Riitta Heimosen kaunis esikoisromaani kuvaa realistisesti elämän rajallisuutta.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Riitta Heimosen esikoisromaani ”Äkkiä on ilta” kuvaa realistisesti elämän rajallisuutta ja muistisairauksien vaikutuksia, kirjoittaa Jari Olavi Hiltunen.
Romaani kertoo kuusikymppisestä Helkasta, joka hoitaa muistisairaita vanhempiaan.
Heimonen kuvaa tarkasti maalaismaisemia ja inhimillistä toimintaa.
Kirja on koskettava ja koukuttava lukukokemus, Hiltunen kirjoittaa.
Riitta Heimonen: Äkkiä on ilta. WSOY 2025. 219 s.
Helsinkiläisen Riitta Heimosen esikoisromaani Äkkiä on ilta kertoo riipaisevasti kuusikymppisestä Helkasta, joka joutuu kohtaamaan omien vanhempiensa muistisairaudet ja vääjäämättömän kuoleman odotuksen. Samalla nainen pohtii myös menneen elämänsä jatkumoa yksityiskohtineen.
Romaanin alussa Helkan isä vielä hoitaa kotona äitiä, jonka muistisairaus on edennyt jo pitkälle. Äidistä on tullut jälleen lapsi, jonka perään on katsottava koko ajan. Hän soittelee Helkalle töihin useita kertoja päivässä ja kyselee Saarasta, äidin vuosia sitten kuolleesta siskosta.
Romaanissa keriytyy vähin sanoin kokoon maaseudulla sijaitsevassa rintamamiestalossa vietetty pitkä elämä lapsuudesta aikuisuuteen. Helkan muistissa pienet ilot tuikkivat kuin tähdet harmaan arjen keskellä, eivätkä suuret surut tai onnettomuudet himmennä niiden hohtoa:
”Äiti, Saara ja Helka. Siihen ei mahtunut ketään muuta. Se oli ehjä ympyrä, ja isä oli vielä pitkään työmatkalla. Saara jäi yöksi. Helka painautui hänen viereensä lattialle tehdylle siskonpedille.”
Tykkäsin kovasti Heimosen lakonisesta kynästä. Turhia sanoja ei ole eikä tyhjäkäyntiä. Syyllisyys, velvollisuudentunto, välittäminen ja hoivaaminen kulkevat käsi kädessä koskettavan henkilökuvauksen kanssa.
Romaanikertoja ajautuu usein tahattomaan tai tahalliseen synkistelyyn. Koko ajan heikkenevän arjen kuvaus on monesti surkuhupaista ja toisinaan taas yliampuvan naturalistista. Helka haluaa auttaa vanhempiaan mutta huomaa tylysti oman rajallisuutensa. Uupuminen vahvistaa hänen oman luonteensa ristiriitoja.
Äkkiä on ilta on syntynyt vuosien kypsyttelyn tuloksena. Romaani ei kuulemma ole autofiktiota, vaikka kirjailija äiti sairastui ennen kuolemaansa Alzheimerin tautiin.
Ennen eläköitymistään Riitta Heimonen työskenteli toimittajana, joka kirjoitti paljon terveysaiheista. Heimonen on toiminut nuoruudessaan myös sairaanhoitajana. Esikoisromaanista huomaa hänen toimineen alalla, vaikka hoitoalan ammattilaisnäkökulmat ovat kerronnassa verraten vähäisiä.
Lukuromaanina Äkkiä on ilta on jopa koukuttava kirja, vaikka kertoo monille luotaantyöntävästä aiheesta. Kirjailija on nähnyt hurjasti vaivaa kuvatakseen maalaismaisemia ja muuta luontoa sellaisenaan. Yksityiskohdat ovat tarkkoja ja autenttisia. Tällaisesta luontokuvauksesta on kätevää siirtyä inhimillisen toiminnan seikkaperäiseen kuvaukseen.