Kysyimme, millaisia muistoja suomalaisilla on Eppu Normaalista. Yhtye kertoi torstaina, että se lopettaa keikkailun ensi kesän jälkeen.
Ylöjärveläiset kertovat, mitä ajatuksia Eppu Normaalin lopettaminen herättää. Yhtye perustettiin Ylöjärvellä 1976. Video: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle ja Juha Korhonen / Yle.
Juttu tiivistettynä
- Eppu Normaali ilmoitti torstaina lopettavansa uransa jäähyväiskeikkoihin ensi vuonna.
- Bändin viimeinen konsertti järjestetään Ratinan stadionilla Tampereella 8. elokuuta.
- Monet fanit ovat suruissaan päätöksestä.
Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Yksi suomirockin suurimmista kertoi torstaina, että on tullut aika lopettaa.
Eppu Normaali tekee ensi vuonna joukon jäähyväiskeikkoja. Mittava ura huipentuu viimeiseen konserttiin Ratinan stadionilla Tampereella 8. elokuuta.
Eppu Normaalin lopettaminen iskee moneen suomalaiseen kovaa. Oululainen Kalle Parviainen, 39, kertoo, että hänen piti keskeyttää työpäivä hetkeksi lopettamisuutisen jälkeen.
– Eput ovat olleet itselle SE bändi yli 30 vuotta, ja uutinen vaikutti yllättävän kovasti. Kevyt tunnekuohu tuli, kun ajattelin ensi kesän viimeisien keikkojen näkemistä.

Avaa kuvien katselu
Yhtye kertoi lopettamispäätöksestä tiedotustilaisuudessa Akun Tehtaalla Ylöjärvellä. Kuva: Miikka Varila / Yle
Ensimmäisen kerran Parviainen kuuli Eppuja 10-vuotiaana Ylen Lista top 40 -ohjelmassa. ”Peppu” Normaali kuulosti eurodancesta innostuneen pojan korvaan aluksi tylsältä setä-rockilta.
Bändi kuitenkin keikkui listakärkenä viikosta toiseen. Lopulta Tahroja paperilla -kappale loksautti jotain kohdalleen.
– Siitä se suomirock-fanitus lähti. Sen jälkeen tutustuin myös muihin suuriin suomalaisiin musiikintekijöihin, Juiceen ja vastaaviin. Eput on olleet ykkösbändi 90-luvun puolivälistä alkaen.
Eppu Normaali muutti Parviaista myös ihmisenä, hän uskoo.
– Se laajensi ajattelua ja sanavaraston käyttöä. Sanoituksista löytyy kaikkea valkoisen kuplan äijäilystä yhteiskunnallisiin sanomiin.

Avaa kuvien katselu
Eppu Normaali tekee sarjan jäähyväiskonsertteja ensi vuonna. Arkistokuva. Kuva: Tomi Jokela / All Over Press11-vuotias Taavi Horila saunoi bändin kanssa
Seinäjokelaisella Taavi Horilalla, 50, on kirjaimellisesti lämmin muisto Eppu Normaalista.
Hän oli 11-vuotiaana Valkeakoskella Työväen musiikkitapahtumassa isänsä kanssa. Isä oli tapahtumassa töissä.
Järjestäjät ja artistit majoittuivat silloisessa Apian kesähotellissa, jonka alakerrassa oli sauna. Kun Horila meni isänsä kanssa löylyihin, lauteilla istui tuttuja miehiä.
– Ainakin Syrjän kaarti taisi olla kokonaisuudessaan siellä. Olihan se mahtava kokemus pikkupojalle, joka tiesi bändin, Horila muistelee.
Horila muistaa elävästi, mistä bändin jäsenet keskustelivat: Music Television eli MTV näytti festarin aikaan Dire Straitsin keikkaa, jota bändi ”fiilisteli ihan tosissaan”.
– Ja niin kuin kaikki toki tietää, Dire Straits kuuluu bändin riffeistä aika hyvin 80-luvun lopun ja 90-luvun alun tuotannoissa.
Samassa baarissa Torvisen kanssa
Oululainen Minna Rautiala, 59, tuntee surua Eppu Normaalin lopettamispäätöksestä.
Harmitusta aiheuttaa myös eräs hetki hotellin baarissa ennen Eppu Normaalin keikkaa Jyväskylän jäähallissa vuonna 2007.
– Istuimme ystäväni kanssa baarissa, ja sanoin hänelle, että katsopa, eikö tuo ole Torvinen.
Kitaristi Juha Torvinen istui kuppilassa kahvilla ja luki lehteä. Rautiala ei uskaltanut ystävänsä kanssa häiritä muusikkoa ja pyytää nimikirjoitusta keikkalippuun.
– Se on tietenkin harmittanut.

Avaa kuvien katselu
Minna Rautiala säilytti keikkalipun, johon Juha Torvisen nimikirjoitus jäi saamatta. Kuva: Minna Rautiala
Keikalla Rautiala kertoo laulaneensa ystävänsä kanssa ”korkealta ja kovaa”. Sanat he muistivat ulkoa.
Millaisin mielin bändi pistää pillit pussiin ja mitä jäähyväiskeikalta sopii odottaa? Toimittaja Anna Sirén tapasi Eppuja torstain tiedotustilaisuuden jälkeen:
