Albert Eckhardt joutui vääntämään täyden päivätyön perjantaina jatkopaikkansa eteen. Kuva: Juha Hakulinen.
Kova tuuli ja tiukat lipunpaikat pistivät pelaajat lujille ja se näkyi suomalaistenkin tuloksissa.
Kolme suomalaista pelaa Vierumäki Finnish Challengen viikonlopun kierroksilla. Albert Eckhardt ja Tyko Tuohimaa lähtevät kahdelle viimeiselle kierrokselle tuloksesta kolme alle jaetulta 47. sijalta, Roope Kakko tuloksesta kaksi alle ja jaetulta 58. sijalta.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Artikkeli jatkuu
Suomalaisjuhliin kisa tuskin tulee päättymään, kun Geroge Masonin kärkitulos on -13. Hänestä lyönnin päässä on Anton Albers (-12). Kolmantena ja tuloksessa -11 on ainoana ilman bogeja kaksi päivää pelannut Skotlannin David Law.
Albers pelasi perjantaina samassa ryhmässä Markus Luoman kanssa ja pitkään kaksikko eteni lähes tasatahtiin. Luoman ote kuitenkin kirposi pahasti sisääntulossa. Vaikka kierros päättyi birdieen, jäi jatkopaikka harmittavasti lyönnin päähän.
Rajun päivätyön jatkopaikkansa eteen sai tehdä myös Albert Eckhardt. Myös hän ajautui bogijunaan jälkimmäisellä yhdeksiköllään (reiät 1–9), mutta onnistui kampeamaan itsensä jatkoon. Jatkopaikka tuli taistellen ja vaati erinomaista lähipeliä.
”Olen aivan loppu, nyt oli niin raskas päivä. Ei meinannut lavan keskusta löytyä tänään, vaan olin oikealla ja vasemmalla”, lempinimellä ’Hippu’ yleisemmin tunnettu peluri myönsi kierroksensa jälkeen ennen rientämistään rangelle.
”Kyllä me joudutaan vähän rangella käymään. Tässä on hommia edessä, jos meinaan löytää lyönnin ja selvitä vähän helpommalla huomenna”, Eckhardt sanoi.

Tyko Tuohimaa oli syystäkin tyytyväinen kauden ensimmäisestä haastajakiertueen jatkopaikasta. Kuva: Juha Hakulinen.
Miehen tie kisaan on ollut epätavanomainen. Hän voitti keväällä simulaattorikiertue Next Golf Tourin finaalikisan, josta kuittasi kutsun kolmeen Hotel Planner Tourin koitokseen. Vierumäen kisa on niistä toinen ja seuraavaksi mies on viivalla Hollannissa.
Hippu sai tsemppiä ja vetoapua Vierumäen kisan maanantaikarsinnassa aina uusintaan asti edenneeltä Nikke Tyryltä, joka on bägissä myös viikonloppuna.
Tyko Tuohimaalle kisa on kiertueella viides kuluvalla kaudella ja jatkopaikka ensimmäinen. Sen arvo on suuri.
”Jännitti tuossa lopussa aivan hemmetisti!” hän myönsi.
”Vähän tiukempi viritys oli tänään, mutta tuuli oli se isoin juttu”, Tuohimaa luonnehti.
Etenkin iltapäivällä tuuli nousikin todella navakaksi. Vastaavassa tuulessa pelataan Suomessa harvoin. Kun monella griinillä haasteena oli vielä vaikea lipunpaikka, nousi vaatimustaso useammankin piirun torstaista.
Se karsi jyvät akanoista ja valitettavasti vain kolmen sinivalkoisen peli kaikkiaan 15:stä kesti perjantaina heitetyn haasteen. Alle parin suomalaisista pelasi perjantaina vain Lauri Ruuska, joka kuitenkin karsiutui heikon avauspäivän myötä. Suomalaisten kierroskeskiarvo perjantaina oli 74,27.
Päivän paras tulos oli Italian Luca Memeon 65 (-7). Lyönnin enemmän, 66 (-6), kierrokseensa käyttivät George Mason (yhteistulos -13), Hugo Townsend (-10) ja Chase Hanna (-10).
Tuloksessa kahdeksan alle tai paremmassa on 17 pelaajaa, joten ratkaisu on kaikkea muuta kuin nähty. Takaa-ajajien joukossa on meritoituneita konkareita, kuten Adri Arnaus (-8), Jonas Blixt (-8) ja Wilco Nienaber (-8).
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Kolmas kierros käynnistetään Vierumäellä lauantaina kello 7.30 kahdelta tiiltä.
Suomalaisten lähtöajat lauantaina:
Albert Eckhardt 8.03 (tii 10)
Tyko Tuohimaa 8.14 (10)
Roope Kakko 9.20 (10)
Lue seuraavaksi: Huippukuntoisella Vierumäen Cookella tykitettiin torstaina hurjia tuloksia
p{
margin: 0px;
}
#prio1feedback-popular-articles .popular__category{
color: #f5a623;
text-transform: uppercase;
font-family: ”barlowsemibold”;
display: block;
position: relative;
font-size: 10px;
font-weight: 600;
margin-bottom: 2px;
}
]]]]>]]>
Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje