Kyllä asia on näin! 37 kertaa.
Porin varhaiskasvatusyksikön päällikön viran haku päättyi. Montako pätevää haki virkaa ja kuinka monta kutsutaan haastatteluun ja psykologisiin testeihin?
Viesti 18.10. Miksi Sinua ärsyttää kaikki koiranulkoiluttajat? En minäkään kaikkia ihmisiä ymmärrä, mutta ei minua kaikki ärsytä. Ei pidä yleistää.
Taas kerran Putin järjesti itselleen aikaa. Trump on syvästi sinisilmäinen.
Ei ole turha sanonta, että viisaita ovat rauhantuojat. Löytyykö maailmasta sitä viisautta enää vai onko ylpeys voittanut viisauden?
Omaishoidontuen palkkioista: Tutkin esitystä julkisesta esityslistasta ja jos ymmärsin oikein, niin nykyinen 4. maksuluokka (1 337,58 euroa/kk) poistuu ja raskaan siirtymävaiheen tuki olisi jatkossa 3. maksuluokassa (1 783,45 euroa/kk). Päättäjät, älkää nyt ainakaan tätä muutosta vastustako.
Kun pian valitaan uusi valtion virkamies on tarkistettava, ettei hän ole kenenkään sukulainen.
Eikö löydy Suomesta rotia pelastaa Ähtärin eläinpuisto? Kaikenlaisiin turhuuksiin Amerikan taivaan ”vinkulintuihin” riittää rahoja ja tietysti Natolle ja kaikki vain johtajiemme suunsoiton vuoksi.
Voisitko ystävällisesti selittää tällaiselle mummolle (86 v), kuinka pääsen vaikka Sp:n kautta koronarokotukseen?
Nokian puhelintekniikka vietiin Kiinaan ”kun siellä oli niin halvat tuotantokustannukset”. Sinne jäi Nokia Kiinaan itämään ja kehittymään ja teki Kiinasta puh. tekniikan kärkimaan. Hyvä Suomen ”liikemiehet”. Nyt jäänmurtajatekniikka kopioidaan USA:han, taas jäädään pronssille. Jos sillekään. No, lämmittää se hetken.
Kävin pitkästä aikaa katsomassa syntymäkylääni, ei ollut mikään ennallaan, metsät oli hakattu ja kuokittu kiviraunioiksi, mitään palveluja ei ollut, ainoa mitä ei oltu lopetettu oli hautausmaa ja senkin yllä leijaili voimakas virtsan ja peen haju. Näinkö Suomen tulevaisuuden kuvan?
EN käsitä ns. vapaa-ajattelijoita, jotka ei kuitenkaan anna ihmisten vapaasti ajatella! Toinen ryhmä on suvaitsevaiset, jotka ei suvaitse ketään joka on eri mieltä.
Sinä, joka lauantaina Tootsiessa katoit koko ajan kännykkää. Jää kotiin jos ei kiinnosta. Häiritsit tosi paljon.
Toivottavasti Merirauman kuntoilualueen käyttäjät huomioivat liikennemerkit ja lähitalojen piha-alueet, eivätkä pysäköi luvattomasti niin kuin leikkipuiston käyttäjät!
Lapsiperheiden parkkiruutuja hamuaville vanhuksille äkkiä jotakin apua katkeruuteen. Nyt ideoita.
Onnittelut kokoomukselle presidentistä.
Miksi valmisruoka, esim. kalavalmisteet, usein on niin hirmuisen suolaista? Hyödytöntä ostaa ja syödä sitten montaa sorttia verenpainelääkettä.
Sinä, joka olet jäänyt odottamaan suden hyökkäystä, mene metsään, sido itsesi puuhun yöksi. Saat varmaan taas palstatilaa SK:n tekstareissa.
Kyl on VT12:lla Raumalt ettiippäin asvalttimiesten kunnon taidonnäyte, kun ova kuoppia paikanneet. Ei tartte enää kuopist varottaa, vaa ylikorkeist paikkauksist! Onneks ol ainaki yks päällystevaurioist varottava liikennemerkki jätetty! Ei taitais firma saada mittää sertifikaattii työn laadust.
”
Aivan ihana viikon runo SK 19.10. Kiitos.
