Vieraskynä|Lähihistoria osoittaa Venäjän kompromissihalukkuuden kasvavan, jos vastapuolella on vipuvoimaa ja halua käyttää sitä.
23.10. 19:15
Kirjoitus on vierailevan asiantuntijan näkemys.
Monien venäläisten sananlaskujen mukaan ”voima on oikeassa”.
Lännessä ymmärretään jo varsin hyvin, että Venäjän poliittinen kulttuuri perustuu voimankäytölle. Helposti tehdään kuitenkin se virhepäätelmä, että Kremlin odotetaan turvautuvan tarvittaessa maksimaaliseen voimankäyttöön riskeistä piittaamatta. Käytännössä tämä johtaa lännen alistuneisuuteen ja tarpeettomiin myönnytyksiin, ja sen seurauksena Kremlillä on taipumusta esittää entistä kovempia vaatimuksia. Länsimaiden yritykset ensin estää ja sitten lopettaa Ukrainan sota ovat osoittaneet, että tähän virheelliseen ajatteluun on sorruttu usein.
Jopa nyt Vladimir Putinin valtakaudella – aiemmista ajoista puhumattakaan – monet tapaukset viittaavat päinvastoin siihen, että Venäjä pyrkii välttämään suhteiden heikkenemistä sellaisiin vastustajiin, jotka kykenevät harjoittamaan voimapolitiikkaa siinä missä Venäjäkin. Silloin Venäjän kompromissivalmius kasvaa eikä vähene.
Selvin esimerkki on, kuinka Kiinan ja Venäjän välisen rajan määrittelystä Amur-joen varrella sovittiin vuosina 2004–2005. Vuosikymmeniä jatkuneen rajakiistan päättäneen sopimuksen mukaan Kiina sai Venäjältä yhteensä yli 300 neliökilometrin suuruiset alueet.
Vaikka Venäjän silloinen oppositio väitti ratkaisun heikentävän maan asemaa, Venäjän hallitus torjui syytökset toteamalla, että ratkaisu poisti alueellisen konfliktin eskaloitumisen riskin ja avasi mahdollisuuden rakentaa strategisesti tärkeä kumppanuus Venäjän ja Kiinan välille. Aika on näyttänyt, että tämä arvio osui oikeaan.
Venäjän toimintatapa näkyy myös Venäjän ja Turkin paradoksaalisessa suhteessa. Maiden välillä on paljon kiistanalaisia asioita, ja esimerkiksi Syyrian kysymyksessä välit ovat ajoittain kärjistyneet.
Marraskuussa 2015 turkkilaiset ampuivat alas venäläisen hävittäjän, jonka sanottiin tulleen Turkin ilmatilaan. Joulukuussa 2016 Venäjän Turkin-suurlähettiläs Andrei Karlov ammuttiin kuoliaaksi Ankarassa. Helmikuussa 2020 Turkin Syyriassa olleisiin joukkoihin tehtiin isku, jonka takana olivat luultavasti Venäjän ilmavoimat.
”
Lännessä on sorruttu virheelliseen ajatteluun.
Turkki ole myöskään tunnustanut Ukrainalta vallattua Krimiä osaksi Venäjää, ja muiden Naton jäsenenmaiden tavoin Turkki on tukenut Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Lisäksi Turkki on toimittanut Ukrainalle Bayraktar-taistelulennokkeja, joilla Ukraina on voinut puolustautua Venäjän hyökkäystä vastaan. Venäjä taas on käyttänyt Turkkia vastaan taloudellisia painostuskeinoja, kuten turkkilaisten maataloustuotteiden tuontikieltoa ja matkustusrajoituksia Turkkiin turisteiksi mieliville venäläisille.
Toisaalta Turkin ja Venäjän taloudellinen yhteistyö on kukoistanut, energia-alallakin. Kreml ilmaisee myös jatkuvasti suhtautuvansa erittäin myönteisesti siihen, että Turkki voisi toimia välittäjänä Venäjän ja Ukrainan välillä. Ilmeisesti Venäjä ja Turkki kunnioittavat toistensa ”punaisia linjoja”, eivät vaaranna maiden yhteisesti elintärkeinä pitämiä asioita ja kehittävät kumppanuutta eräänlaisen vaihtokaupan pohjalta.
On vielä syytä huomata, miten Venäjän ja Azerbaidžanin välinen konflikti hiljattain ratkaistiin. Vaikka Venäjä on sotilasliitossa Armenian kanssa, Kreml on aina ymmärtänyt Azerbaidžanin merkityksen Kaukasiassa ja yrittänyt pitää suhteet Bakuun riittävän tiiviinä.
Venäjän ilmapuolustus ampui vahingossa alas Azeri Airlinesin lentokoneen 25. joulukuuta 2024, ja lähes 40 ihmistä kuoli. Aluksi Venäjä oli haluton ottamaan vastuuta tapahtumasta, ja suhteet Azerbaidžaniin heikkenivät huomattavasti. Lokakuun alussa Putin kuitenkin pyysi julkisesti tapahtunutta anteeksi ja ilmoitti Venäjän olevan valmis maksamaan korvauksia. Azerbaidžan sai diplomaattisen voiton.
Näillä tapauksilla on länsimaille selvä ja yksinkertainen opetus. Jos Venäjä halutaan houkutella mukaan etsimään kompromisseja, lännellä pitää olla vipuvoimaa ja halua käyttää sitä.
Elleivät nämä ehdot täyty, bluffi tai pelkkä retoriikka ei riitä.
Arkady Moshes on ohjelmajohtaja Ulkopoliittisessa instituutissa.
Vieraskynien kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/