Jääkiekko|Jokerit ei ole hyväksyttänyt omistajamuutostaan lisenssikomitealla sääntöjen määräämällä tavalla.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Jääkiekkoliiton lisenssikomitea selvittää Helsingin Jokerien omistajamuutosta, jota seura ei ole hyväksyttänyt sääntöjen mukaisesti.
Jokereiden uusi pääomistaja Heikki Viitikko on Mikkelin Jukurien entinen omistaja, jolla on edelleen merkittävä lainasuhde SM-liigaseuraan.
Mestiksen lisenssiehdoissa kielletään tämän kaltainen ristikkäisrooli.
Jokereita uhkaa pahimmillaan Mestis-lisenssin menettäminen.
Helsingin Jokerit tiedotti syyskuun lopussa, että liikemies Heikki Viitikko on ostanut seuran osake-enemmistön yhdessä seuran puheenjohtajan Mikko Saarnin kanssa.
Kaksikon omistaman HeMi Invest Oy:n omistukseen siirtyi 52,92 prosenttia Jokerit HC Oy:n osakekannasta.
Viitikko on myös Veikkaus-areenan pääomistaja.
Jokerit ei kuitenkaan ole hyväksyttänyt omistajamuutostaan Jääkiekkoliiton lisenssikomitealla sääntöjen määräämällä tavalla.
Mestiksen lisenssiehdoissa on pykälä, jonka mukaan ”kaikki muutokset seurojen tai seurojen omistusyhteisöjen omistuksessa tai vastuuhenkilöissä tulee hyväksyttää etukäteen lisenssikomiteassa”.
”Kyseisen lehtiuutisen minäkin luin”, Jääkiekkoliiton lisenssikomitean puheenjohtaja Mikko Kuparinen toteaa viitaten monissa medioissa muutama viikko sitten olleisiin uutisiin Jokerien omistajamuutoksesta.
”Sen verran voin sanoa, että asia on tällä hetkellä meidän pöydällä ja selvittelyssä. Katsotaan, mitä siitä seuraa”, Kuparinen jatkaa.
Jokereita uhkaa ankarimmillaan jopa Mestis-lisenssin menettäminen.
”Mikäli muutoksia tehdään ilman etukäteishyväksyntää, niin lisenssikomitealla on oikeus peruuttaa lisenssi välittömästi muutoksista tiedon saatuaan”, lisenssiehdoissa lukee.
”Näinhän siellä sanotaan”, Kuparinen alleviivaa.
Kinkkiseksi Jokerien omistajamuutoksen tekee juuri Viitikon mukanaolo.
Hän on Mikkelin Jukurien entinen omistaja ja suurrahoittaja, jolla on edelleen vahva kytky SM-liigaseuraan.
Vaikka Viitikko on virallisesti vetäytynyt Jukurien omistajaportaasta, mikkeliläisseura on yhä roimasti velkaa Viitikolle. Hän maksoi aikanaan omasta pussistaan Jukurien liigaosakkeen, joka nyt on vaihtovelkakirjalainan vakuutena.
Jukurit HC Oy:n tuoreimmassa tilinpäätöksessä seuran vaihtovelkakirjalainan suuruus edellisen tilikauden päättyessä 30.4.2025 oli runsaat 2,2 miljoonaa euroa.
Summa oli sama myös vuotta aiemmin.

Heikki Viitikko omistaa sekä Pasilan areenan että Jokerit. Lisäksi SM-liigaseura Jukurit on hänelle miljoonaveloissa. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva
Jukurien toimitusjohtaja Tero Kumela vahvistaa, että seuralla on edelleen vaihtovelkakirjalainasuhde Viitikon kanssa. Lainan lyhenemättömyyttä hän ei kommentoi.
”Maksuohjelmasta en voi puhua, mutta olemme sopineet, miten lainaa hoidetaan ja maksetaan”, Kumela sanoo.
Kun Jukurit keväällä 2024 tiedotti lainajärjestelyistään Viitikon kanssa, seuran silloinen puheenjohtaja Jukka Toivakka kertoi, että Viitikko voi lainasopimuksen nojalla ottaa koska tahansa taas Jukurit hallintaansa.
”Tietysti vaihtovelkakirjalainan kautta hän voi milloin tahansa palata seuran suurimmaksi omistajaksi”, Toivakka lausui tuolloin tiedotteessa.
Mestiksen lisenssiehdoissa sanotaan muun muassa, ettei lisenssin haltijana voi olla taho, ”jolla on suoraan tai epäsuoraan 10 % tai enemmän toisen jääkiekkoa pelaavan joukkueen kilpailutoimintaa harjoittavan yhtiön äänivallasta”.
Lisäksi ehdoissa täsmennetään, että ”edellä olevan kaltaisena omistajaan verrattavana osakkaana pidetään myös sitä, jolla on osakkaana olevan yhtiön optioita, optiotodistuksia, vaihtovelkakirjalainoja tai muita osakkeisiin oikeuttavia lainoja tai instrumentteja”.
Näin ollen Viitikko saatetaan katsoa sääntöjen vastaiseksi omistajaksi Mestis-lisenssiä hallinnoivalle seuralle.
”Jos ajatellaan yleisesti urheilun integriteettiä, ja jos katsotaan kyseistä lisenssiehtoa, siinä otetaan kantaa ristikkäisiin omistuksiin. Kyllä siinä oma ongelmansa on”, Kuparinen toteaa sanojaan tarkasti harkiten.
”Lisenssiehdot ovat meidän ohjenuoramme näissä asioissa. Ne ovat kaikkien tiedossa”, hän jatkaa.
Kuparisen mukaan lisenssikomitea saattaa antaa ratkaisunsa tapauksessa vielä tämän viikon aikana.
Onko siis mahdollista, että Viitikon omistama Jokerit ei voi hallinnoida Mestis-lisenssiä, jos omistajalla on merkittävä vaihtovelkakirjalaina SM-liigaseuran kanssa?
”Viittaan edelleenkin siihen lisenssiehtoon. Siellä on otettu asiaan kantaa. Meidän selvitettävä asia on se, mikä on asioiden tosiasiallinen olotila ja miten se korreloi lisenssiehdon kanssa”, Kuparinen sanoo.
HS ei tavoittanut torstaina aamupäivän aikana Viitikkoa tai Saarnia kommentoimaan asiaa.