Arto Hietikko tunnettiin etenkin Toinen vaihtoehto -lehden päätoimittajana.

Arto Hietikko on kuollut. AOP

Suomalaisen punkin pitkän linjan tekijöihin kuulunut Arto Hietikko on kuollut.

Asia vahvistetaan Iltalehdelle Digi- ja väestötietovirastosta.

Hietikko syntyi vuonna 1965.

Hietikko toimi Toinen vaihtoehto -alakulttuuriaikakauslehden päätoimittajana. Lehti on keskittynyt pääosin erilaisiin punkkiin ja sen alakulttuureihin liittyviin asioihin.

Hietikko on toiminut myös yhtenä lempääläläisen Puntala-rock-festivaalin järjestäjänä ja ollut osaltaan vastuussa muun muassa esiintyvien yhtyeiden valinnasta.

Hietikko myös julkaisi levyjä Nunchakupunk -pienlevy-yhtiön alla.

Suomalaisen Vapaa Maa -punk-yhtyeen jäsen Mikko Suikkanen muistelee yhtyeen tilillä Hietikkoa. Suikkanen kertoo, että Hietikko kuoli pitkän sairastamisen jälkeen.

– Arto oli tinkimätön periaatteen mies, jolla oli vahvat mielipiteet muun muassa antifasismista, tasa-arvosta ja eläinten oikeuksista. Hän oli syvällisesti omistautunut maailmanlaajuiselle punk-musiikille ja -kulttuurille ja oli muutenkin hyvin sivistynyt ja älykäs ihminen. Arto tiesi käsittämättömän määrän asioita punkista ja hänen kanssaan saattoi keskustella myös esimerkiksi kiinnostavista kirjavinkeistä, Suikkanen kirjoittaa.

Suikkanen kertoo, että hänen ja Hietikon viimeisessä keskustelussa Hietikko oli ehdottanut, tulisiko Suikkanen tämän työpaikalle Ylöjärven kirjastoon kertomaan nuorille ihmisille bändin perustamisesta ja ”muusta punk-touhusta”.

– Arto teki pitkän työuran kirjastoalalla ja Ylöjärvelle siirryttyään oli siellä aiemminkin järjestänyt siellä erilaisia punk- ja muita musiikkitapahtumia ja -näyttelyitä. Sovimme palaavamme asiaan, kun Arto voisi paremmin ja pääsisi palaamaan töihin, Suikkanen kertoo.