Harvoin julkisuudessa nähty Susanna Ruotsalainen kertoo Iltalehdelle nykykuulumisiaan.
Tv:stä tuttu toimitusjohtaja ja kuolleen Matti Nykäsen ex-kihlattu Susanna Taskinen (ent. Ruotsalainen), 51, saapuu Miina Äkkijyrkän taidenäyttelyn avajaisiin tyylikkäässä mustassa housupuvussa. Hänen asuunsa kuuluvat myös kultainen laukku ja koruja.
Susanna kertoo Iltalehdelle käyneensä hiljattain aviomiehensä kanssa Kanadassa rentoutumassa ja viettämässä kaksivuotishääpäivää.
– Hänen tyttärensä asuu siellä kanadalaisen miehensä kanssa, joten kävimme samalla heitä moikkaamassa. Kävin myös Niagaran putouksilla, Susanna sanoo.
– Pääsin tekemään irtioton, kun en ole oikein neljään vuoteen pitänyt lomaa. Se oli vähän outoa. Rakastan tehdä töitä ja olen koko elämäni ollut työnarkomaani, joten minun oli vaikea vain olla. Mutta päätin, etten oikeasti tekisi siellä töitä. Joinain päivinä kuitenkin tein, mutta se oli sellaista opettelua, hän jatkaa.
Susanna kertoo nauttivansa avioliitostaan täysin rinnoin.
– Luulisi, kun vanhalla iällä menee naimisiin, että tässä on varmasti se oikea tyyppi. Elämässä on jo nähnyt aika paljon, niin ei tarvitse enää ajatella mitään. Eli kaikki, jotka miettivät vanhemmalla iällä naimisiinmenoa, niin minusta se on hieno asia. Sitä on jotenkin valmis siihen, hän tuumaa.
Susannasta tuntuu ensimmäistä kertaa elämässään, että toinen puolisko on hänelle oikeasti tuki ja turva, johon voi tarpeen vaatiessa nojata.
– Koen sen olevan aivan mahtava asia, että pystyy luottamaan häneen ja oikeasti miettimään tulevaisuutta. Ei ole sitä epävarmuutta, Susanna kertoo.
– Kuten talon rakentamisessa, kun perusta on vahva, sen päälle voi rakentaa. Minulla on tällainen tilanne ensimmäistä kertaa elämässäni parisuhteessa, ja se on ihan mahtavaa, hän tunnelmoi.
Susannalla on tilaisuudessa yllään musta hosuupuku, jossa on kultainen vyö. ATTE KAJOVA
Arkeen muutos
Susannan mukaan parin arkeen kuuluu perusarjen ja töiden lisäksi matkustelua sekä golfaamista. Erityisesti hänen miehensä rakastaa lajia, ja pari on suunnitellut talveen golfreissua.
Arjessa on kuitenkin yksi asia, johon Susanna haluaa tehdä muutoksen.
– Teen niin paljon töitä, että tässä tulevina vuosina minun pitäisi petrata siihen, että tekisin niitä vähemmän. Jotta minulla olisi enemmän aikaa parisuhteeseen, hän myöntää.
Heidän arkeensa kuuluu myös huumori, ja Susannan mukaan hänen miehensä on erittäin hauska. Susanna pitääkin huumorintajua yhtenä tärkeimmistä asioista parisuhteessa.
– Hän on bisnesmies, mutta yrittäjä, ja osaa olla hirveän hauska ja vitsikäs kotona. En viitsi mennä yksityiskohtiin, mutta hän saa minut nauramaan. En osaa pukea sitä [huumoria] sanoiksi, mutta se toimii minuun, Susanna kuvailee.
Tulevaisuus
Susanna työskentelee sisätilojen akustiikkatuotteiden valmistajana, kehittäjänä ja markkinoijana. Yritystoimintaa on myös Suomessa, mutta pääosin firman markkinat ovat ulkomailla, esimerkiksi Lähi-Idässä, Intiassa ja Belgiassa.
Susanna haluaisi lähivuosina tehdä vähemmän töitä, jotta hänellä jäisi enemmän aikaa parisuhteelleen. ATTE KAJOVA
Työnsä kautta Susanna on huomannut, miten suomalainen työkulttuuri eroaa esimerkiksi intialaisten ja arabien työkulttuurista.
– Alkuun oli opettelemista, kun sieltä tuli kiireellisiä viestejä ja mehän aina vastasimme hirveän kiireellä kaikkeen. Sitten totuus alkoi paljastua, ettei ikinä ollut kiire. Se on vain heillä tapana, että halutaan painostaa.
– Sitten meillä Suomessa osataan organisoitua esimerkiksi projektisivustolla, kun taas noissa maissa on niin paljon ihmisiä, että siellä on aika paljon vaihtuvuutta työntekijöissäkin. Se on vähän haasteellista, kun rakennustyömailla porukka vaihtuu. Täällä Suomessa olemme niin organisoituja, että meidän on vaikea ymmärtää, miten asiat voivat välillä mennä niin sekaisin työmaalla.
Seuraavaksi Susannalla olisi edessään työmatka Dubaihin ja Intiaan. Reissu alkaa vajaan kuukauden päästä, mutta hän jännittää jo nyt tulevaa Suomeen paluuta.
– Minulla on se ongelma, että jokaisen Intian-reissun jälkeen olen ollut letkuissa, kun aina on tullut jokin pöpö. Mutta sehän on hirveän yleistä. Nyt meinaan alkaa vetää jotain droppeja hyvissä ajoin ennen reissua.
Susanna on nähty aikoinaan esimerkiksi Diili- ja Viidakon tähtöset -ohjelmissa. Häntä ei ole kuitenkaan kutsuttu pitkään aikaan ohjelmiin, mutta hän ei pidä sitä huonona asiana.
– En oikeasti edes tykkää olla esillä. En enää lähtisi mihinkään ohjelmiin, se on nähty. Minua ei enää kiinnosta olla esillä, vaikka varmaan on mielenkiintoisia realityohjelmia.
– Tykkään olla ihan näin vain. Enkä ymmärrä, miksi minua edes kysyttäisiin ohjelmiin, koska en koe olevani enää julkisuuden henkilö tai kiinnostava ihminen. On olemassa paljon mielenkiintoisempia ja ajankohtaisempia ihmisiä, jotka osallistuvat näihin ohjelmiin. Minulle riittää, että olen kiinnostava ystävilleni, aviomiehelleni ja perheelleni, hän lisää lopuksi.