Kokenut yritysjohtaja ja konsultti Aki Mänttäri julkaisee romaaninsa ”Veri virtaa Aleksanterinkadulla”. Teos sijoittuu lähihistoriaan ja kuvaa ICT-alan startup-yrityksen perustamista, yritysjohdon haasteita ja keskinäistä kilpailua sekä inhimillisiä suhteita samaistuttavalla tavalla.
Teoksesta
Romaani kertoo Aaposta, joka työttömäksi jouduttuaan perustaa yrityksen ja saa mukaansa kollegansa Antin. Antti joutuu oppimaan uutta, pitämään puolensa työyhteisön paineissa ja selviytymään vaimonsa painostuksesta. Kirjan nimi on lainattu sijoitusguru Warren Buffetin lauseesta: ”Buy when there’s blood in the streets.”
Mänttäri halusi kirjoittaa kirjan, koska työelämää käsitellään kirjallisuudessa liian vähän. Teos tarjoaa samaistuttavan ja palkitsevan tarinan yritysten johtoryhmien työtavoista.
Kirjailijasta
Helsinkiläinen Aki Mänttäri on kokenut yritysjohtaja ja liikkeenjohdon konsultti, joka aktiiviuransa jälkeen auttaa pk-yrityksiä kasvuun ja kansainvälisyyteen. Hän on julkaissut lukuisia kolumneja ja artikkeleita eri lehdissä. Veri virtaa Aleksanterinkadulla on hänen esikoisromaaninsa. Vapaa-ajallaan hän pitää huolta 1500-luvulta saakka suvun omistuksessa olleesta metsästä sekä moottoripyörien ja Tunturi-mopojen parissa askartelusta.
Kirjan tiedot:
Nimi: Veri virtaa Aleksanterinkadulla
Kirjailija: Aki Mänttäri
Kustantaja: Calidris Kustannus / Bookea Finland Oy
Julkaisuvuosi: 2025
Sivumäärä: 315
ISBN: 9789527603123
Saatavilla: kirjakaupoista ja verkkokaupoista kautta maan 21.10.2025
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Aki Mänttäri, tekijä
+358408482004
aki.manttari@gmail.com
Calidris Kustannus / Bookea Finland Oy
+35825122172
info@calidriskustannus.fi
https://www.calidriskustannus.fi/