Verojen viitenumerokäytäntöön tulee osakeyhtiöitä, yhteisöjä ja yhtymiä koskeva muutos. Veronpalautuksia koskeva muutos sen sijaan vaikuttaa kaikkiin Verohallinnon asiakkaisiin, myös yksityishenkilöihin.

Verohallinto ilmoitti muutoksista viitenumeron käyttöön ja veronpalautuksiin. Petteri Paalasmaa

Marraskuun 18. päivästä lähtien osakeyhtiöt, yhteisöt ja yhtymät voivat maksaa veronsa yleisellä verojen viitenumerolla. Tähän saakka eri veroille on ollut eri viitenumero.

Muutos ei koske henkilöasiakkaita eikä toiminimiyrittäjiä, Verohallinto kertoo tiedotteessaan.

Uusi viitenumero päivittyy automaattisesti OmaVeroon ja verkkolaskuille. Jos yrityksen käyttämään taloushallinto-ohjelmistoon on tallennettuna nykyisiä, verolajien viitenumeroita, uusi viitenumero on hyvä päivittää järjestelmiin.

– Yleisellä verojen viitenumerolla maksaminen selkiyttää sitä, miten maksuja käytetään veroihin. Tämä helpottaa yritysten arkea, sanoo Verohallinnon johtava veroasiantuntija Henna Ritari tiedotteessa.

Muutoksia verojen maksamiseen tehdään yritysasiakkaiden ja tilitoimistojen toiveesta. Eduskunta hyväksyi uudistukseen liittyvät lainsäädäntömuutokset kesällä 2025.

Verot maksuun vain yhdellä tavalla

Verottajan mukaan yleisen verojen viitenumeron käyttö yksinkertaistaa ja selkiyttää verojen maksamista sekä maksujen käyttämistä veroihin. Kun yritys maksaa veron uudella viitenumerolla, maksu käytetään veroon sen eräpäivänä. Jos yrityksellä on erääntynyt useita veroja, maksut käytetään niihin eräpäiväjärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan.

– Nykyisin verot maksetaan eri verolajien viitenumeroilla mutta koska näiden maksujen käyttötavat eroavat, voi asiakkaan olla vaikea ennakoida ja ymmärtää, miten maksut käytetään veroihin, Ritari sanoo.

Nykyisiä verolajien viitenumeroita voi käyttää edelleen. Verohallinto toivoo kuitenkin, että yritykset maksavat jatkossa verot vain yhdellä tavalla.

– Jos osan veroista maksaa yleisellä verojen viitenumerolla ja osan verolajikohtaisella viitenumerolla, on riski, että maksut eivät kohdistukaan oikein ja että verolle kertyy korkoa, Ritari jatkaa tiedotteessa.

Vaikuttaa yksityishenkilöihinkin

Muutoksia tulee myös siihen, miten veronpalautusta käytetään maksamattoman veron kattamiseksi. Muutos koskee kaikkia Verohallinnon asiakkaita, siis myös yksityishenkilöitä.

Tähän saakka ongelmia on aiheuttanut se, että veron maksaminen näkyy Verohallinnossa pienellä viiveellä.

Jos asiakas on ollut saamassa veronpalautusta ja hän on maksanut esimerkiksi kiinteistöveron ajallaan eräpäivänä, maksu ei vielä eräpäivänä ole näkynyt Verohallinnon järjestelmässä.

– Tällaisissa tilanteissa veronpalautusta on käytetty veron maksamiseen eikä sitä ole maksettu asiakkaalle. Kun asiakkaan maksu onkin kirjautunut järjestelmäämme, se on käytetty toiselle verolle. Näin sekä palautuksen että maksun kohtalo on aiheuttanut hämmennystä, selvittelyä ja turhaa työtä, Ritari sanoo.

Jatkossa kaikki eräpäivään mennessä maksetut maksut käytetään veron maksamiseksi.

Veronpalautuksia voidaan jatkossakin käyttää verojen maksamiseen, mutta vasta sen jälkeen, kun eräpäivään mennessä suoritetut maksut on huomioitu.

Yhteenveto vain sähköisesti

Verohallinto on lähettänyt vuosittain osakeyhtiöille, tmi-yrityksille ja maataloudenharjoittajille 1,2 miljoonaa paperista yhteenvetoa verojen maksutilanteesta. Ne ovat saaneet yhteenvedon postitse omasta pyynnöstään.

Marraskuusta alkaen yhteenveto tulee näille asiakkaille vain sähköisesti OmaVeroon.