Inkeroisten yhtenäiskoulun kevään päättäjäisissä kolme yläkoululaista astui esiintymislavalle ensimmäistä kertaa.

Veitsenterällä ikuisuuteen, eli Toivo Seppälä, Valter Grönberg ja Leevi Rinnemäki soittivat kaksi kappaletta: Et tahtonut olla mun ja Elämä on rock’n’rollia. Kumpikin on kolmikon omaa tuotantoa.

– Silloin jännitti, kun itselläni ei ollut esiintymiskokemusta, Grönberg, 13, muistelee.

Jännitys helpotti nopeasti. Syykuussa nyt kahdeksatta luokkaa käyvä kolmikko nousi jälleen lavalle monitoimitalon avoimien ovien tapahtumassa.

– Live-esiintyminen on paljon hauskempaa kuin soitella kolmistaan, Rinnemäki, 14, sanoo.

Nimi Konttisen sanoituksista

Bändin nimi on peräisin Moog Konttisen sanoituksista. Seppälä, 14, poimi nimen sieltä viime vuoden puolella, kun hän ja Grönberg perustivat yhtyeen. Nimen piti olla väliaikainen, mutta se jäi.

Kolmikko kertoo soittavansa suomirockia, jossa kuuluu iskelmän, rautalangan ja progressiivisen rockin vaikutus. Seppälä laulaa ja soittaa bassoa, Grönberg hoitaa kitaraosuudet sekä taustalaulun, ja Rinnemäki vastaa rummuista.



Toivo Seppälä vastaa pääosin yhtyeen kappaleiden sävellyksistä ja sanoituksista. Laura Sivonen

Soittimet vaihtuvat tarpeen mukaan kolmikon kesken. Rinnemäki tuli mukaan keväällä 2025, kun aiempi rumpali jäi pois.

Seppälä säveltää ja sanoittaa kappaleet. Sovitukset syntyvät yhteistyössä. Seppälä ammentaa aiheensa ympäröivästä maailmasta ja pohtii, tekeekö humoristista vai vakavampaa musiikkia.

– Huumoria on paljon, mutta myös varjoja. Niiden välistä löytyy ilonpilkahduksia, hän sanoo.



Leevi Rinnemäki on soittanut rumpuja neljän vuoden ajan. Laura Sivonen

Yhtye on tehnyt kymmenisen omaa kappaletta. Esikuvia löytyy monelta suunnalta.

Seppälän sydäntä lähellä ovat Esko Rahkosen tuotanto ja paikallinen musiikki, josta hän mainitsee artisti Veli-Pekka ”Isi” Martikaisen.

Rinnemäki ammentaa vaikutteita metallin puolelta ja mainitsee Children of Bodomin Jaska Raatikaisen, jonka soittotyyliä hän on tuonut omaan soittoonsa.

Nuorukaiset tiedostavat, ettei heidän tyylinsä ole välttämättä nykynuorison makuun. Ikätoverit kuuntelevat enemmän räppiä, poppia ja konemusiikkia.

– Eipähän tarvitse mennä massan seassa, Seppälä sanoo.

Lavalla energia purkautuu

Seppälä kertoo, että bändin jäsenet eivät aluksi ottaneet toimintaa vakavasti. Tekeminen muuttui tavoitteellisemmaksi, kun omia kappaleita kertyi ja kevään päättäjäiskeikka varmistui.

Kolmikko harjoittelee päivittäin. Seppälälle musiikki on joka päivä läsnä. Rinnemäki soittaa pari tuntia päivässä, ja soitin vaihtelee rummuista kitaraan ja bassoon. Grönberg soittaa lisäksi Tapani Tähtinen & Vihreät kuulat -nimisessä yhtyeessä.

Seppälä kertoo, että harjoitellessa kolmistaan hän alkaa joskus epäillä, tuleeko tekemisestä mitään.

– Esiintymislavalla energia purkautuu ja into palaa.



Valter Grönberg on soittanut kitaraa neljän vuoden ajan, mutta on kartuttanut live-esiintymiskokemusta vasta viimeisen vuoden aikana. Laura Sivonen

Yhtye työskentelee 45-minuuttisen lyhytelokuvan parissa. Sen nimi on Salama, ja se kuvaa bändin jäsenten elämää. Kuvauskalusto on järjestynyt tuttavapiiristä. Seppälä luottaa elokuvan saavan taakseen isoja rahoittajia. Liikaa hän ei halua paljastaa projektin yksityiskohdista.

– Valmista voi tulla ensi vuonna tai sen jälkeen, hän sanoo.

Rinnemäki haaveilee isommista lavoista ja siitä, että voisi elättää itsensä musiikilla. Grönberg katsoo, mihin tie vie. Seppälä puhuu tulevaisuuden tavoitteista laajemmin ja mainitsee vallankumouksen ja maailmanrauhan edistämisen musiikin avulla, mutta palaa lopulta perusasiaan.

– Fiilis on tärkein juttu musiikin tekemisessä.

Veitsenterällä ikuisuuteen -yhtye esiintyi Inkeroisten monitoimitalon avoimien ovien päivänä 16. syyskuuta:

Mikä?

Veitsenterällä ikuisuuteen

Perustettu 17.12.2024 Inkeroisissa.

Yhtyeen nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat Toivo Seppälä (laulu, basso), Valter Grönberg (kitara, taustalaulu), Leevi Rinnemäki (lyömäsoittimet)

Omaan tuotantoon kuuluvat muun muassa kappaleet ”Kaadoit nastat lattialle, ”Ystäväni Erik” ja ”Ikuisten tähtien maa”.

Youtube-kanava: @VTI-78

Instagram: @veitsenterallaikuisuuteen78