Kutkuttava väite Lauri Markkasesta. Hurjia huhuja Lauri Markkasesta. Tulikuuma huhu Lauri Markkasesta. Iso väite Lauri Markkasesta.
Kaupataanko Lauri Markkanen uuteen NBA-seuraan? Tämä on tällä viikolla alkavan NBA-kauden kuumin suomalaiskysymys.
Markkasen tilanteesta kertovat edellä luetellut suomalaisten iltapäivälehtien revittelemät otsikot amerikkalaismedioiden spekulaatioista lokakuussa.
Tilanteesta kertoo myös pidempi Ylen tekemä seuranta. Tämän vuoden aikana Markkasta on spekuloitu, huhuttu ja juoruttu erilaisissa amerikkalaismedioissa ja -podcasteissa suurimpaan osaan NBA-seuroista.
Markkasta on viety jopa 19 eri NBA-joukkueeseen, kun sarjassa on 30 joukkuetta.
Valtavan huhumyllyn tausta on selkeä ristiriita.
Utah Jazzin odotetaan jälleen kuuluvan liigan pohjasakkaan, kun taas 28-vuotias Markkanen on koripalloilijana parhaassa iässään.
Utah lienee vasta parin vuoden päästä valmis kamppailemaan paikasta NBA-pudotuspeleihin, kun Markkanen on taas kiusallisen tilaston ykkönen. Markkasella on nykypelaajista eniten NBA-pelejä ilman yhtäkään pudotuspeliottelua.
Toimittajien puheissakin ristiriitaa
Mikä on totuus amerikkalaisjuorujen ja suomalaisten kohuotsikoiden takana? Jatkaako Markkanen piakkoin uraansa jossain muualla kuin Utahissa?
Vastauksissa on mielenkiintoinen ristiriita Yhdysvaltojen tunnetuimpien NBA-toimittajien ja Utah Jazzia tarkasti seuraavien toimittajien kesken.
Esimerkiksi The Ringerin Zach Lowe puhui kuukausi sitten, kuinka ei voisi kuvitella Markkasen jäävän vuodeksi Utahiin.
Valtakunnallisista medioista myös Sports Illustratedin NBA-toimittaja Chris Mannix väitti, että Utah Jazz on erittäin valmis kauppaamaan Markkasen.

Avaa kuvien katselu
Lauri Markkanen seurasi siviilivaatteissa Utahin tämän kauden ensimmäisiä treenipelejä, sillä Markkanen kuntoutti utahilaismedian mukaan EM-kisoissa saamaansa rannevammaansa. Kuva: Scott Wachter-Imagn Images/AOP
Utah Jazzia tarkasti seuraavat toimittajat, Salt Lake Tribunen Andy Larsen ja KSL Sportsin Ben Anderson ovat olleet puolestaan eri mieltä valtakunnallisten NBA-sisäpiiritoimittajien kanssa.
Anderson kertoi saaneensa tiedon ”Jazzin kanssa läheiseltä henkilöltä” tiedon, että seura ei ole kauppaamassa Markkasta.
Vasta ensi kesänä kaupaksi?
Vaikka NBA:ssa voi tapahtua peliliikkeitä nopeastikin, Andersonin mukaan tällä hetkellä Utahin kannattajien ei tarvitse miettiä kauppahuhuja.
Larsen puolestaan totesi jo ennen EM-kisoja elokuun puolivälissä Ylelle, että Markkasen kauppaaminen on todennäköisempää vasta helmikuun alussa NBA:n kauppatakarajalla, kuin tämän vuoden puolella NBA-kauden alussa.
Nyt lokakuussa Larsen oli jopa sitä mieltä, että Markkanen saatetaan kaupata pois Utahista vasta ensi kesänä.

Avaa kuvien katselu
Andy Larsen huomautti jo ennen EM-kisoja, että hyvillä EM-otteilla on tuskin merkitystä Lauri Markkasen kauppaamiseen NBA:ssa. Kuva: Tomi Hänninen
Larsen uskoi Ylen haastattelussa, että muut NBA-joukkueet haluavat ensiksi nähdä maksimisopimuksella pelaavalta Markkaselta yhtä tehokkaita otteita kuin ensimmäisellä Utah-kaudellaan 2022–2023. Silloin Markkanen teki läpimurtonsa NBA:n eliittiin ja hänet valittiin tähdistöpeliin.
Päästään jälleen yhteen mielenkiintoiseen ristiriitaan.
Ristiriita Markkasen monipuolisuudessa
Markkanen sopii käytännössä kaikkiin NBA-joukkueisiin. Hän ei tarvitse itse palloa ollakseen tehokas korintekijä. 213-senttiseksi monipuolista Markkasta on parhaimmillaan vaikea pysäyttää. Siksi Markkanen on myös arvokas pelaaja.
Tässä on myös perimmäinen syy, miksi Markkasen ympärillä kauppahuhut vellovat kovina ja miksi häntä on ehditty tänä vuonna juoruta suurimpaan osaan NBA-seuroista.
Toisaalta Markkasen erottaa terävimmistä kärjestä yksi asia. Markkasella on huomattavasti rajoittuneemmat kyvyt luoda itse korintekotilanteita pallon kanssa. Siksi Markkanen onkin menestyvälle NBA-joukkueelle hyvä vaihtoehto kakkos- tai kolmostähdeksi.
Markkasella on kuitenkin tällä hetkellä iso sopimus. Viime vuonna solmitusta 238 miljoonan maksimisopimuksesta on jäljellä 195 miljoonaa dollaria ja neljä vuotta. Zach Lowea siteeraten kaikki rakastavat Markkasta, mutta eivät hänen sopimustaan.
Larsen muistutti viime viikolla Salt Lake Tribunessa, että kaikista sisäpiiritoimittajien huhuista huolimatta Utah ei ole päässyt lähellekään maalia Markkasen kauppaamisessa.

