Britannian viranomaiset ovat päättäneet keskeyttää tutkinnan tunnetun irlantilaisen käsikirjoittajan Graham Linehanin transvihamielisinä pidetyistä sosiaalisen median viesteistä.
Syyttäjien mukaan tutkinta keskeytettiin, koska oli erittäin todennäköistä, ettei mahdollinen oikeuskäsittely johtaisi tuomioon.
Lontoon poliisi kertoi maanantaisessa lausunnossaan myös, ettei se tulevaisuudessa enää tutki tämäntyyppisiä tapauksia. Poliisin lausunnon mukaan on kohtuutonta, että virkavalta vedetään mukaan kulttuurisotiin.
Linehan kirjoitti kommenteissaan muun muassa, että transihmisen tulo naisille tarkoitettuun tilaan on väkivaltainen teko, ja hän yllytti tällaisessa tilanteessa väkivaltaan transihmistä kohtaan. Hän myös väärinsukupuolitti transnaiset miehiksi.
Linehan otettiin kiinni kommenttien vuoksi Heathrow’n lentokentällä syyskuun alussa.
Linehan on käsikirjoittanut muun muassa sarjat IT-porukka ja Isä Ted, jotka on nähty aikanaan myös Suomessa.