Erikoisjoukot-ohjelmassa kilpaileva urheilutoimittaja Noora Toivo kertoo Instagramissa aloittaneensa masennuslääkityksen.


Noora Toivo kilpaili tämän kauden Erikoisjoukoissa. Jenni Gästgivar
Ylen urheilutoimittaja, entinen aitajuoksija Noora Toivo kertoo Instagram-tilillä aloittaneensa masennuslääkityksen noin kolme kuukautta sitten. Toivo kertoi aiemmin tänä vuonna avioerostaan.
– Koen, että lääkkeet, puhuminen, terapia, puhuminen, elämän arkisten palikoiden paikalleen laittaminen ja aktiivinen asioiden käsittely päässä ovat olleet suuresti avussa erokriisissä. Ja hiljalleen pään saaminen siihen, että ei keskity tulevaan eikä menneeseen. Vaan tähän hetkeen ja siihen, mitä nyt on ja mitä tapahtuu, Toivo kirjoittaa tällä viikolla julkaisemassaan päivityksessä.
Jos upotus ei toimi, näet julkaisun myös tästä linkistä.
Toivo kertoo saaneensa masennusdiagnoosin jo aiemmin elämässään. Siitä huolimatta hän syö masennuslääkkeitä nyt ensimmäistä kertaa.
– Elämässä on ollut paljon rankkoja juttuja ja erilaisia asioita, joista on täytynyt päästä yli. Nyt kuitenkin päätin ottaa lääkkeet, Toivo kirjoittaa.
– Tuntui, että ne omat mielen maisemat, joissa menin oli aivan liian syviä. Ja aivan liian rankkoja omille hartioille kannettavaksi. Sieltä kuopasta nouseminen tuntui mahdottomalta tehtävältä ja pelotti, että mitä jos siinä ei onnistu.
Ratkaisevaksi tekijäksi osoittautui Toivon lapsi. Toivo on jakanut Instagram-päivityksessään kuvia itsestään. Osassa kuvista on mukana myös hänen pieni lapsensa.
– Tuon pienen miehen takia olen valmis tekemään mitä tahansa. Hänen takiaan täytyy taistella, jaksaa ja huolehtia siitä, että aidosti eheytyy ja pysyy vastuullisena ja turvallisena vanhempana. Vaikka ero heittelisi ja toisi esiin asioita ja haasteita, joita olet nähnyt vain elokuvissa, Toivo kirjoittaa.
– Olen todella tyytyväinen, että uskalsin ottaa lääkkeet. Ja olen todella tyytyväinen, että ne ovat auttaneet. Elämä on sekoitusta noista kuvista tuolla ylempänä. On iloa, ääretöntä surua, ahdistusta, pelkoa, hauskuutta, haikeutta, toivoa ja monia muita tunteita. Joita elämässä on.
– Ottakaa siis rohkeasti apua vastaan ja myös pyytäkää rohkeasti apua. Harva meistä selviää täysin yksin ilman apuja niistä elämän synkistä hetkistä. Ja ennen kaikkea, asiat kyllä helpottuu ja minä ainakin uskon, että kyllä se elämä kantaa ja voittaa, Toivo päättää kirjoituksensa.
Raskas ero
Toivo kertoi avioerostaan elokuussa. Toivo on nähty tänä syksynä Erikoisjoukot-realityohjelmassa. Pari erosi kuukautta ennen ohjelman kuvausten alkua.
Jos upotus ei toimi, näet julkaisun myös tästä linkistä.
Toivo kertoi elokuussa Iltalehdelle, että oli harkinnut ohjelmasta vetäytymistä eron vuoksi. Urheilutoimittaja tunnusti, että avioero vaikutti paljon hänen suoritukseensa kilpailussa ja kuvauksiin valmistautumiseen.
– Aloitin treenaamisen kolme kuukautta ennen kuvauksia. Ehdin treenata kaksi kuukautta, kun tuli ero. Sain paniikki- ja ahdistuskohtauksia, en nukkunut ja laihduin todella paljon. Jouduin hakemaan töistä sairauslomaa, enkä pystynyt harjoittelemaan melkein yhtään. Henkisen jaksamiseni puolella olin todella huonossa hapessa, Toivo muisteli Iltalehden haastattelussa.
Erikoisjoukot-ohjelman kuvaukset olivat jo itsessään raskas kokemus. Toivo kertoi, että häneen iski kuvausten aikana keuhkoputkentulehdus ja hypotermia. Terveysvaivat eivät päättyneet edes kuvausten päätyttyä.
– Sitten jossain kohtaa, kun menimme kotiin, minut pistettiin keuhkoröntgenkuvauksiin keuhkoveritulppaepäilyksen takia. Minulta otettiin kokeita ja keuhkoveritulppa-arvoni olivat koholla. Sitten minut komennettiin keskussairaalaan varjoainekuvauksiin. Piti tarkistaa, että minulla ei ole keuhkoveritulppaa, koska se on hengenvaarallinen asia, urheilutoimittaja kertoi Iltalehdelle.
– Mutta ei ollut onneksi mitään. Minulla oli vain arvot koholla. Kroppani oli joutunut vähän koville.
Kuvausten jälkeen ohjelman lääkäri antoi Toivolle kolme viikkoa treenikieltoa.