Rosebud Sivullisesta tulee Rosebud Posti.
21.10. 12:37
Kaisaniemessä Kaisa-talolla sijaitseva Rosebud Sivullinen muuttaa vanhan Pääpostin aulaan Rautatieaseman läheisyyteen.
Rosebud Sivullisen vuokrasopimus Kaisaniemessä päättyy tammikuussa 2026. Helsingin yliopiston uudeksi vuokralaiseksi Kaisa-taloon tulee halpakauppaketju Rusta.
Asiasta on noussut kohu, sillä ihmiset ovat olleet pahoillaan siitä, että laajasta valikoimastaan tunnettu kirjakauppa joutuu lähtemään hyvältä paikalta, etenkin kun tilan omistaja on Helsingin yliopisto.
Neliöitä uudessa Rosebud Postissa on suunnilleen saman verran kuin nykyisessä kiinteistössä, eli noin tuhat. Vuokrasopimus uudessa kiinteistössä on määräaikainen. Se jatkuu elokuuhun 2026 saakka.
– Aina voi tapahtua ihmeitä, uutta paikkaa aletaan kuitenkin katsella heti alkukeväästä, toimitusjohtaja Hannu Paloviita sanoo tiedotteessa.
Rosebud Postin rakentaminen aloitetaan lokakuussa. Ovet pyritään avaamaan asiakkaille jo marraskuun puolivälissä.