Neuville teki ajovirheen heti sunnuntaiaamun aluksi ja osui rajusti autollaan sillan kaiteeseen. Neuville joutui rajun osuman jälkeen keskeyttämään, mutta se oli murheista pienin. Pahemminkin olisi voinut käydä.
– Olo on ihan okei, vaikka täytyy myöntää, että vähän on paikat kipeinä. Minulla ja Martinilla oli aamulla aika iso osuma, mutta ambulanssi ja sairaalan väki tarkistivat meidät huolellisesti. He tekivät erinomaista työtä, ja olemme molemmat kunnossa ja saimme luvan lähteä kotiin, Neuville kertoi kisan jälkeen.
Neuville ei osannut kertoa tarkemmin, mistä ulosajo tarkalleen ottaen johtui.
– Kaikki tuntui normaalilta, mutta tein virheen. Sillan ja betonin välissä oli pieni rako, jonka näin ja yritin mennä siitä. Kun tajusin, ettei sitä ollutkaan, käänsin, ja osuimme sillan reunaan auton keskikohdalla. Oma virhe – se olisi pitänyt pystyä välttämään, Neuville kertoi.
– Mutta rallissa pienikin virhe voi johtaa valtaviin seurauksiin. Tällä kertaa tuli kunnon tärsky. Onneksi auton rakenne ja turvavarusteet pelastivat meidät vakavammilta vammoilta, Neuville jatkoi.
Neuvillen ja hänen kartanlukijansa Martijn Wydaeghen onneksi paikalla ollut heinäpaali saattoi pelastaa heidän henkensä. Ilman sen paikalla oloa seuraukset olisivat voineet olla dramaattisesti pahemmat.
– Tämä on osa sitä työtä, jota olemme tehneet FIA:n kanssa jo vuosia, Neuville sanoi.
– Julien Ingrassia on ollut siinä vahvasti mukana, myös vielä kilpailuaikoinaan. Kaikki kartanlukijat antavat jatkuvasti palautetta rallien jälkeen, ja tänään se työ todella saattoi pelastaa henkiä, Neuville jatkoi.
Sama sillan kaide oli lähellä koitua myös Neuvillen lisäksi myös hänen tallikaverinsa Ott Tänakin kohtaloksi. Virolainen onnistui kuitenkin täpärästi välttämään osuman.
– Ei meidän virheillä ollut mitään tekemistä keskenään, Neuville sanoi.
– Hän puolusti kakkossijaansa ja painoi kovaa, joten virheitä sattuu. Mutta hän ainakin tiesi, mitä piti tehdä tilanteen pelastamiseksi, Neuville jatkoi.