Jani Niemisen tontin laidalla olevaan riistakameraan on tallentunut usein oravia, pupuja ja peuroja. Nyt kamera tallensi lauman, jota alueella ei uskoisi näkevän.
Tervakoskelaisen Jani Niemisen ja vaimon aamukahvihetki sai hämmentävän käänteen, kun Nieminen alkoi katsoa takapihalle asettamansa riistakameran videota.
Nieminen asuu Janakkalan Tervakoskella asuinalueella, jossa on paljon omakotitaloja. Tontin reunalla kulkee metsäkaistale, minne Nieminen asensi riistakameran seuratakseen eläinten touhuja lähimetsässä. Nyt kamera tallensi 16 villisian lauman.
– Siellä normaalisti näkyy oravia, pupuja ja peuroja aika usein. Niitä tässä paljon on, mutta ei tuommoisia niin sanottuja petoeläimiä ei ole kyllä näkynyt.
Nieminen kertoo tyttärensä kulkevan kyseisen metsikön läpi kotiin usein iltaisin ja joskus yöaikaan. Hän kertoo, ettei ole tullut ajatelleeksi, että villisikoja pitäisi osata varoa alueella.
– Ei ole käynyt mielessäkään, että niitä voisi olla siellä.
Nieminen kertoo ilmoittaneensa villisioista metsästystä harrastavalle tutulleen, ja tuttu oli välittänyt tiedon villisikahavainnosta paikalliselle riistanhoitoyhdistykselle.
Niemisen mukaan villisikoja ei ole näkynyt alueella aiemmin. Kylän toisella puolella olevilla metsäalueilla sen sijaan on hänen mukaansa joskus nähty muutamia villisikoja.