Munkkivuori kausi 2. Rebecca Baer (Lola) ja Tinka Andersson (Nina). Kuva: Laura Mainiemi
Laura Mainiemi / Rabbit Films / Elisa Viihde
Neljällä Kultaisella Venlalla palkittu Munkkivuori saa jatkoa. Sarjan traileri on nyt ensiesityksessä Katso.fissä.
Elisa Viihteen alkuperäissarja Munkkivuoren toinen kausi julkaistaan 1. joulukuuta. Sarja saa ensiesityksensä Ruutu+-palvelussa, ja myöhemmin se on katsottavissa myös Elisa Viihde -palvelussa.
Toisen kauden traileri saa ensiesityksensä Katsossa:
Toisella kaudella mysteeri ravistelee lähiön nuorisoa. Uusi kausi sijoittuu 1980-luvulle muutamaa vuotta myöhemmäksi kuin ensimmäinen kausi. Ensimmäinen kausi voitti neljä Kultaista Venlaa.
Toisella kaudella kesän alussa teini-ikäinen Nina () ystävystyy villin ja salaperäisen, kotoa karanneen Lolan () kanssa. Tytöt viettävät elämänsä kesän.
Kun Lola katoaa, nuoret epäilevät hänen lähteneen rokkibändin matkaan. Lolan lompakko ja vaatteet löytyvät syksyllä metsästä. Nuoret ryhtyvät selvittämään, mitä Lolalle on tapahtunut.
katso
5.9.2024 09:15
Kuvataanko Helsingissä parhaillaan Suomen kaikkien aikojen hyytävintä tv-sarjaa? Tähtinäyttelijältä pelottava paljastus
Jani Volasen palkitun Munkkivuori-sarjan jatkoa kuvataan parhaillaan Helsingissä.
Rebecca Baer nähdään Lolan roolissa ja Tinka Andersson Ninan.
Laura Mainiemi / Rabbit Films / Elisa Viihde
Eroaa ensimmäisestä kaudesta
Munkkivuoren idean luoja ja käsikirjoittaja mukaan toisella kaudella juoni vietiin kauas ensimmäisestä, kuitenkin niin, että samalla pyrittiin säilyttämään ensimmäiseen kauteen tunnistettavia yhtymäkohtia muun muassa tunnelmassa ja henkilöhahmoissa.
– Idea Munkkivuoren toiseen kauteen syntyi ajatuksesta yhdistää kaksi asiaa: tehdä toisaalta jotain hyvin samaa, mutta samalla halusimme käsikirjoittaa selvästi muuta kuin mitä ensimmäinen kausi oli. Säilytettiin pihakeskeisyys ja osa henkilöhahmoista, Jani Volanen kommentoi toisen kauden käsikirjoitusta Elisa Viihteen tiedotteessa.
– Leikittelin kerronnan lineaarisuudella, mutta eri tavoin kuin ensimmäisellä kaudella. Juonta myös vietiin tarkoituksella niin kauas ensimmäisestä kaudesta kuin mahdollista tunnelmasta ja yhtymäkohdista luopumatta, hän lisää.
Jani Volanen ei ohjaa toista kautta
Volanen ohjasi ensimmäisen kauden. Hän kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa elokuussa 2024, ettei halunnut ohjata toista kautta, kun kuuli sen budjetista. Toisen kauden budjettia oli rajusti leikattu, minkä vuoksi Volasen käsikirjoituksesta on lentänyt yli puolet roskiin. Toisen kauden budjetti on Volasen mukaan liki puolet pienempi kuin ensimmäisen.
– Haluaisin siedettävän työtahdin, jonka kanssa pystyisi elämään. Että joka päivän jälkeen pystyisi sanomaan, että ihan hyvä tuli. Mutta jos tulee olo, että pitää juosta, ei ole aikaa miettiä, yksikin virhe maksaa rahaa jota ei ole, en vain jaksa sitä, Volanen sanoi haastattelussa.
Volanen ei halunnut olla käsikirjoituksensa karsimisessa mukana millään tavalla.
– Sovimme, etten halua tietää, mitä sarjasta poistetaan. En ole millään tapaa prosessissa mukana. En edes tiedä, ketä siellä näyttelee, muutamia tuttuja lukuun ottamatta.
Katja Ståhl sairaalassa
katso
22.10. 15:47
Katja Ståhl sairaalassa – IS: Näin käy Elämäni biisin
Elämäni Biisin juontaja Katja Ståhl joutui Jorvin sairaalaan keuhkokuumeen seurauksena. Ohjelmaa kuvataan suorana lähetyksenä lauantaisin Tampereella.
Krista Kosonen mukana
Sarjassa näyttelevät ensimmäiseltä kaudelta tutut , , ja . Kaudella ovat mukana myös , , , sekä .
– Oli aivan ihanaa näytellä sarjassa, jossa oli huipputekijät ja todella jännittävä ja taiten tehty käsikirjoitus. 80-luvun maailmasta tuli oma nuoruus mieleen, Krista Kosonen kertoo tiedotteessa.
Krista Kosonen liittyy näyttelijäkaartiin.
ATTE KAJOVA
Kahdeksanosaisen toisen kauden on ohjannut Alkuperäiskäsikirjoitus on Jani Volasen ja .
– En ole koskaan lukenut käsikirjoitusta, joka olisi niin vahvasti pitänyt otteessaan loppuun asti kuin Munkkivuoren toinen kausi. Tämä jännite pysyy myös sarjassa, tällä kertaa nuorten tyttöjen maailmaan sekoittuu aikuiseksi kasvamisen ja ylisukupolvisten traumojen tematiikkaan. Salaperäisen mysteerin tuntu ja viimeisen kesän kohtalokkuus näkyy ja tuntuu, Saara Saarela kommentoi tiedotteessa.
katso
2.10.2024 12:16
Antti J. Jokinen avautuu kriisistään – näin Krista Kosonen kommentoi
Ohjaaja Antti J. Jokista on haastateltu hänen ohjaamastaan Kalevala-elokuvasta elokuvalehti Varietyyn.
Ympäristösertifikaatti
Elisa Viihteen uusissa alkuperäissarjoissa mitataan hiilijalanjälki ja pyritään pienentämään sitä. Munkkivuoren toisen kauden ympäristövaikutuksia onnistuttiin vähentämään. Sarja sai audiovisuaalisen alan Albert-ympäristösertifikaatin.
Munkkivuoren toinen kausi julkaistaan 1.12. Ruutu+-palvelussa.
Elokuva-arvio: Sisu 2
katso
20.10. 11:15
Elokuva-arvio: Sisu 2 on Suomen historian paras toimintaelokuva
Sisu 2 saa ensi-iltansa elokuvateattereissa keskiviikkona 22. lokakuuta.