On vuosi 1946, mutta Aatami Korven sota ei päättynyt Sisun ensimmäiseen osaan (2023; lue arvio), jossa Korpi pisti Lapin sodassa natseja turpaan. Nyt hän lähtee koirineen rajan taakse Neuvostoliitolle luovutetuille Karjalan maille noutamaan sinne jääneen kotitalonsa hirret. Keikasta tulee kaikkea muuta kuin rauhallinen, kun Aatamin perheen julmasti tappanut neuvostopartisaanien komentaja päättää hoitaa maineikkaan suomalaissoturin pois päiviltä.
Kaksintaistelu menee totta kai henkilökohtaiseksi, vaikka siinä sivussa joukko porukkaa pääsee hengestään. Vauhti ei lopu hetkeksikään kun se pääsee alkuun. Mennään lujaa kuorma-autolla, junalla, ja lopussa kitkutetaan vaikka resiinalla. Ohjaaja Jalmari Helanderin mielikuvitus näyttää loputtomalta, siksi kekseliäitä tempauksia Aatami saa aikaiseksi hätistääkseen viholliset liepeiltään.
Vähän toisella tavalla toimii piinaava hiipiminen junassa nukkuvien puna-armeijan sotilaiden välistä. Se saa yllättävän humoristisen lopun.
Myös Virossa kuvattu laaja peltomaisema pääsee oikeuksiinsa kameratyössä.
* *
Jorma Tommilan jämäkästä Aatami-hahmosta löytyy tippa kaikkia kotimaisia sotasankareita, Simo Häyhän legendaa ja jenkkiactionin legendaarisia hahmoja. Tommilasta Helander on löytänyt itselleen sopivan luottonäyttelijän, joka näyttää sisäistäneen ohjaajan elokuvalliset pyrkimykset.
Jalmari Helander onnistuu tekemään päteviä elokuvia action-elokuvalajityypissä, niin kuin moni suomalaispoika ja -mies on haaveillut tekevänsä. Tinkimättömyys tehdä juuri tämän tapaisia elokuvia omalla suomalaisella twistillä on tuonut Helanderille kutsun uuden Rambo-elokuva ohjaajaksi.
Lajityypin elokuvia arvioidessa ei kannata lukkiutua turhan tiukasti realismin vaatimuksiin. Eipä edes lähtötilanne, kotitalon hirsien noutaminen luovutetusta Karjalasta, olisi ollut mahdollista vuonna 1946. Siellä Aatami silti vaan köröttelee kuorma-autollaan.
Jorma Tommila on Aatami Korpi. Kuva: Heikki Leis / CTMG, Inc.
* *
Kuten tunnettua, Aatami Korpi on vähäsanainen mies. Itse asiassa hänellä ei ole tässä elokuvassa lainkaan dialogia. Lopussa Tommi Korpelan esittämä uudisraivaaja toteaakin asiasta juuri niin kuin kuuluukin.
Muiden, lähinnä venäläisten näyttelijöiden dialogi jäi hieman mietityttämään. Jokunen vuosikymmen sitten amerikkalaiselokuvissa – joiden joukkuun Sisu 2 tyyliltään asettuu – hahmot vielä puhuivat englantia venäläisellä korostuksella ja niin tapahtuu tässäkin, vaikka oikeat kielet ovat jo tällä vuosituhannella alkaneet ottaa paikkansa action-leffoissa ja -sarjoissa.
Arkirealismista irti oleva Sisu 2 loppuu kuitenkin todelliseen historialliseen kuvastoon: uudisraivaajien joukkotalkootyöhön. Siinä sivussa Aatamin koirakin saa koppinsa Karjalasta rajan tälle puolelle. Lopun uudisraivaus- ja pirtinrakennuskohtaus on elokuvan isänmaallisin hetki, miltei tipan silmäkulmaan nostava. Itse asiassa Sisu 2:n voisikin heittää silloin tällöin itsenäisyyspäivänä televisiosta Tuntemattoman sotilaan sijasta.
Eija Niskanen