Poliisin mukaan yksi henkilö sai vammoja teräaseesta.

Kouvolan Inkeroisissa sattui väkivaltatilanne, jossa uhri sai vammoja teräaseesta. Sasu Jarnstedt

Yksi henkilö loukkaantui väkivaltatilanteessa Kouvolan Inkeroisissa Yhteiskouluntiellä tänään torstaina iltapäivällä. Kaakkois-Suomen poliisi kertoo asiasta tiedotteessaan.

Tiedotteen mukaan uhrin vammat syntyivät teräaseesta. Tilanteessa oli osallisena kaksi henkilöä, eikä sivullisille aiheutunut vaaraa.

Poliisi sai ilmoituksen hätäkeskukselta kello 14.21, ja paikalle meni useampi poliisipartio sekä ensihoidon yksikkö.

Poliisi selvittää tapahtumien kulkua eikä toistaiseksi tiedota asiasta enempää. Tutkinnan rikosnimikkeet tarkentuvat myöhemmin.

Tapausta todistanut silminnäkijä kertoo, että uhri nostettiin paareilla ambulanssiin ja vietiin paikalta pois. Hänen arvionsa mukaan kyseessä oli mahdollisesti iäkäs mieshenkilö.

Silminnäkijän mukaan poliisi suoritti tutkintaa Yhteiskouluntien ja Päätien kulmauksessa sijaitsevalla tontilla. Hän näki poliisin jututtavan henkilöä paikalla, mutta ei todistanut kiinniottoja.

Lisäksi silminnäkijä kertoo, että poliisi vaikutti etsivän jotain lähialueelta.