Avaa kuvien katselu
Lauri Markkanen NBA-harjoituspelissä Dallasia vastaan, Dereck Lively yrittää pysäyttää. Kuva: LEHTIKUVA / ALEX GOODLETT
Jazz on pyytänyt sen verran paljon varausvuoroja tai laadukkaita nuoria pelaajia vastineeksi Markkasesta, että kaupat eivät ole menneet maaliin.
Toisin sanoen Utah on pyytänyt suomalaistähdestä kovaa hintaa. Markkanen ei ole myöskään ollut vielä sopimuksensa arvoinen muille joukkueille. Markkasen sopimuksen kokonaisarvo on nyt koko NBA:ssa 15. arvokkain.
Mihin Markkanen voidaan edes kaupata?
Andy Larsenin perkaus Markkasen tulevista mahdollisista seuroista kertoo myös omaa karua kieltään. Jazz-toimittaja avaa viiden paljon spekulaatioissa olleen seuran mahdollisuuksia hankkia Markkanen.
San Antonio Spursin, Golden State Warriorsin ja Miami Heatin kohdalla törmätään joko ongelmiin saada Markkasen palkkaa sopimaan joukkueen nykykokoonpanoon tai edellä kuvailtuun ongelmaan Jazzin toiveesta saada riittävästi varausvuoroja ja heille kiinnostavia nuoria pelaajia.
Sacramento Kings saattaisi olla nuorten pelaajien ja varausvuorojen kannalta mahdollinen kohde. Eniten spekuloitu kohde on kuitenkin ollut Detroit Pistons.

Avaa kuvien katselu
Lauri Markkanen kamppaili ennen tämän kauden alkua harjoituspelissä Dallasia vastaan. Markkasta kuvassa puolustava Anthony Davis on esimerkki toisaalta NBA:n arvaamattomuudesta. Davis lähti Los Angeles Lakersista Dallasiin viime talvena, kun Luka Doncic kaupattiin todella yllättävästi Dallasista Lakersiin. Kuva: Lehtikuva
Detroit tarvitsisi Markkasen pelipaikoille kohennusta kokoonpanoonsa, jotta voisi kamppailla itäisen konferenssin kärkisijoista. Palkkojen kannalta Detroista löytyy myös sopivia palasia Markkasen hankintaan.
Detroitin kynnyskysymys Larsenin mukaan suoraan sanoen on, miten kovaksi Pistons arvioi Markkasen.
Detroitille kyseessä olisi viimeinen suuri palanen joukkueeseensa. Onko Markkanen paras pelaaja, jonka he voivat saada? Larsenin arvion mukaan näin voi olla.
Markkaselle olennainen apu puuttuu
Yksi mielenkiintoinen asia on myös se, miten Markkanen pystyy ylipäätänsä NBA:n surkeimpiin joukkueisiin kuuluvassa Utahissa näyttämään arvonsa.
Kun Markkanen nousi NBA:n eliittitasolle edellisen kerran Utahissa, hänellä oli apunaan pelintekijä Mike Conley. Markkanen pystyi loistamaan kokeneen pelintekijän syötöistä. Hän pystyi tekemään koreja itselleen ominaisesti liikkeistä pallottomana pelaajana.
Nyt Conleyn kaltaista apua ei ole tarjolla. Toisen vuoden NBA-pelaaja Isiah Collier ja kolmannen vuoden NBA-pelaaja Keyonte George eivät ole toistaiseksi nähdyn perusteella kasvamassa Conleyn saappaisiin.
Utahin tarve päästä varaamaan tulevaisuuden toivoja ensi kesänäkin mahdollisimman hyviltä sijoilta ei ole myöskään kadonnut vielä mihinkään. On siis olemassa relevantti riski, että Markkasen tulevastakin NBA-kaudesta tulee karmeaa tarpomista.
Onko Lauri Markkanen kärsinyt vain huonosta tuurista NBA-urallaan? Kyllä on, vastaa Andy Larsen.