Voimayhtiöt ajavat Suomen ensimmäisiä pumppuvoimaloita Kemijärvelle. Päätösvalta asiassa on pikkukaupungin valtuustolla. Päätöksentekijöiden paine alkaa näkyä.

Kolmiosainen kuva, jossa vasemmalla Kemijärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Nivala (kesk.), keskellä Kemijärven Askanselkä ja oikealla Sirpa Iivari.

Avaa kuvien katselu

Kaupunginhallitusta johtava Heikki Nivala (kesk) suhtautuu pumppuvoimahankkeisiin avoimesti. Valtuuston puheenjohtaja Sirpa Iivari (sit) vastustaa voimaloiden rakentamista Kemijärvelle. Molemmat toivovat, että keskustelut käydään asiapohjalta. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Hallitus haluaa Suomeenkin pumppuvoimaloita säätövoimaksi ja hintapiikkejä tasaamaan. Ilman pikkukaupungin valtuuston päätöstä niitä ei kuitenkaan tule. Ei ainakaan Kemijärvelle, jonne jo kolme voimayhtiötä on iskenyt silmänsä.

Järvi tarjoaa vettä ja ympäröivät tunturit tarvittavia korkeuseroja. Meneillään on neljä voimalahanketta, jotka tarvitsevat aikanaan valtuuston hyväksymän kaavan.

Kemijärven kaupunginvaltuuston käsissä on suuri, jopa historiallinen päätös. Sähköistynyt tunnelma ja vastakkainasettelu heijastuu myös muuhun päätöksentekoon, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Nivala.

– Tunnelma on näistä pumppuvoimaloista johtuen vähän kireä. On selvää, että se vaikuttaa myös ihmissuhteisiin, ei kuitenkaan kaikkiin.

Valtuustoa johtava sitoutumattomien Sirpa Iivari sanoo, että pumppuvoimakysymys jakaa niin paljon kuin sen annetaan jakaa.

– Itse toivoisin sitä, että käsitellään asiat asioina. Jätetään ne superlatiivit pois. Ja ettei se toisen näkökanta olisi pöljä tai tyhmä.

Ilmakuva Kemijärven vesistöstä.

Avaa kuvien katselu

Pohjolan Voiman suunnitteleman Askanaavan pumppuvoimalan vedet laskettaisiin turbiinin läpi Askanselälle. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Pumppuvoimahankkeet työllistävät valtuustoa paljon ja satojen sivujen YVA-selostuksissa riittää opiskeltavaa. Moni on tosin lyönyt kantansa jo lukkoon eikä luottamusta selvityksiin ole.

Pumppuvoimaan liittyen on jätetty myös useita valtuustoaloitteita. Valtuuston enemmistön allekirjoittamassa aloitteessa vaaditaan periaatepäätöstä pumppuvoimavapaasta Kemijärvestä. Perussuomalaiset taas haluavat pysäyttää aloitteella kaavaprosessit, joista on jo sopimukset kahden voimayhtiön kanssa.

Voimalan purkuputki vastapäätä mökkirantaa

Pumppuvoimakeskustelua luotsaa valtuustossa Sirpa Iivari, joka nousi kuntavaalien ääniharavaksi nimenomaan pumppuvoimaloiden vastustuksella. Iivari edustaa Yhteinen Kemijärvi -ryhmää.

Asiaan havahdutti pelko oman kesäpaikan kohtalosta. Iivari kertoo, että Ailangantunturille suunnitellun voimalan purkuputki laskisi viistosti vastapäätä hänen kesämökkiään.

– Alueella on paljon mökkiläisiä ja myös ammattikalastajia, jotka käyvät juuri sillä selällä. Ailangantunturissa on myös metsäsaamelaista kulttuuriperintöä. En ajattele enää oman mökkirannan kautta, vaan kaikkien niiden ihmisten puolesta, joilla on huoli meidän elinympäristöstä.

