Louvren ryöstöstä epäillyt tekijät ovat yhä vapaalla jalalla. Museo on ollut ryöstön jälkeen suljettuna.


Poliisit partioivat maanantaina Louvren edustalla. EPA / AOP
Ranskalaisten viranomaisten mukaan Pariisin Louvreen kohdistunut varkaus aiheutti yli 88 miljoonan euron vahingot, kertoo AFP.
Syyttäjä Laure Beccuau sanoi, että arvion on tehnyt Louvren kuraattori. Beccuaun mukaan rahallista arvoa suurempi menetys kohdistui Ranskan historialliseen perintöön.
Museo on pysynyt ryöstön jälkeen suljettuna. Se pyritään avaamaan uudelleen keskiviikkona.
Kymmenet rikostutkijat selvittävät vain seitsemän minuuttia kestänyttä ryöstöä. Skoottereilla paenneita epäiltyjä tekijöitä ei ole löydetty. Beccuau vahvisti, että sunnuntain ryöstöön osallistui neljä ihmistä.
Viranomaiset tutkivat tapahtumapaikalta löydettyjä sormenjälkiä ja valvontakameratallenteita.
Rikostutkijat selvittivät ryöstön jälkiä Louvressa. Varkaat nousivat museon parvekkeelle nosturin avulla ja rikkoivat ikkunan, josta he pääsivät arvoesineitä sisältävien vitriinien luo. EPA / AOP
Sunnuntain ryöstössä varkaat pysäköivät kuorma-auton museon Apollo-gallerian eteen ja kiipesivät nosturin avulla parvekkeelle. He varastivat kahdeksan arvoesinettä, kuten Ranskan keisarin Napoleon Bonaparten puolisolle keisarinna Marie-Louiselle kuuluneita esineitä.
Vasta viime kuussa rikolliset murtautuivat Pariisin luonnonhistorialliseen museoon ja varastivat yli miljoonan euron arvosta kultaa. Ranskan viranomaiset ilmoittivat tiistaina, että 24-vuotias kiinalainen nainen on pidätetty epäiltynä ryöstöstä. Nainen saatiin kiinni Barcelonassa, kun hän oli yrittänyt hävittää lähes kilon sulatettua kultaa.