Ampumaurheilu|Euroopan ampumaurheiluliiton puheenjohtajaksi pyrkivän Karoliina Nissisen mukaan Euroopan lajiliittoa johdetaan nyt käytännössä Moskovasta, ja rahat tulevat venäläisoligarkilta.
Asetelma on vähintäänkin kihelmöivä. Helsinkiläinen Karoliina Nissinen haastaa Venäjän vahvasti tukeman nykyisen puheenjohtajan, kun Euroopan ampumaurheiluliitto päättää viikonloppuna tulevaisuutensa suuntaa yleiskokouksessaan Armenian Jerevanissa.
Suomen ampumaurheiluliiton asettama puheenjohtajaehdokas Nissinen, 48, ajaa liittoon avointa ja läpinäkyvää hallintoa. Vastassa on saksalais-venäläinen Alexander Ratner, jonka taustalla vaikuttaa vahvasti venäläinen oligarkki Vladimir Lisin.
Metalliteollisuudella rikastunutta Lisiniä on kuvattu Venäjän toiseksi rikkaimmaksi mieheksi.
”Kun ehdokkuuteni kesäkuussa julkaistiin, Lisin myönsi saman tien liitolle puoli miljoonaa euroa tukea”, Nissinen kertoi esimerkin oligarkin toimintatavoista.
Nissinen on lobannut ehdokkuuttaan vahvasti, viimeksi haulikkolajien MM-kisoissa Ateenassa viime viikolla. Hän uskoo saavansa pääosin länsieurooppalaisten tuen valinnalleen, sillä Venäjä-mieliselle vallanpidolle on toivottu vaihtoehtoa.
”Moni on sanonut minulle, kuinka rohkea olen, kun lähden ehdolle”, Nissinen kertoi STT:n haastattelussa.
Kansainvälisessä ampumaurheiluliitossa (ISSF) venäläiset menettivät valtaansa kolme vuotta sitten, kun puheenjohtajaksi valittiin Lisinin syrjäyttänyt italialainen Luciano Rossi. Euroopan liiton nykyinen puheenjohtaja Ratner oli ISSF:ssa Lisinin oikea käsi pääsihteerinä, mutta pestiä pitää nyt hallussaan italialainen Alessandro Nicotra di San Giacomo.
”Uusi johto on tehnyt kovan työn nykyaikaistaessaan hallintoa. Sama on edessä Euroopan liitossa, jos minut valitaan”, Nissinen sanoi.
Urheilujärjestöillä on merkittävä sanansa sanottavana siinä, kilpailevatko sotaa käyvät venäläiset esimerkiksi olympialaisissa. Nyt ampumaurheilun eurooppalainen lajijärjestö European Shooting Confederation (ESC) on venäläisten käsissä.
Liitto pitää virallisesti majaa Sveitsin Lausannessa, mutta Nissisen mukaan sitä johdetaan käytännössä Moskovasta. Esimerkiksi liiton nettisivujen palvelin on Suomen itänaapurissa ja liiton sähköpostit tulevat Venäjältä.
Venäläiset ampujat ovat päässeet kisoihin mukaan neutraaleina Ukrainan hyökkäyssodasta huolimatta. ESC on venäläisen rahoituksen varassa, mikä ei ole sodan aikana eettisesti kestävää.
”Ehdokkuuteni ja valintani vastustajat sanovat, että ESC:ltä loppuvat rahat, jos minut valitaan. ”
Nissisen mukaan liiton on ollut vaikea hankkia esimerkiksi EU-rahoitusta tai länsimaisten yritysten tukea, kun yhteydet Venäjään ovat olleet niin vahvat. Oligarkin raha on riittänyt.
Mikä sitten tekee Karoliina Nissisestä varteenotettavan puheenjohtajaehdokkaan?
Suurelle yleisölle hän on tuntematon, mutta Nissisellä on lajissa pitkä tausta harrastajana, seuratoimijana ja vuodesta 2024 virallisesti Kansainvälisen ampumaurheiluliiton valmennusakatemian toimitusjohtajana. Akatemia on kouluttanut puolentoista vuoden aikana toista tuhatta valmentajaa, ja kysyntä on kovaa.
Nissinen on hallinnon ammattilainen työskenneltyään muun muassa oikeus- ja puolustushallinnossa. Sitä kokemusta hän tarjoaa nyt myös Euroopan ampumaurheilun käyttöön. Hän kaipaa avoimuuden lisäksi tasa-arvoa, naisten näkyvyyden kasvattamista ja pienten maiden ottamista paremmin huomioon.
Nissinen ennakoi lauantaille tasaista vaalia, vaikka peli on kulisseissa kovaa.
”Minulle on tullut ihmeellisiä viestejä sähköpostiin, ja sosiaalisessa mediassa tileilleni on liitetty Slava Russia -tekstejä”, Nissinen valotti trollaamista.
ESC:n hallitukseen Ampumaurheiluliitto ehdottaa Juha Hirveä, kuusien olympialaisten konkaria. Kivääriampuja Hirvi voitti vuonna 2000 Sydneyssä olympiahopeaa.