Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan mukaan Ukrainalle annettava tuki sisältää myös tukea puolustukseen ja asevoimille. Venäjän jäädytettyjä varoja paketissa ei kuitenkaan käytetä.

23.10. 22:27•Päivitetty 23.10. 23:25

EU-johtajat ovat päättäneet Brysselin huippukokouksessaan sitoutumisesta Ukrainan taloudelliseen tukemiseen seuraaviksi kahdeksi vuodeksi. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters viitaten lähteeseensä.

Luonnos päätöksestä on määrä hyväksyä Eurooppa-neuvoston kokouksessa.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Antonio Costan mukaan Ukrainalle annettava tuki kattaa myös puolustuksen ja asevoimien tukemisen.

Kaikki muut EU-maat paitsi Unkari sitoutuvat Ukraina-tukeen.

Reutersin lähteen mukaan myös Belgia on antanut hyväksyntänsä luonnokselle. Belgialla on valtaosa Venäjän keskuspankilta jäädytetyistä varoista, joita kokouksessa oli suunniteltu käytettävän Ukrainalle myönnettävään 140 miljardin euron sotakorvauslainaan. Luonnoksessa ei kuitenkaan mainita kyseistä suunnitelmaa Belgian vastutuksen takia.

Sen sijaan luonnoksessa todetaan, että Venäjän varat pysyvät jäädytettyinä kunnes Venäjä lopettaa sotansa Ukrainassa ja kompensoi sodassa aiheuttamansa tuhot.

Nyt jäsenmaat pyytävät Euroopan komissiota esittämään vaihtoehtoja rahoituksen löytämiseksi Ukrainalle.

Lähteet: Reuters, AFP, STT