Linda Jakobsson esittelee arvoalueella sijaitsevan kotinsa Suomen kauneimmassa kodissa.


Linda Jakobssonin mukaan elämän jäljet saavat näkyä kodissa, erityisesti lasten osalta. MTV3
Tv:stä tuttu Linda Jakobsson osallistuu mittelöön Suomen kauneimmasta kodista.
Linda muistetaan flopanneesta, parin vuoden takaisesta The Real Housewives Suomesta. Hän asui jo tuolloin miehensä kanssa remontoimassa kodissa, joka nähdään nyt ruudussa. Se sijaitsee Espoon Westendin arvoalueella.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että osoite on sama kuin juhlitulla kirjailijalla aikoinaan. Kun Linda miehineen oli tekemässä rivitaloasunnosta tarjousta, he saivat tietää, että se toimi Arto Paasilinnan (1942–2018) kotina noin kolmen vuosikymmenen ajan.
– Hän kirjoitti valtaosan kirjoistaan täällä, Linda kertoo tänään Maikkarilla.
Arto Paasilinna kuvattuna Espoon-kodissaan lokakuussa 1995. Jukka Uotila
Vuonna 1984 rakennetussa kaksikerroksisessa asunnossa on 144 neliötä, jotka Linda ja hänen puolisonsa ovat remontoituneet pitkälti omin käsin. Sisustus koostuu itse tehdyistä huonekaluista, taideteoksista ja perityistä esineistä. Mielenkiintoiset ja avarat tilat, olohuoneen katto, persoonallisuus, valo, kivat ratkaisut ja alkuperäiset materiaalit tekevät Hanna Sumariin, Joanna Amemoriin ja Pekka Pakkaseen vaikutuksen.
Ruokailutila on pysynyt samalla paikalla kuin Arto Paasilinnan aikana, vaikka sisustus onkin mennyt uusiksi. MTV3
Ihan kaikki ei silti ole tuomareiden mieleen. Talossa on useampi parveke, joista olohuoneen yhteydessä oleva olisi Pekan mielestä ansainnut tulla arvoiseensa käyttöön.
– Se on keskeinen asia koko talon arkkitehtuurissa. Kaikki nivoutuu sen ympärille. Koko pitkä huone ja kaareva seinä saattelevat sinne. Siitä ei ole otettu iloa irti, tuomaria harmittaa.
Keittiö jaettiin remontissa kahteen osaan. Maitolasin takana ovat kodinhoitotilat. MTV3
Sinänsä hieno keittiö ei puolestaan tunnu kuuluvan taloon.
– Keittiön tasapainottomuus häiritsee minua, Hanna arvioi.
– Keittiö ei ole itsevarma, Pekka on samaa mieltä.
Joanna toivoisi tilaan mäntyä, jota on muuallakin.
– Keittiö on liian valkoinen ja liian uusi, Hanna tarkentaa.
Pekan mielestä olohuoneesta avautuva pääparveke tulisi ottaa kunnolla käyttöön. MTV3
Pekkaa sapettavat myös menetetyt mahdollisuudet.
– Kodissa on huikeat lähtökohdat ja erityinen karaktääri. Olisi ollut kiva nähdä, että remontti olisi pystytty tekemään samalla huikealla kunnianhimolla ja tinkimättömyydellä. Sillä tavalla tämän paikan erityinen luonne olisi päässyt kukoistamaan.
Joanna Amemori, Hanna Sumari ja Pekka Pakkanen tuomaroivat kisaan ilmoittautuneiden suomalaisten koteja. MTV3
Joanna nostaa esiin vielä yhden epäkohdan.
– Kalustus ei yllä arkkitehtuurin tasolle.
Linda asuu silti mielestään Suomen kauneimmassa kodissa.
– Täällä asuvat luovuus, ilo, leikki ja epätäydellisyys. Eli kaikki se, mistä elämässä on kyse, hän perustelee tv:ssä.
Jo Katsomosta löytyvässä jaksossa kuitenkin paljastuu, että tuomarit ovat eri mieltä. Lindan koti jää jakon kolmesta kodista pisteissä hännille.
Nelosella nähty The Real Housewives Suomi löytyy yhä Ruutu-suoratoistopalvelusta. Sanoma
Suomen kaunein koti tänään MTV3:lla kello 20.00 & Katsomossa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.