Tuore kirja valottaa Bam Margeran pakkomielteistä suhtautumista Ville Valoon.


Ville Valo ja Bam Margera Ruisrockissa vuonna 2004. AOP
Kimmo Aroluoma oli HIM:in kitarateknikko, joka kiersi yhtyeen kanssa ympäri maailmaa. Aroluoma on kirjoittanut muistoistaan ja kokemuksistaan kirjan Viimeinen kiertue (Like 2025).
Kuten tiedetään, Jackass-tähti Bam Margera oli vannoutunut HIM- ja erityisesti Ville Valo -fani, ja heistä tuli myös ystäviä. Kirjan mukaan Margera tutustui HIMiin vuonna 2000, kun hän tuli Suomeen skeittikilpailuihin ja luki lentokoneessa artikkelin HIMistä. Samalla reissulla hän näki hotellin televisiosta Right Here in My Arms -videon ja osti bändin levyn ja myöhemmin koko tuotannon.
Lokakuussa 2000 Margera oli Lontoossa, jossa HIM esiintyi Garage-klubilla. Margerasta oli juuri tullut julkkis Jackassin myötä, ja hän meni takahuoneeseen esittäytymään Valolle, minkä jälkeen he ystävystyivät.
Kirjan mukaan Margera samaistui Valoon lähes pakkomielteisesti. Skeittityyliä suosinut Margera alkoi pukeutua goottihenkisesti Valon tavoin ja otti itselleen samanlaiset tatuoinnit kuin Valolla oli.
Bam oli sanonut, että jos Ville haluaisi rakastella hänen naisystävänsä kanssa, hän ei tästä pahastuisi, pikemminkin päinvastoin.
Myös hänen naisystävänsä otti heartagram-tatuoinnin. Margera kutsui yhtyeen vanhempiensa kotiin ja tarjosi vieraanvaraisen vastaanoton.
HIM ja heidän henkilökuntansa olivat vastaanotosta äimistyneitä.
Heidät noudettiin limusiinilla ja vietiin bileisiin West Chesteriin Bamin vanhemmilleen ostamalle valtavalle talolle, joka oli tunnin ajomatkan päässä Philadelphiasta.
Takapihalta löytyi skeittiramppi ja tarjoilu oli hulppeaa. Oli shottinaisia ja muutenkin kaikki oli amerikkalaisittain isolla. Porukkaa oli paljon, ja piha pursui upeita urheiluautoja.Bam oli tuossa vaiheessa jo miljonääri, uransa huipulla ja kuin West Chesterin kuningas, jonka kanssa kaikki halusivat hengata.
Vierailu ei jäänyt kertaluonteiseksi.
Bamista tuli yksi maailman tunnetuimmista HIM-faneista, joka puhui jatkuvasti yhtyeestä.
Joskus Bam saattoi puhua koko haastattelun ajan vain siitä, kuinka kova bändi HIM oli. Hän oli jenkeissä kaikkien tuntema julkkis ja tavoitti massoittain potentiaalisia faneja.
Kotinsa, suoranaisen linnan, Margera sisusti goottihenkisesti. Talossa oli valtava heartagrammi ja takan yllä oli iso, kehystetty HIM-juliste. Hän myös ohjasi elokuvan Haggard, jossa soi HIM:in musiikki.
Myöhemmin Margeran ja Valon välit tulehtuivat ja Margera syytti Valoa päihdeongelmistaan.
HIM ja Ville Valo keikalla Saksassa vuonna 2004. Brill, AOP
Margera kertoi Jackass-kollegansa Steve-O:n podcastissa olleensa 24-vuotias tutustuttuaan Valoon. Hän ihaili HIMin nokkamiestä niin, että oli valmis tekemään kaiken samoin kuin hän.
– Jos hän osti tupakka-askin, minäkin ostin. Jos hän joi kaljaa, minäkin join. Jos hän joi shotin sambucaa, minäkin join, Margera sanoi.
Välit viilenivät yli vuosikymmeneksi, ja kumpikin laukoi toisistaan ikäviä kommentteja.
– Hän on muuttumassa hirviöksi, Valo totesi tammikuussa 2023 Margerasta.
Syyskuussa 2023 fanitili julkaisi kaksikosta tuoreen yhteiskuvan, eli välit olivat ilmeisesti jossain määrin palautuneet.
Valo on nykyään raitis, mutta Margera kamppailee edelleen päihdeongelmien kanssa.
Kursivoidut kohdat ovat otteita kirjasta Viimeinen kiertue (Kimmo Aroluoma, 2025, Like). Kirja ilmestyy 15.10.