Kahtena aiempana vuonna lasten- ja nuortenkirjapalkinnon saajaksi ei ole ollut ehdolla yhtään nuortenkirjaa.

Adlibris-palkinnossa on tänä vuonna seitsemän kategoriaa.

Adlibris-palkinnossa on tänä vuonna seitsemän kategoriaa. Kuva: Vesa Laitinen

Adlibris-palkintoon on tänä vuonna otettu mukaan kolme uutta kategoriaa: vuoden nuortenkirja, vuoden lifestylekirja ja vuoden käännösromaani.

Palkinto herätti viime vuonna keskustelua sosiaalisessa mediassa, sillä lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinnosta ei ollut kisaamassa yhtään nuortenkirjaa. Kymmenen ehdokkaan joukossa on kaksi 0–3-vuotiaille, neljä 3–6-vuotiaille, kolme 6–9-vuotiaille ja yksi 9–12-vuotiaille suunnattu kirja.

”Asia on niin, että me myymme enimmäkseen lastenkirjoja. Valitettavasti yhtä ainutta nuortenkirjaa ei noussut top-listalle tarpeeksi korkealle”, Adlibriksen kategoriavastaava Larisa Pesonen kertoi viime syksynä Maaseudun Tulevaisuudelle.

Lasten- ja nuortenkirjojen erottamisesta omiksi palkintokategorioikseen oli puhetta jo tuolloin.

”Otamme tämän huomioon tulevaisuudessa. Pohdimme, voisiko olla hyvä varmistaa, että eri ikäryhmien kirjat tulevat tasapuolisesti edustetuiksi. Voimme harkita jopa erillisen nuortenkirjakategorian luomista”, Pesonen sanoi vuosi sitten.

Myös vuonna 2023 nuortenkirjat puuttuivat palkintoehdokkaiden joukosta.

”Haluamme antaa näkyvyyttä mahdollisimman monenlaisille tarinoille ja tekijöille.”

Taru Raita

Adlibris-palkinto jaetaan Suomessa kolmatta kertaa. Uusien kategorioiden lisäksi palkinnon saavat vuoden romaani, vuoden jännitysromaani, vuoden tietokirja ja vuoden lastenkirja.

Verkkokauppa Adlibriksen henkilökunnasta koostuva esiraati on valinnut jokaisesta kategoriasta viisi ehdokasta kirjojen myynnin, suosion ja potentiaalin perusteella. Lukijat voivat äänestää suosikkejaan 7. joulukuuta saakka. Voittajat julkistetaan helmikuussa.

”Haluamme antaa näkyvyyttä mahdollisimman monenlaisille tarinoille ja tekijöille”, Adlibriksen kirja-asiantuntija Taru Raita sanoo.

Vuoden lastenkirjaksi on ehdolla muun muassa Venny Helénin Rambon talli: Mahdoton unelma (WSOY). Vuoden nuortenkirjan palkinnosta kisaa puolestaan esimerkiksi Ronja Romsin ja Helena Rostedtin Näin tehdään rahaa: Kaikki mitä olet halunnut tietää rahasta ja sijoittamisesta (WSOY).

”Nuortenkirjat heijastavat aikansa puhuttelevimpia teemoja – rahaa, rohkeutta, yhteisöllisyyttä ja pelikulttuurin luovuutta”, Raita kuvailee.

Ehdokkaisiin voi tutustua Adlibriksen verkkosivuilla.