Artisti Tuure Boeliuksen käytös Petolliset-ohjelmassa on puhuttanut viime aikoina.


Tuure Boeliuksen käytös Petollisissa on herättänyt keskustelua. Matti Matikainen
– Uskallan väittää, ettei kenestäkään suomalaisesta somesensaatiosta ole kirjoitettu yhtä paljon otsikoita ja juttuja lehdissä kuin minusta.
Näillä sanoilla artisti Tuure Boelius, 24, aloittaa Instagram-tarinansa, jossa hän ottaa kantaa viimeaikaiseen Petolliset-kohuun. Ohjelmassa petollisen roolissa olevan Boeliuksen käytös on kummastuttanut katsojia sen jälkeen, kun hän tylytti halventavasti uskollisen roolissa olevaa psyko- ja perheterapeutti Pia Penttalaa.
Viimeksi keskiviikkona Boeliuksen käytös puhutti jälleen, kun tulevan jakson katkelmassa hän väitteli huutamalla muiden petollisten kanssa. Katsojat kritisoivat Boeliuksen käytöstä, ja jotkut jopa vaativat hänen poistamistaan ohjelmasta.
Tuure Boelius tunnetaan muun muassa kappaleistaan Lätkäjätkä-Ville ja Vihaan rakastaa sua Nelonen
Päivityksessään Boelius kertoo, miksi on kieltäytynyt kommentoimasta kohua medioille. Instagram-tarinat ovat nähtävissä 24 tuntia julkaisusta.
– Olen niin vitun vihainen! Minulla on niin jäätävät defenssit [suom. puolustusmekanismit] päällä tätä aihetta kohtaan. Enkä ole pyytämässä keneltäkään anteeksi mitään. En koe käytöstäni ongelmallisena, en edes sitä Pia Penttala -asiaa. Koen, että minut on väärinymmärretty tässä asiassa ja tahallaan halutaan kivittää, artisti lataa.
– Haluan sanoa, että olen pyytänyt Pialta anteeksi siellä kuvauksissa – se näkyy siinä jaksossakin. Toin ilmi myös sen, etten tarkoittanut sitä asiaa, kuten sekin kävi siitä ehkä ilmi, hän lisää.
Tuure Boelius ei koe käytöstään Petollisissa ongelmallisena. Saku Tiainen
Boelius kertoo saaneensa useita viestejä siitä, miksi hän ”haukkui Piaa vanhaksi”. Nyt hän korostaa, ettei todellakaan tehnyt niin.
– Ajattelen, että 55 on sen verran nuori, että pidin todennäköisempänä, että hän olisi valehdellut, ettei olisi muistanut ja pelannut, laulaja selittää.
– Okei, olisin varmaan voinut sanoa asioita eri tavalla ja olla kiihtymättä vaikka viimeisimmän jakson kammiossa. Mutta ei se ole oikein mahdollista, kun tuolla on ihan jäätävän paineen alla. Se ohjelma on myös leikattu niin, että kaikki saadaan näyttää mahdollisimman dramaattiselta, hän toteaa.
Boelius kertoo kokevansa olevansa ”ajojahdin” kohteena. Häntä myös ärsyttää se, että koko aihetta pyöritellään jatkuvasti otsikoissa.
– Olen sataprosenttisen varma siitä, että kaikilla näillä Pian puolestapuhujilla ja -loukkaantujilla, jotka ainakin minulle viestiä laittavat, ei edes ole sellaista asiaa kuin empatiakyky. Koska nuo viestit ovat ihan vitun hirveitä.
– Olen todella kyllästynyt tähän juttuun. Minua vähän ärsyttää, että tämä mediasirkus on pilannut kokemustani. Olen ollut ihan sairaan ylpeä siitä, miten minulla meni siellä. Onneksi olen saanut myös todella paljon hyvää palautetta. Ja jos jotain, niin ainakin ruutuaikaa eli sinänsä ihan hyvä.
Tuure Boelius sanoo olevansa kyllästynyt kohuun. Nelonen
Lopuksi Boelius pohtii, olisiko hänen sitten kannattanut vain hymyillä ja olla hiljaa. Hän myös väittää, että osa kilpailijoista ei ollut edes lukenut sääntöjä läpi.
– 20 julkisuuden henkilöä laitetaan tv-ohjelmaan, jossa murhataan ja ties mitä kaikkea juonitaan. Jos näistä esimerkiksi 15 lähtee sinne vain kiillottamaan omaa julkisuuskuvaansa ja brändiään, sitten vaikka viisi pelaa ja yksi pelaa ihan täysillä, niin tältä se sitten näyttää.
– Mutta siis… en tiedä… mielestäni parasta tv-viihdettä pitkään aikaan, että pitäisiköhän teidän jotenkin kiittää minua?
Mistä on kyse?
Tuure Boelius pahastutti Petolliset-ohjelman katsojat, kun hän puhui kärkkäästi Pia Penttalalle epäillessään tämän valehtelua. Boelius myös matki suurieleisesti Penttalaa.
– Minulla on hyvin suuret syyt epäillä, että Pia valehteli minulle päin naamaa. En myöskään ajattele, että Pia on niin tyhmä kuin hän esittää tällä hetkellä. Onko sinulla todella 55-vuotiaana… Vai oliko se 55 vuotta? Onko sinulla todella niin huono muisti, että sä et muistanut sitä, että tätä keskustelua on käyty, Boelius läyhäsi.
– Vitsi se tuntui inhottavalta, Penttala totesi kameroille tilanteesta myöhemmin.
Jaksossa Boelius pyysi Penttalalta anteeksi. Penttala antoi Boeliukselle anteeksi ja totesi itsekin tuoneensa mielipiteensä kärkkäästi esille. Penttalan anteeksiannosta huolimatta katsojat olivat yksimielisiä siitä, että Boelius käyttäytyi huonosti ja meni liian pitkälle.
Keskiviikkona julkaistussa katkelmassa Boelius valitti, että muut petolliset tekivät pelillisiä päätöksiä hänen puolestaan.
– Te olette tulleet tänne kaksi kertaa niin, että te olette ajaneet läpi sen, mitä te haluatte. Mä voin nyt sanoa teille, että minä en ole se ihminen, jonka yli kävellään joka ainut kerta, Boelius valitti kilpakumppaneilleen.
– Ihan sama! Sinä sanoit eilen, että minä saan päättää tänään! Boelius huusi Kortteelle.
– Kammiossa oli sota. Siellä räjähti, Konssi kommentoi yhteenottoa.
Boeliuksen käytös sai katsojat suunniltaan ja jopa vaatimaan Boeliuksen poistamista ohjelmasta.
Petolliset lauantaisin Nelosella kello 19.30 & Ruudussa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.