Minä taas olen koiranomistaja ja mua ärsyttää kaikki lastenulkoiluttajat ja hännässä roikkujat. Kuraisilla hanskoilla tullaan silittämään koiraa, hyi.
Ehdotan Mikko Haaslahdelle joukkorahoitusta Yyterin Virkistyshotellin remontin rahoitukseen. Vastineeksi rahoittajille voisi tarjota esimerkiksi viikonloppuyöpymistä hotellissa.
Onko tottakaan, että julkisesti puhutaan Trumpin mielistelystä että asiat hoituisi. Varsin naurettavaa, jos ei kyse olisi todella vakavista asioista.
Sitä ei anneta unohtaa, että Suomi oli jatkosodassa natsi-Saksan liittolainen. Mutta siitä ei puhuta, että natsi-Saksa oli talvisodan aikaan Suomeen hyökänneen Neuvostoliiton sopimuskumppani.
Jos ei EU kustanna droonimuuria itärajalle, niin Suomi voisi kaikessa ystävyydessä antaa Venäjälle tukikohtia Suomenlahden ja Pohjanlahden rannikolta ja saarilta, samoin tietysti Ahvenanmaalta. Sopii kysyä, jokohan EU ja Nato heräisivät?
Sydämellinen kiitos teille kaikille, jotka autoitte minua joutuessani vaaratilanteeseen Meri-Porin uimahallissa 8.10.
ihminen, joka joka kertoo muille voimakkaasta kokemuksestaan kaiken olevaisen yhteydestä, saatetaan vielä nykyäänkin ohjata pakkohoitoon.
Voisivatko nämä ”hallituksen norsunluutornista” ja ”hyvinvointivaltion alasajosta” jatkuvasti ruikuttavat kertoa, että miten tätä korviaan myöten veloissa olevaa valtiota oikein pitäisi hoitaa? Ja sen, että aikovatko he itse olla makselemassa niitä velkoja pois.
Joku väitti 8-tien olevan aivan luokattomassa kunnossa välillä Merikarvia – Pori. Tie sai kyllä juuri toissa kesänä uuden asfaltin välille Ahlainen – Pori. On 1-luokan kunnossa.
Joku ihmetteli, miksi hoitajat ovat työttöminä. Ihmekös, kun joku ”asiantuntija” tv:ssa kertoi, että valtio nipistää ”erinomaisten” hyvinvointialueitten rahoista ja rahat menee asehankintoihin, mitkä toimitetaan Ukrainaan. Ei järjen häivää. Miksei vaan hoidettais oman maan asiat kuntoon.
Mikä järki kun Raumalla kaarikatto korvataan monen hehtaarin tasakatolla? Entäs lumikuorma?
Kuules ny Kiinasta tavaraa tilaaja.Yhteiskuntamme ei pyörisi jos kaikki tekisivät samoin. Verovaroin yhteiskunta tarjoaa palveluja, joista sinäkin olet varmaankin päässyt nauttimaan.Tuskin sinunkaan palkkasi Kiinasta tulee.
Haitanneeko tuo, vaikka Louvresta vietiin Napoleonin koruja? Eihän Napoleon tarvitse niitä enää.
jos suomalaiset haluavat puolustaa Suomea niin se ei ole rahasta kiinni!
Totuus sattuu. Nyt on kissa nostettu FC Jazzin osalta pöydälle. Kaikki pelaajat ovat työnsä tehneet ja palkkansa ansainneet. Jokaisen kuuluu saada korvauksensa ajallaan.
Rokotuksista: Oli hankalaa tietotulvan keskeltä löytää linkki varaamiseen. Lisäksi puuttui rokottajavalinnasta ’Kuka tahansa’, jolloin ei tarvitsisi selata, kenellä on aikaisin aika. Tunnistautumisella pitäisi saada aika kahdelle. Meillä ajat nyt eri päivinä.
Mikä ihmeen Tuorsniementie ja revityt reunat?
Hoitajia irtisanotaan, mutta johtajia on ”torta på torta”. Toimialuejohtaja, vastuualuejohtaja jne. Eikös vähennykset voisi aloittaa näistä. Eivät hoida yhtään potilasta ja näillä palkoilla palkataan monta hoitajaa tekemään oikeaa työtä!