Helsingin poliisilaitos on paljastanut huumausaineita levittävän rikollisverkoston kansainvälisen yhteistyön avulla. Laajaa tapausta käsitellään oikeudessa osina, joista viimeisin on siirretty syyteharkintaan 16. lokakuuta. Loppuvuoden aikana siirtyy syyteharkintaan kaksi muuta osaa. Lisäksi ensi vuonna käsitellään tapauksen osia, joihin liittyvät epäillyt on saatu kiinni kansainvälisten etsintäkuulutusten perusteella, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Nikkanen Helsingin Uutisille.

Helsingin poliisilaitoksen ammattimaisen rikollisuuden tutkintayksikköä auttoivat tutkinnassa Ruotsin poliisi, Itä-Uudenmaan poliisi sekä EU:n lainvalvontavirasto Europol, joka puolestaan koordinoi toimia muiden jäsenvaltioiden kanssa.

– Huumemarkkinoilla keskeisiä eurooppalaisia markkinoita ovat esimerkiksi Hollanti, Puola ja Ruotsi, Nikkanen valottaa.

Tutkinnan aikana on otettu kiinni useita henkilöitä, mutta osa epäillyistä on yhä karkuteillä. 35 epäiltyä edustavat eri kansallisuuksia, mutta ydinryhmä koostuu Nikkasen mukaan ruotsalaisista.

– Kaikki kiinniotot tapahtuivat muualla kuin Ruotsissa, hän kertoo.

Poliisi pääsi tapauksen jäljille, kun se havaitsi alkuvuodesta Helsingissä toimijoita, jotka herättivät viranomaisten mielenkiinnon. Kansainvälisen yhteistoiminnan ansiosta saatiin selville, että kyseessä olivat ruotsalaiset ammattirikolliset.

Poliisin tarkkailuun päätyneet henkilöt hankkivat asuntoja pääkaupunkiseudulta, ja tarkoitus oli, että niistä käsin aletaan levittää huumausaineita. Poliisi onnistui paljastamaan laajemman huumausaineiden maahantuonti- ja levitysverkoston, joka toimitti aineita niin Suomeen kuin muualle Eurooppaan.

Esitutkinnassa paljastui useita törkeitä huumausainerikoksia sekä rahanpesurikoksia. Osaa epäillyistä pidetään edelleen vangittuina.

Poissaolevana on vangittu useita henkilöitä. Epäiltyjä on otettu kiinni myös muissa maissa, ja kansainvälisiä etsintäkuulutuksia on yhä vireillä.

Esitutkinnassa selvisi, että verkosto toi Suomeen noin 180 kiloa amfetamiinia, 14 kiloa kokaiinia, noin 450 000 kappaletta huumelääkkeitä ja aineita yli 50 kilon amfetamiinierän valmistamista varten.

Poliisi on saanut takavarikoitua noin 130 kiloa amfetamiinia, amfetamiinierän valmistamiseen tarkoitetut aineet kokonaisuudessaan, liki kaksi kiloa kokaiinia sekä yli 50 000 euroa käteistä rahaa.

Rikoksien mahdollinen rahallinen hyöty olisi poliisin arvion mukaan ollut lähes kaksi miljoonaa euroa.

– Nämä summat alkavat olla jo tavanomaisia. Järjestäytyneen rikollisuuden jutuissa liikutaan käytännössä aina miljoonaluokissa. Huumemäärät ovat kasvaneet suuriksi ja markkinahinnat ovat korkeat. Suomi on sen vuoksi houkutteleva maa rikollisille, Nikkanen taustoittaa.

Aikaisemmin huumeet eivät virranneet Suomeen niinkään lännestä, mutta Nikkasen mukaan nyt ilmiö on jopa arkipäiväistynyt.

2

Verkoston saama potentiaalinen rikoshyöty olisi ollut lähes kaksi miljoonaa euroa.


2


Epäillyltä löytyi suuria määriä käteistä rahaa. Helsingin poliisilaitos

  • Katso isompi kuva
    Poliisin ottamassa kuvassa epäillyt kantavat huume-erää huoneistoon Helsingin poliisilaitos

Muokattu 20.10.2025 klo 19.10: Lisätty poliisin ottamat kuvat.