Jenni Poikelus ja Matti Rönkä, Hengaillaan, 2024.
Sari Soininen / Mediawan Finland Oy / Yle

Tuomari Matti Rönkä saa rinnalleen uuden juontajan Hengaillaan-ohjelman tulevalla kaudella.

Hengaillaan uudistuu. Tuomari saa rinnalleen uuden juontoparin, sillä ei enää nähdä juontajana.

Arkistovideolla Jenni Poikelus ja Matti Rönkä jakavat ikävimmän matkamuistonsa:

Hengaillaan palaa lauantai-iltoihin tammikuussa 2026. Urheilutoimittaja nähdään tulevalla kaudella uutena juontajana.

– Tuntuu jännittävältä ja kutkuttavalta, mutta hyvällä tavalla. Olen uuden edessä, en ole ennen tehnyt tämän tyyppistä viihdeohjelmaa, Mervi kertoo Ylen tiedotteella.

Matin kanssa työskentely tuntuu Mervistä mahtavalta. Hän kuvailee Mattia rautaiseksi ammattilaiseksi, joka on auktoriteetin ja uskottavuuden perikuva.

– Mitä vaan voi tapahtua, mutta olet vaan ihan omana itsenäsi, Matti tuumaa ja jatkaa:

– Edellinen kausi oli todella kiva! Suoran lähetyksen tunnelma, myötämielinen yleisö ja kopeissaan kilpatunnelmaan kiihtyvät kilpailijat.

Matti aikoo olla tulevalla kaudella entistä tiukempi.

Hengaillaan: Mervi Kallio ja Matti Rönkä.

Mervi Kallio ja Matti Rönkä luotsaavat tulevaa Hengaillaan-kautta
Yle

He ovat kisaamassa

Kaudella mukana pareittain ovat: Näyttelijä ja kirjailija , meteorologi ja toimittaja , näyttelijät ja ja , toimittaja-kirjailija ja urheilutoimittaja , koomikko ja talousasiantuntija , muusikko-näyttelijä ja artisti eli sekä kielitieteilijä ja kirjailija .

Hengaillaan 10.1.2026 alkaen lauantai-iltaisin TV1:ssä ja Yle Areenassa.