Tutkimuksen mukaan tekoälyn aktiivikäyttäjät eroavat muista persoonallisuuspiirteiltään.


Tutkimuksessa selvisi, että tekoälyä useammin käyttävät osoittavat keskimäärin enemmän tiettyjä epämiellyttäväksi luonnehdittuja piirteitä. Colourbox
Tuoreen tutkimuksen mukaan tekoälyä useammin käyttävät henkilöt eroavat muista persoonallisuuspiirteiltään, kertoo psykologiaan ja neurotieteisiin keskittyvä uutissivusto PsyPost.
Tutkijoiden tarkoituksena oli selvittää, kuinka suuren osan tekoälysivustot muodostivat kaikista sivukäynneistä, millaisilla sivuilla ihmiset vierailivat ennen ja jälkeen tekoälyn käytön sekä millaiset psykologiset piirteet liittyivät tekoälyn käyttöön.
Pieni joukko vastasi suurimmasta osasta tekoälyn käyttöä
Tutkimukseen osallistuneet jakoivat Google Chromen selaushistoriansa 90 päivän ajan, ja tutkijat tarkkailivat Chat GPT:n ja Microsoft Copilotin sivuilla vierailuja.
Selvästi yleisin tekoälysivusto oli Chat GPT, joka kattoi yli 85 prosenttia kaikista tekoälyyn liittyvistä käynneistä. Tekoälysivuilla vierailtiin enemmän kuin monien sosiaalisen median palveluiden verkkosivustoilla, mutta vierailumäärä jäi kuitenkin vielä kauaksi hakukoneiden käytöstä.
Opiskelijoilla tekoälyn käyttö muodosti vain yhden prosentin kaikista sivukäynneistä. Muut osallistujat vierailivat tekoälysivustoilla keskimäärin 0,44 prosenttia kaikista sivukäynneistä.
– Olimme aidosti yllättyneitä siitä, kuinka harvinaista tekoälyn käyttö oli, jopa opiskelijoiden keskuudessa, joiden yleensä ajatellaan olevan teknologian varhaisia omaksujia, tutkimusta johtanut Emily McKinley kommentoi PsyPostille.
Tekoälyn käyttö näyttäytyi tutkimuksessa viihteen sijaan ennen kaikkea työkaluna, sillä käyttäjät siirtyivät usein tekoälysivustojen jälkeen koulutus- tai työaiheisille sivuille.
Useimmat käyttivät tekoälyä hyvin harvoin, mutta pieni joukko vastasi suurimmasta osasta käyttöä. Tekoälyn aktiivikäyttäjien sivuvierailut muodostivat neljä prosenttia kaikista sivuvierailuista.
Tekoälyn aktiivikäyttäjät machiavellistejä?
Aktiivikäyttäjien sivuvierailujen määrän sijaan mielenkiintoisin huomio oli se, millaiset ihmiset käyttivät tekoälyä eniten.
Tutkimuksessa selvisi, että tekoälyä useammin käyttävät osoittavat keskimäärin enemmän tiettyjä epämiellyttäviksi luonnehdittuja piirteitä, kuten omahyväisyyttä ja manipulatiivisuutta.
Etenkin opiskelijoiden keskuudessa tekoälyä eniten käyttäneet saivat selvästi korkeammat pisteet narsismia, psykopatiaa ja machiavellismia kuvaavissa persoonallisuustesteissä. Aktiivikäyttäjät suhtautuivat myös keskimäärin myönteisemmin tekoälyyn.
– On kiinnostavaa, että tekoälyä enemmän käyttävät ihmiset saavat keskimäärin korkeampia pisteitä niin sanotuissa pimeissä persoonallisuuspiirteissä, tosin nämä yhteydet näkyivät selvemmin opiskelijoilla, McKinley sanoi.
Tutkimuksella on rajoituksensa, sillä analyysi koski vain verkkoselaimen kautta tapahtuvaa käyttöä ja esimerkiksi mobiilisovellusten käyttö jäi pois. Lisäksi tutkimus keskittyi lähinnä yksilöllisiin piirteisiin, jolloin muut tekijät, kuten hyvinvoinnin, motivaation tai sosiaalisten olosuhteiden vaikutus, jäivät vähemmälle huomiolle.
FAKTATNäin tutkimus tehtiin
Tutkimuksessa analysoitiin yli 14 miljoonaa verkkosivukäyntiä kahdesta ryhmästä: 499 yliopisto-opiskelijaa ja 455 henkilöä muusta väestöstä.
Osallistujat jakoivat Google Chromen selaushistoriansa 90 päivän ajalta.
Osallistujat täyttivät kyselyitä persoonallisuudestaan, taustatiedoistaan sekä asenteistaan tekoälyä kohtaan.
Tarkoituksena oli selvittää, kuinka suuren osan tekoälysivut muodostivat kaikista sivukäynneistä, millaisilla sivuilla ihmiset vierailivat ennen ja jälkeen tekoälyn käytön sekä millaiset psykologiset piirteet liittyivät tekoälyn käyttöön.
Tutkimuksen nimi: Evaluating Artificial Intelligence Use and Its Psychological Correlates via Months of Web-Browsing Data
Tekijät: Emily McKinley, David M. Markowitz, Rui Zhu ja Brandon Van Der Heide