Tesla Model S ja Model X olivat vähän aikaa poissa Euroopan markkinoilta, mutta nyt ne ovat palanneet päivitettyinä. Muutokset varsinkin ulkonäköön ovat vähäisiä. Suurempaakin muutosta olisi voinut odottaa, sillä sähköautojen vallankumouksen käynnistänyt Model S on ollut myynnissä jo 13 vuotta ja Model X:lläkin on ikää jo 9 vuotta.

Model S:n prototyypin julkistamisesta on kulunut jo 16 vuotta. Prototyypin vuonna 2009 tapahtuneesta esittelystä tuotantoon kului kolme vuotta. Toiset kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2015 Model S sai rinnalleen haukansiipitakaovilla varustetun Model X:n. Kaksikko oli aikoinaan edistyksellinen.

Aikaa on kuitenkin kulunut runsaasti, minkä kilpailijat ovat käyttäneet hyödykseen. Vuonna 2021 Tesla päivitti suuremmat mallinsa kaikilta osin, joskin ulkonäkö ei muuttunut kovin paljon. Mallisarjoihin lisättiin myös todella tehokkaat ja nopeat Plaid-versiot.

Tällä kertaa ulkoiset muutokset ovat lähes olemattomat, sillä uutta ovat vain vanteet. Model S Plaid sen sijaan on saanut enemmän uutta, etenkin keulaan, jossa uusi etuspoileri vakauttaa menoa suurissa nopeuksissa. Takana uudelleen muotoiltu diffuusori parantaa aerodynamiikkaa, minkä lisäksi perän muotoilu on osin uusi ja autossa on hiilikuituspoileri.

Tesla lupaa, että parannetun aktiivisen melunvaimennuksen ja uusien eristysmateriaalien ansiosta ohjaamo on aiempaa hiljaisempi. Ylellisyyttä tuo uudenlainen tunnelmavalaistus.

Model X:ssä on muutettu kolmatta istuinriviä niin, että siellä on nyt enemmän tilaa hartioille. Käyttöliittymä on uusi, ja vakiona on mukautuvat ajovalot.

Tekniikkapuolella on parannettu taloudellisuutta, mikä tarkoittaa pidempää toimintamatkaa. Siihen on päästy uusilla alhaisen vierintävastuksen renkailla ja aerodynaamisemmilla vanteilla. Ajettavuuden luvataan olevan paremman uudelleen säädetyn ilmajousituksen ansiosta, minkä ohella jousitukseen on vaihdettu joitain komponentteja.

Perusmallina on nelivetoinen 109 990 euron hintainen Model S, joka kiihtyy nollasta sataan 3,2 sekunnissa ja jonka toimintamatka (wltp) on 744 kilometriä. Model S Plaid maksaa 10 000 euroa enemmän, ja sillä kiihdytys onnistuu 2,1 sekunnissa. Huippunopeus on 262 km/h ja lisävarusteena saatavilla hiilikeraamisilla jarruilla varustettuna 322 km/h. Tosin tuolle lisävarusteelle ei löydy hintaa.

Model X:n hinnat alkavat 114 990 eurosta, jolla saa nelivedon (0i100 km/h 3,9 s) ja 600 kilometriä (wltp) toimintamatkaa. Model X Plaid maksaa 124 990 euroa. Sillä kiihdytysaika lyhenee yli sekunnilla (2,6 s) ja toimintamatka lyhenee 562 kilometriin.

Ensimmäiset uudistuneet Tesla Model S:t ja Model X:t toimitetaan asiakkaille marraskuussa.

Tilaa Tekniikan Maailman uutiskirjeet

Tilaa TM-uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla autoalan, teknologian ja tieteen uutisista!