Paluu tulevaisuuteen palaa valkokankaille ensi viikolla.
Back to the Future – Paluu tulevaisuuteen -elokuva viettää 40-vuotisjuhliaan, jonka kunniaksi se tuodaan myös Suomessa takaisin valkokankaille.
Finnkino tuo maailman parhaan aikamatkustuselokuvan teattereihin alkaen 31. lokakuuta.
Empire-lehti jututti elokuvan pääosanesittäjiä Michael J. Foxia ja Christopher Lloydia juhlajulkaisun tiimoilta. Fox kertoo jutussa miksi seikkailu toimii ja on vielä nykyäänkin todella suosittu.
”Elämme nykyään kiusaajien aikakautta, heitä on kaikkialla. Ei minun tarvitse edes osoittaa sormella ja nimetä ketään. Elokuvassa Biff on kiusaaja, ja aika on kiusaaja. Katsojat samaistuvat elokuvaan kun huomaavat sen olevan yhä ajankohtainen.”
Robert Zemeckisin ohjaama ja yhdessä Bob Galen kanssa käsikirjoittama Paluu tulevaisuteen sai ensi-iltansa alun perin Yhdysvalloissa 3.7.1985. Suomessa leffa ehti valkokankaille vasta 20.12.1985.
19 miljoonan dollarin budjetilla tehty Paluu tulevaisuuteen oli ilmestymisvuotensa parhaiten menestynyt elokuva, joka tuotti noin 381 miljoonaa.
Trilogian jatko-osat ilmestyivät vuosina 1989 ja 1990.
Universal julkaisi leffatrilogian juhlavuoden kunniaksi jälleen kerran myös 4K UHD Blu-ray -boksina, jolta löytyy yhden kiekon ja 90 minuutin verran uutta bonusmateriaalia.