Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen kertoi velkajarrutyöryhmän perustamisesta eduskunnassa.

Kansanedustaja Ville Valkonen. OUTI JÄRVINEN

Eduskuntaryhmät vasemmistoliittoa lukuun ottamatta alkavat valmistella velkajarrun toimeenpanoa 4.11.2025.

Ryhmät nimesivät torstaina työtyhmän, jonka muodollinen nimi on finanssipoliittinen parlamentaarinen työryhmä.

Sen puheenjohtajana toimii pääministeripuolue kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen ja varapuheenjohtajana pääoppositiopuolue SDP:n Joona Räsänen.

Velkajarrusopimuksessa on määritelty, että puheenjohtaja tulee suurimmasta hallituspuolueesta ja varapuheenjohtaja suurimmasta oppositiopuolueesta.

Valkonen kertoi eduskunnassa perjantaina, että ryhmän keskeisimpänä tehtävänä on laatia ensimmäinen yli vaalikautisen 7 vuoden suunnitelman sekä julkisen velan tavoitteen marraskuun loppuun mennessä. Samalla ryhmä asettaa ensi vaalikauden 2027–2031 rahoitusasematavoitteen.

– Ensi vaalikauden tavoite vahvistetaan sitten erikseen uusimman tiedon perusteella joulukuussa 2026, Valkonen sanoi.

Seuraavalla vaalikaudella asetetaan uusi työryhmä.

Valkonen ei halunnut sanoa mitään numeerisia tavoitteita.

– Nyt luodaan uutta käytäntöä siitä, missä muodossa nämä tavoitteet asetetaan, mutta se on varmaan yhdistelmä nimellisiä ja suhteellisia tavoitteita. EU:han käsittelee asiaa suhteellisten tavoitteiden kautta, Valkonen kertoi.

Tämä suhteellinen määre on julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen, mikä Suomessa ylittää jo 80 prosenttia.

– Lopputuloksena on raportti, joka sisältää nämä tavoitteet, Valkonen sanoi.

Parlamentaarinen sopimus julkisen talouden hoitamisesta hyväksyttiin 14,10.2025.