Jalkapallo|Inter nousi dramaattisten vaiheiden jälkeen voittoon.
22.10. 20:42
Veikkausliigan keskiviikon ensimmäisessä ottelussa Inter voitti Gnistanin 2–1 kotikentällään.
Gnistan siirtyi ottelussa johtoon jo 3. minuutilla. Osumasta vastasi Tim Väyrynen.
16. minuutilla nähtiin iso käänne, kun Gnistanin 20-vuotias puolustaja Lucas von Hellens lensi ulos suoralla punaisella kortilla. Von Hellens kaatoi Interin Jean Botuen, kun tämä oli karkaamassa läpiajoon.
Von Hellens oli Interiä vastaan ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa Veikkausliigassa. Hän oli aiemmin pelannut sarjassa yhteensä 37 minuuttia.
Punaisen kortin jälkeen Inter otti pelin hallinnan itselleen. 36. minuutilla Dimitri Legbo tasoitti tilanteeksi 1–1.
Norsunluurannikkolainen on iskenyt nyt kolme maalia kahdessa viimeisessä ottelussa. Sunnuntaina hän kaatoi Ilveksen kahdella loppuhetkien pikamaalilla.
Inter hallitsi ottelua myös toisella puoliajalla. Loic Essomba iski lopulta voittomaalin 76. minuutilla.
Inter on sarjassa toisena 56 pisteellä, yhden pisteen päässä kärkijoukkue KuPSista. Molemmat ovat pelanneet 28 ottelua.
Gnistan on Veikkausliigan mestaruussarjassa viimeisenä eli kuudentena 31 pisteellä. Seura ei voi noustaa enää sitä ylemmäs, kun sillä on pelaamatta neljä ottelua.
Keskiviikkona pelataan myös kello 19.00 alkanut HJK–SJK.
SJK johti ottelua ensimmäisen puoliajan jälkeen 2–1.