Sirpa Iivari osallistui kuntavaaleihin pysäyttääkseen pumppuvoimahankkeet. Nousu ääniharavaksi ja päätyminen valtuuston puheenjohtajaksi oli yllätys. Video: Juuso Stoor / Yle

Voimayhtiöt esittävät laskelmia ja mallinnuksia voimaloiden vaikutuksista virtaamiin, järven pohjasta nouseviin haitta-aineisiin, kalastoon ja jään kestävyyteen. Iivari ei luota siihen, että laskelmat pitävät kaikilta osin kutinsa ja että voimaloiden yhteisvaikutus on täysin selvillä.

– Ja kun ei ole tietoa aikaisemmista projekteista, koska niitä ei ole.

Isoja teollisuushankkeita Kemijärvelle ajanut Heikki Nivala haluaa lisää tietoa ennen kuin päättää omasta kannastaan. Nivala vakuuttaa kemijärveläisten pystyvän itsenäiseen päätöksentekoon voimayhtiöiden tai hallituksen pyrkimysten edessä.

– Omakin poliittinen historia ja myös erilaiset kapinaliikkeet osoittavat sen, että pystyn kyllä muodostamaan oman kantani, kun asia on selkeä.

Nivala käytti hiljattain kaupunginhallituksen puheenjohtajana otto-oikeutta ja toi hallituksen käsittelyyn päätöksen Pohjolan Voiman kaavoitusaloitteesta, jonka elinvoimalautakunta oli hylännyt.

Perussuomalaisten ryhmä on jättänyt valtuustoaloitteen tilapäisen valiokunnan perustamisesta Heikki Nivalan erottamiseksi. Nivala ei tiedä, onko taustalla hänen avoin suhtautumisensa pumppuvoimaan. “En ole kysynyt, mutta joillekin saattaa sekin tulla mieleen.” Video: Juuso Stoor / YleKiinteistöverojen suuruus hämärän peitossa

Voimayhtiöt eli Kemijoki Oy, Pohjolan Voima ja Suomen Voima hakevat valtuutettujen myötämieltä tuomalla esiin kiinteistöverotulot ja rakennustöiden tarjoamat työpaikat.

Epäselvää on, luokiteltaisiinko pumppuvoimala sähkövoimalaksi ja korkeamman kiinteistöveron piiriin, kuten Kemijärvi toivoo. Yleinen kiinteistövero ei kaupungin lausunnon mukaan toisi riittävää korvausta voimaloiden aiheuttamista haitoista.

Epävarmuutta päätöksentekoon tuo myös rakentamislakiin kirjattu sijoittamislupa. Sillä voimayhtiö kenties voisi ohittaa kunnan kaavoitusmonopolin ja vastahankaisen valtuuston.

Kemijärven kaupunginvaltuusto käsittelee joulukuussa valtuustoaloitetta pumppuvoimattomuutta koskevasta periaatepäätöksestä.

– Toiset yhtiöt ovat sanoneet, että he perääntyvät projektista, jos sosiaalista hyväksyntää ei ole. Joku taas on sanonut, että lähtisivät hakemaan sijoittamisluvalla mahdollisuutta rakentaa. Jää nähtäväksi, toteaa Sirpa Iivari.

Ainakin Kemijoki Oy on kertonut harkitsevansa sijoittamislupaa.

Kemijärven asukkaista harva näyttää innostuvan voimayhtiöiden hankkeista. Kyselyssä neljän viidesosan mielikuvat olivat kielteisiä.

Pumppuvoimala on suuri vesiakku

  • vettä pumpataan ylhäällä tunturissa olevaan tekoaltaaseen, kun sähkö on halpaa ja lasketaan turbiinin läpi takaisin järveen hinnan ollessa korkealla
  • Kemijärvelle pumppuvoimaloita suunnittelevat Kemijoki Oy (Ailangantunturi), Pohjolan Voima (Askanaava) ja Suomen Voima (Kapusta ja Räisälä)
  • pumppuvoimaloita on suunniteltu ainakin Korpilahdelle ja Enontekiölle, mutta hankkeet ovat kariutuneet kannattamattomuus- tai ympäristösyistä
  • Euroopan suurin pumppuvoimala Iso-Britanniassa on rakennettu avolouhokseen