Elisa|Elisa tavoittelee vuosittaisia noin 40 miljoonan euron säästöjä.
Teleoperaattori Elisa ilmoittaa aloittavansa muutosneuvottelut. Yhtiö aikoo karsia enintään 450 työpaikkaa, joista 400 on Suomessa. Tavoitteena on yksinkertaistaa yhtiön toimintaa ja parantaa tuottavuutta.
Muutosneuvottelujen arvioidaan päättyvän vuoden loppuun mennessä.
”Ohjelma on suunniteltu vauhdittamaan kasvustrategiamme toteutusta sekä lisäämään toimintamme ketteryyttä ja nopeutta. Samalla ryhdymme määrätietoisiin toimiin kilpailukykymme parantamiseksi nykyisessä markkinaympäristössä. Näillä toimilla varmistamme, että saavutamme keskipitkän aikavälin liikevaihto- ja käyttökatetavoitteemme,” sanoo toimitusjohtaja Topi Manner tiedotteessa.
Muutosohjelman tavoitteena on saavuttaa vuosittaiset noin 40 miljoonan euron kustannussäästöt. Suurimman osan säästöohjelman vaikutuksista yhtiö arvioi alkavan vuoden 2026 ensimmäisestä vuosineljänneksestä.
Yhtiön liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa viisi prosenttia 561 miljoonaa euroon ja vertailukelpoinen liikevoitto kaksi prosenttia 139 miljoonaan euroon.
”Kasvua vauhdittivat mobiilipalvelujen ja kansainvälisten ohjelmistopalvelujen liikevaihdon vahva kehitys sekä kiinteän verkon palvelujen liikevaihdon kääntyminen kasvuun vuosineljänneksen aikana. Vertailukelpoinen kassavirta kasvoi 12 prosenttia. Sen kasvua vauhdittivat käyttökatteen kasvu, nettokäyttöpääoman positiivinen muutos ja kurinalaiset käyttöomaisuusinvestoinnit”, Manner sanoo osavuosikatsauksessa.