Yle, lukijan kuva
Pyhimys käy läpi tällä hetkellä avioeroa, jonka toinen vaihe käynnistyi syyskuussa.
eli on yksi Suomen tunnetuimmista räppäreistä, vaikka viime vuosina hän ei ole tehnyt levyjä entiseen malliin.
Video: Pyhimys aiheutti hämmennystä Bar Ihkussa kesäkuussa.
Yhtä kaikki, hänen melankoliset, nokkelat ja älykkäät riiminsä ovat resonoineet kuulijoissa siitä huolimatta.
Viimeistään Vain elämää -ohjelman myötä Pyhimyksen tiesivät muutkin kuin pelkästään räppifanit.
Seiska kertoi maaliskuun alussa, että Pyhimyksen vaimo hakee avioeroa 15 avioliittovuoden jälkeen.
Pyhimyksen avioero
vain seiskassa
9.3. 08:00
Uutta tietoa Pyhimyksen erosta – vaimolle tyly kohtalo
Seiska on saanut käsiinsä Pyhimyksen avioehdon.
Avioero etenee, sillä Helsingin käräjäoikeudesta kerrottiin taannoin Seiskalle, että avioeron toinen vaihe käynnistyi 20. syyskuuta.
Pyhimys ja nuori blondi viihtyivät läheisissä tunnelmissa Iisalmen torilla syyskuussa.
Seiskan lukija
Helsinki – Iisalmi – Helsikin
Syyskuun aikana Seiskan lukijat ovat lähetelleet pariinkin otteeseen kuvia Pyhimyksestä.
Toisessa tapauksessa Pyhimys oli Helsingin Pasilan Triplan kauppakeskuksen urheilubaarissa kauniin blondin seurassa.
Pisti baarin mullin mallin
vain seiskassa
17.6. 05:00
Pyhimys aiheutti hämmennystä baarissa – kuvat ja video!
Ihku on tunnettu muun muassa Timo Vornasesta. Nyt oli Pyhimyksen vuoro ottaa tupa haltuun.
Hetkeä myöhemmin Pyhimys nähtiin jälleen saman kauniin blondin kanssa, mutta tällä kertaa Pohjois-Savossa, Iisalmen torilla.
Myöhään lauantai-iltana Pyhimys tunnistettiin jälleen Helsingin päässä – nimittäin ravintola Teatterin VIP-puolella.
– Pyhimys vaikutti olevan yksin liikenteessä.
Pyhimys on tunnettu aurinkolaseistaan.
Timo Korhonen
Jossain kohtaa mies kuitenkin istahti naisseurueen pöytään.
– Siinä he olivat jonkin aikaa, kunnes naiset lähtivät, yhtä lukuun ottamatta.
Salakuvat!
vain seiskassa
9.9. 05:00
Pyhimys ja kaunis blondi läheisissä tunnelmissa baarissa – salakuvat!
Seiska kertoi maaliskuussa Pyhimyksen vaimon hakeneen avioeroa 15 avioliittovuoden jälkeen.
Pyhimys ja vaaleahiuksinen nainen jäivät juttelemaan antaumuksella kahdestaan.
– Ei heillä näyttänyt olevan pitkää tuttavuutta ennestään.
Hyväntuulinen mies
Kaljaa juonut Pyhimys herätti huomiota VIP:n nurkkapöydässä.
– Teatteri oli todella hiljainen, vaikka olikin lauantai. Liekö syyslomaviikko rajoittanut väkeä.
– Ei ollut montaa kymmentä ihmistä VIP:ssä, joten Pyhimys oli helppo tunnistaa – onhan hänellä tunnistettavat raamit.
Pyhimys viihtyi tuntemattoman blondin seurassa Teatteri-ravintolassa Helsingissä.
Lukijan kuva
Pyhimys ja mysteeriblondi
vain seiskassa
12.9. 05:00
Blondi kainalossa! Pyhimys herätti huomiota Iisalmen aamuyössä – salakuvat
Tunnettuja Iisalmessa asuneita merkkihenkilöitä ovat muun muassa Keke Rosberg, Miina Äkkijyrkkä, Edvin Laine sekä Jaakko Teppo.
Sivusta mahdollista soidinmenoa seurannut miespuolinen lukija teki myös muita huomioita.
– Hän oli ystävällisen oloinen ja vaikutti olevan hyvällä tuulella.
– Aurinkolasit pysyivät silti koko ajan päässä pimeässäkin, ison maailman malliin, lukija hymähtää.
Tunnin aikana Pyhimys ja kaunis blondi ehtivät lähentyä toden teolla.
SEISKAN LUKIJA
”Pientä kismailua”
Lukija oli tunnin verran lähistöllä ja ehti poistuessaan huomata, että Pyhimyksen ja naisen välit muuttuivat läheisemmiksi.
– Olihan siinä selvästi hellyyttä havaittavissa ja pientä kismailua.
Tuore avioero!
kotimaa
5.3. 07:21
Eroavalta Pyhimykseltä erikoinen ulostulo
Mikko on tunnettu omintakeisesta somekäytöksestään ja erilaisista performansseista, joten on vaikea sanoa, onko hän tosissaan vai onko kyseessä parodiaa tai jotain muuta.
– Nainen vaikutti huomattavasti nuoremmalta – ja kaunis hän oli kuin mikä!
Lukijan oma ilta sujui mainiosti.
– Tällä kertaa Teatterissa oli kyllä paljon naisia – miehiä sen sijaan vähemmän.