Ruudut olivat pimeänä Ylen iltauutisissa sunnuntaina.


Ylen lähetyksissä kärsittiin teknisistä ongelmista. Roosa Bröijer
Ylen puoli yhdeksän tv-uutisissa oli teknisiä ongelmia sunnuntaina. Heti lähetyksen alusta alkaen uutisstudion kuvaruudut olivat pimeinä. Uutisankkuri Hanna Visala pahoitteli tilannetta lähetyksen alussa.
– Hyvää iltaa uutisista. Ja pahoittelen heti tähän alkuun teknisiä ongelmia tässä lähetyksessä erityisesti kuvien kanssa, Visala juonsi ennen kuin jatkoi kertomaan Gazan tilanteesta.
Ankkurin takana olevasta suuresta näytöstä näkyy lähetysten aikana yleensä muun muassa kuvituskuvia ja liikkuvaa kuvaa, jotka liittyvät kulloinkin käsiteltävään uutisaiheeseen. Näyttö oli pimeänä koko lähetyksen ajan, samoin kuin sen vieressä oleva pystysuuntainen pienempi ruutu.
Myöskään meteorologin sääkartoille varattu näyttö ei toiminut, joten lähetyksessä nähtiin uusinta meteorologi Matti Huutosen aiemmasta sääennusteesta huomiselle. Ongelmat jatkuivat uutisia seuraavan urheiluruudun ajan.
Juontojen aikana näkyvä, vain katsojille näytettävä kuva näkyi normaalisti, joten pelkästään ankkurin varassa lähetys ei ollut.
Akuutti tilanne
Ylen teknologiajohtaja Janne Yli-Äyhö kertoo, että taustaseinät lakkasivat toimimasta juuri ennen uutislähetystä.
– Jotain epävakautta on ollut jo aiemmin päivällä, mutta tämä akuutti tilanne tuli juuri ennen lähetystä, Yli-Äyhö kertoo.
Asiantuntijat selvittivät tilannetta lähetysten ajan, mutta vikaa ei löytynyt eikä se hieman yhdeksän jälkeen ollut vielä selvillä. Vika on lähetyksenajojärjestelmissä, ei itse näytöissä.
Tilanteen ei epäillä johtuvan ulkopuolisesta vaikuttamisesta, Yli-Äyhö kertoo.