Presidentti Etelä-Pohjanmaalla|Eurooppa on päässyt Ukrainan turvatakuissa maaliin, mutta Yhdysvalloilla on vielä tekemistä, Stubb arvioi. Trump ei vaikuta olevan Stubbin mukaan tyytyväinen Putinin lupauksiin Ukrainan sodasta.
Porkkana ja keppi. Ne ovat tasavallan presidentti Alexander Stubbin arvion mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kaksi neuvottelutapaa.
“Nyt ollaan kepin puolella aika vahvasti”, Stubb sanoo Etelä-Pohjanmaalla tiedotustilaisuudessa.
Yhdysvallat kertoi kohdistavansa pakotteita venäläisiin öljy-yhtiöihin Lukoiliin ja Rosneftiin. Tiistaina Trump ilmoitti, että hän ei aio tavata Venäjän presidentti Vladimir Putinia turhaan. Presidenttien oli määrä tavata lähiviikkoina Budapestissa.
Stubb arvioi uutisten kertovan siitä, että Trump ei ole tyytyväinen Putinin lupauksiin Ukrainan sodasta. Trump ja Putin keskustelivat puhelimitse viime torstaina.
“Hän [Trump] jäi siihen käsitykseen, että syntyy tulitauko ja se tehdään kontaktilinjalta.”
Stubbin mukaan Venäjä on kuitenkin välittänyt ulkoministeritasolla Yhdysvaltoihin viestiä, että “ei se näin ollutkaan”. Se on aiheuttanut vahvan vastareaktion Trumpissa.
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio keskusteli Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa maanantaina puhelimessa.
Trumpin ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi viime perjantaisen tapaamisen jälkeen Financial Times uutisoi, että kohtaaminen olisi yltynyt huutamiseksi ja kiroiluksi. Lehden mukaan Trump yritti saada Zelenskyin suostumaan Venäjän ehtoihin, jotta sota saataisiin lopetettua.
Kuvaukset kuulostavat värittyneiltä, Stubb sanoo. Hän kertoo keskustelleensa puhelimitse Zelenskyin kanssa tapaamisen jälkeen.
“Zelenskyi ei meille mitään normaalista kokouksesta poikkeavaa ilmoittanut”, Stubb sanoo

Presidentti Alexander Stubb osallistui yleisötapaamiseen Seinäjoella torstaina. Kuva: Juhani Niiranen / HS
Stubb kertoo vetäneensä Trumpin ja Zelenskyin tapaamisesta kaksi johtopäätöstä. Ensinnäkin Ukrainan tulitauosta ei ole Stubbin mukaan keskusteltu Alaskan kokouksen jälkeen.
“Nyt Trump itse sanoi, että meidän on saatava aikaiseksi tulitauko. Se on mielestäni hyvä uutinen.”
Toisena johtopäätöksenä Stubb sanoo, että tulitauko alkaa sodan kontaktilinjalta eikä Ukrainassa tapahtuisi maa-alueiden vaihtoa.
Stubbin mukaan Ukrainan sodassa on edelleen sama perusasetelma kuin aiemmin. Siihen kuuluvat hänen mukaansa lyhyt, keskipitkä ja pitkä aikaväli.
Lyhyellä aikavälillä maksimoidaan paine Venäjää kohtaan tukemalla Ukrainaa ja lisäämällä taloudellista painetta Venäjää kohtaan. Keskipitkällä aikavälillä panostetaan Ukrainan turvatakuisiin.
”Niissä ollaan päästy Euroopan puolella maaliin, mutta ehkä Yhdysvaltojen kanssa on vielä vähän tekemistä”, Stubb sanoo.
Pitkällä aikavälillä esille nousevat rauhanneuvottelut. Stubbin mukaan Suomen näkökulma ja Trumpille välitetty viesti on, että rauhanneuvottelut täytyy jakaa kahteen vaiheeseen. Ensimmäisenä on tulitauko Gazan tapaan ja toisena tulevat varsinaiset neuvottelut rauhasta.
“Päivän hyvä uutinen painepuolella on se, että Yhdysvallat on lisännyt painetta sanktioiden muodossa ensimmäistä kertaa Trumpin hallinnon kauden aikana”, Stubb sanoo.