Salolaisen kuvanveistäjän Noora Schroderuksen (s. 1982) ateljeessa on syntymässä jotain suurta. Kyseessä on Helsingin kaupungin tilaama julkinen taideteos, joka tulee Herttoniemeen kävelijöiden ja pyöräilijöiden käyttämälle alueelle. Viisiosainen teos valetaan pronssista, ja jokaisella osalla on korkeutta yli kolme metriä.
– Teos on vasta runkoasteella. Olen tehnyt runkoja hitsaamalla, minkä jälkeen alan valmistaa lopullista pintaa. Sen jälkeen teos lähtee valimolle Lapinlahdelle, Schroderus kertoo.
Kaksi vuotta sitten käynnistyneen projektin pitäisi valmistua vuonna 2027. Se etenee Schroderuksen ateljeekodissa vanhassa Mäenalan koulussa, jonka remontoinnin hän aloitti kuvanveistäjäpuolisonsa Kimmo Schroderuksen kanssa vuonna 2012. Tuolloin pariskunta muutti Saloon Nurmijärveltä.
Schroderus paljastaa, että hän on käynnistänyt juuri myös toisen projektin: Salon taidemuseo Veturitalliin tulevan näyttelyn teokset. Noora Schroderus aikoo pitää vuonna 2028 ensimmäisen näyttelynsä Salossa.
– Minulla on ollut näyttely Turun taidemuseossa, mutta ei Salon taidemuseossa. Veturitalli on niin iso, että näyttelyn pitäminen siellä vaatii paljon teoksia, hän toteaa.
– Esille tulee uusien teosten lisäksi myös vanhoja teoksiani – klassikoita, joita aina halutaan nähdä. Sellaisia ovat esimerkiksi kirjaillut setelini. Myös ihmisen karvoista tekemäni työt kiinnostavat, mutta niitä minulla ei ole enää itselläni, hän harmittelee.
Noora Schroderus on viime aikoina niittänyt tunnustusta. Viime syksynä hän saiSuomen Taiteilijaseuran kuvataiteilijapalkinnon, joka on taiteilijakollegoiden myöntämä tunnustus ansioituneelle ja ajankohtaiselle kuvataiteilijalle. Lisäksi hän oli ehdolla vuoden 2023 Below Zero -nykytaidepalkinnon saajaksi.
Tänä syksynä Schroderus yllättyi jälleen iloisesti, kun hän kuuli saavansa opetus- ja kulttuuriministeriön jakaman Suomi-palkinnon.
– Olin juuri bussissa, kun puhelu tuli, hän kertoo.
Suomi-palkintoa on jaettu vuodesta 1993 lähtien. Tänä vuonna tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie myönsi palkinnon yhteensä kymmenelle taiteilijalle ja toimijalle. Suomi-palkinto voidaan myöntää tunnustukseksi joko merkittävästä taiteellisesta urasta, huomattavasta taiteellisesta saavutuksesta tai lupaavasta läpimurrosta.
Schroderuksen palkintoperusteluissa todetaan, että hän on monialaisesti työskentelevä käsitetaiteilija. Schroderus itse ei tituleeraa itseään käsitetaiteilijaksi, vaan kuvanveistäjäksi.
– Ajattelen, etten ole vielä niin hyvä käsitetaiteessa. Viimevuotinen näyttelyni M.O. Gallerie Anhavassa oli kuitenkin todella käsitteellinen, hän toteaa.
Perusteluissa mainitaan myös, että Schroderus on sekä taiteilijana että taiteentekijöiden asioiden edistäjänä valveutunut ja aktiivinen. Hän on tukenut voimallisesti nuorten taiteilijoiden toimintaa ja edistänyt kuvataiteen asemaa ympäri Suomen.
– Olen ollut monta vuotta visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusjärjestön Kuvaston hallituksessa, välillä myös varapuheenjohtajana. Sitä kautta saanut mahdollisuuden edistää kuvataiteilijoiden tekijänoikeuksia ja kuvataiteen tekemisen edellytyksiä. Olen hallituksessa vielä tämän vuoden loppuun, mutta sitten en jatka enää, koska pitää antaa muillekin mahdollisuus, Schroderus sanoo.
– Jatkan kuitenkin mukana Kuvataidekummit-toiminnassa, jossa ammattitaiteilijat toimivat kansanedustajien kuvataidekummeina. Tarkoituksena on lisätä kuvataidealan ja politiikan vuoropuhelua.
Noora Schroderus työstää teoksensa ateljeessaan, joka on remontoitu vanhalle Mäenalan koululle. Kuva: SSS/Marko Mattila
Schroderus on opiskellut taidetta Oriveden opistossa 2001–2002 ja Kankaanpään taidekoulun kuvanveiston laitoksella 2002–2006. Vuonna 2014 hän valmistui taiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta. Hänen teoksiaan on nähty yksityis- ja ryhmänäyttelyissä vuodesta 2006 lähtien. Suomen lisäksi niitä on ollut esillä Ruotsissa ja Norjassa.
Schroderus on tullut tunnetuksi villistä materiaalien käytöstä sekä ajankohtaisista ja kantaaottavista teoksista. Suomi-palkinnon perusteluissa luonnehditaan, että Schroderus hyödyntää teoksissaan kattavasti eri tekniikoita ja materiaaleja sekä tarkastelee sarkastisen ja leikkisän katseen kautta tarkkanäköisesti yhteiskunnan ilmiöitä ja valtarakenteita. Hänen kekseliäissä teoksissaan omintakeinen huumori yhdistyy tunnistettaviin kulttuurisiin ilmiöihin tavalla, joka yllättää katsojan aina.
Schroderus myöntää, että hän tunnistaa kuvauksesta itsensä.
– Ja Veturitallin näyttelyssä tulen jatkamaan varmaan aika samalla linjalla, koska minua kiinnostavat edelleen samat aiheet. Mutta näyttelyn uudet teokset ovat vielä luonnoksina, joista kukaan ulkopuolinen ei ymmärrä mitään.
Schroderus toteaa, että hänen työskentelytapansa on melko hidas. Hän työstää teoksiaan useita kuukausia, suuria tilausteoksia useita vuosia. Hänen tekemiään julkisen tilan teoksia ovat Pique-Nique (2020) Turun ammattikorkeakoulun kampuksella ja Quercus Robur (2021) Åbo Akademin ja Turun yliopiston Aurum-rakennuksessa.
– Olen aika kriittinen omia teosideoitani kohtaan. Minun täytyy tunnustella ensin ideaani, riittääkö se, sillä joskus nerokkaaltakin tuntuneet ideat eivät sittenkään toimi käytännössä. Joskus taas työskentelyni on kestänyt pitkään, koska olen käyttänyt materiaaleja, joita on vaikea saada. Sellaisia olivat esimerkiksi ihmisen karvat, hän kertoo.
Schroderus hankki karvoja pyytämällä niitä kavereiltaan. Hankkeeseen suostuneet keräsivät omia ihokarvojaan ja lähettivät niitä taiteilijalle kirjekuoressa. Materiaalia karttui hitaasti.
– Ihmisessä on valtavan vähän karvaa, vaikka se monista tuntuu päinvastaiselta. Mielestäni on suhteetonta, millaisen merkityksen ne ovat saaneet kulttuurissamme.
Veturitallin näyttelyn teoksissa Schroderus suunnittelee käyttävänsä ainakin puuta, metalleja ja esineitä.
– Olen suunnitellut metallista teosta, jota varten tarvitsen 46 kappaletta kummallisia tavaroita. Salon kirpputoreilta olen löytänyt hyviä esineitä. Se on tällä hetkellä harrastukseni.
– Toinen harrastukseni juuri nyt on kerätä salolaisista ruokakaupoista löytyviä, ihmisten pudottamia ostoslistoja. Minua kiinnostaa arjen historia ja mitä ostoslistoista voi päätellä. Saattaa olla, että hyödynnän niitä myös jossain teoksessani.
Suomi-palkinnon saajat:
- Ilona Anhava, galleristi
- Espoon teatteri
- Jussi Fredriksson, jazzmuusikko, säveltäjä, pedagogi ja tuottaja
- Katriina Huttunen, suomentaja
- Ilmajoen musiikkijuhlat
- Tommi Kinnunen, kirjailija
- Saimaan Teatteri
- Noora Schroderus, kuvanveistäjä
- Pirjo Yli-Maunula, tanssitaiteilija ja koreografi
- Ville Valo, laulaja ja lauluntekijä
Suomi-palkinnot ovat suuruudeltaan 12 660 euroa. Espoon Teatteri sai palkinnon kunniakirjan muodossa.