Suomen taivaalla voi nyt nähdä pyrstötähden jopa paljain silmin, kertoo tähtitieteellinen yhdistys Ursa. Yhdistyksen mukaan paras aika havaita Lemmon-niminen komeetta on suunnilleen lokakuun 20. päivästä marraskuun 5. päivään saakka.
Yhdistys sanoo, että komeetan voi erottaa taivaalta paljain silmin, mutta kiikarit auttavat sen löytämisessä. Lokakuun 20. päivän tienoilla komeetta näkyy kirkkaan oranssinvärisen Arcturus-tähden yläpuolella. Yhdistys neuvoo, että pyrstötähden havaitsemisessa on hyvä odottaa, että taivas on ehtinyt pimentyä kunnolla.
Ursan mukaan Lemmon-komeetta kävi viimeksi lähellä Aurinkoa 1 350 vuotta sitten.