Viivi Altonen kertoo tulleensa hyväksytyksi kouluun.


Viivi Altonen on valinnut itselleen uuden urasuunnan. Pete Anikari
Vuoden 2020 Miss Suomi Viivi Altonen, 29, kertoo someseuraajilleen uudesta urasuuntauksestaan.
Altonen kertoo Instagram-julkaisussaan alkavansa opiskella Helsingin Psykoterapiainstituutissa ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi.
– Minusta tulee terapeutti! missi iloitsee videollaan.
Viivi Altonen on aiemmin työskennellyt esimerkiksi vaatemyyjänä. Pete Anikari
Altonen kertoo olleensa aina kiinnostunut psykologiasta ja tehneensä kouluaineen perusopinnot yliopistossa.
– Merkityksellisyys on ollut minulle aina yksi tärkeimmistä asioista työelämässä ja elämässä ylipäätään. Lähes kaikki valitsemani suunnat ovat perustuneet siihen, että haluan auttaa ihmisiä, olla jollain tapaa läsnä, apuna tai äänen torvena. Olen miettinyt mikä se tapa on. Uskon, että tämä on se polku, hän kertoo kuvatekstissään.
Altonen tiedostaa opintojen ja nykyisen työnsä yhdistämisen haasteet.
– Varmasti tulee olemaan rankkaa, olen täysipäiväinen yrittäjä. Voin sanoa, että siinä kohtaa alkaa varmaan pieni huijarisyndrooma, kun aletaan ottaa harjoitusasiakkaita, hän tunnustaa.
Jos linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.
Vuonna 2023 Altonen valmistui yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi. Hän on työskennellyt yrittäjänä ja vaatemyyjänä.
Altonen on seurustellut jo pari vuotta espanjalaisen Albertin kanssa. Pari tapasi toisensa Tinder-deittisovelluksessa. Altonen kertoi Iltalehdelle elokuussa 2024 kieltäytyneensä kerran treffeistä Albertin kanssa väittäen olevansa kipeä. Lopulta hän kuitenkin antoi miehelle mahdollisuuden.
– Sitten kun menin, olin, että tämä mieshän on niin kiltti, empaattinen ja rehellinen. Hän oli pitkä ja komea, mutta luonne oli se, mikä kolahti, missi kertoi.