Vuosituhannen vaihteessa suomalaiseen kirjallisuuteen iskivät ympäristöaktivistit sekä ennennäkemättömät hyökyaallot ja hirmumyrskyt. Kaunokirjallisuuden aihelmistoon vakiintuivat koko ihmislajia uhkaavat ympäristöriskit.

Toni Lahtinen tarkastelee uutuuskirjassaan Maailmanlopun alkuja, miten suomalainen nykyromaani on osallistunut ympäristökeskusteluun yhdistämällä ympäristöhistoriaa ja myyttejä.

”2000-luvulla mittakaavaltaan vaikeasti hahmotettavat ympäristöongelmat ovat esittäneet haasteen inhimilliselle kuvittelu- ja ilmaisukyvylle. Myös suomalaisessa kirjallisuudessa globaaleista ympäristöriskeistä on muodostunut yksi merkittävimpiä eettisiä kysymyksiä”, Toni Lahtinen sanoo.

Teos kartoittaa, miten niin ympäristöaiheista kaunokirjallisuutta kuin ympäristökeskustelua laajemminkin ohjaavat myyttiset kertomusmallit.

”Nämä liittyvät usein menetettyyn paratiisiin, ihmisen katteettomaan itseluottamukseen ja siitä seuraavaan katastrofiin, kuten sulavien jäätiköiden nostattamaan vedenpaisumukseen”, Toni Lahtinen kertoo.

Kirjallisuus- ja ympäristöhistoriaa yhdistelevä teos on suunnattu kaikille kaunokirjallisuudesta ja ympäristökysymyksistä kiinnostuneille. Se soveltuu kirjallisuudentutkimuksen, ekokritiikin sekä humanistisen ympäristötutkimuksen oppikirjaksi. Teos antaa myös välineitä paremman ympäristö- ja ilmastolukutaidon kehittämiseen.

FT, dosentti Toni Lahtinen on yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Hänen erityisalaansa kuuluvat kirjallisuuden ja ympäristön moninaiset suhteet.

Toni Lahtinen: Maailmanlopun alkuja — Myytit ja ympäristöhistoria suomalaisessa nykykirjallisuudessa. Vastapaino 2025, 313 s.

Arvostelukappaleet ja lisätiedot: Mikko Jämsén, [email protected], p. p. 050 406 3906.

***

Kirjan julkaisutilaisuus pidetään keskiviikkona 12.11.2025 kello 18 alkaen Helsingissä antikvariaatti Sofiassa, Vuorikatu 5. Toni Lahtista haastattelee tutkija-kirjailija Panu Pihkala. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa!