Jere Räisänen ja Jouko Juvonen ovat kasvattaneet autotallista ponnistaneesta yrityksestään kansainvälisen teollisuus­konsernin. Elcolinen liikevaihto on nyt 150 miljoonaa.

Jere Räisänen ja Jouko Juvonen seisovat rinnakkain.

Avaa kuvien katselu

Jere Räisänen ja Jouko Juvonen ovat kasvaneet aikuisiksi yrityksensä rinnalla. Päiväkodista asti tunteneet kaverukset ovat edelleen hyvät ystävät. Kuva: Tarja Nyyssönen / Yle

Juttu tiivistettynä

  • Parikymppiset varkautelaiset Jere Räisänen ja Jouko Juvonen perustivat vuonna 2002 sähköalan yrityksen työllistääkseen itsensä.
  • Yritys alkoi menestyä nopeasti tarjotessaan sähköpaketteja omakotirakentajille, mikä toi runsaasti asiakkaita.
  • Vuonna 2012 yritys kohtasi kriisin yhden avainhenkilön lähdön myötä, mutta se sai yrittäjät kehittämään yrityksen strategiaa toimivammaksi.
  • Elcoline oy on kasvanut merkittävästi ja ostanut kymmenkunta yritystä, työllistäen nykyään noin tuhat henkilöä eri puolilla maailmaa.
  • Vaikka yritys on kansainvälistynyt, Varkaus pysyy tärkeänä kotipaikkana.

Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan muokkaama tiivistelmä.

Varkautelaisnuoret Jere Räisänen ja Jouko Juvonen olivat vuonna 2002 töitä vailla. Räisänen oli juuri valmistunut sähköasentajaksi ammattikoulusta ja Juvonen opiskeli automaatioinsinööriksi.

Räisäsen unelmana oli päästä paperitehtaalle töihin, mutta kun ovet eivät avautuneet edes huippuarvosanoilla, päättivät nuoret perustaa oman sähköalan yrityksen.

Kaksi nuorta seisoo auton edessä sähkölaitteiden ja kartan kanssa.

Avaa kuvien katselu

Jere Räisänen ja Jouko Juvonen yrityksen alkuaikoina vuonna 2002. Taustalla Ford Transit, jolla nuoret sähkökeikkoja tekivät. Kuva: Jere Räisäsen kotialbumi

Yritys sai nimen sähköpalvelu Elcoline ky, ja sitä pyöritettiin Räisäsen perheen autotallista. Asiakkaita olivat aluksi paikalliset omakotirakentajat. Jo varhain parivaljakko kehitti omakotirakentajille valmispaketin, joka osoittautui menestykseksi.

– Talokauppiaat myivät meidän tuotteistamaa sähköpakettia rakentajille. Se toi meille töitä ihan älyttömästi, Räisänen kertoo.

Työntekijöitä piti saada lisää, ja kaveripiiristä rekrytoitiin kaikki mahdolliset palkkalistoille. Räisänen kertoo, että osa heistä on edelleen töissä yrityksessä.

Konkurssi oli lähellä

Alkuvuosina liiketoimintaa pyöritettiin ilman pitkän aikavälin strategioita. Arkea elettiin viikko kerrallaan -asenteella.

Räisänen ja Juvonen opiskelivat insinööreiksi, tekivät huolto- ja asennuspalveluja teollisuudelle ympäri Suomea ja kasvattivat yrityksen työntekijämäärän kahteenkymmeneen.

Nuori mies metallitöissä mustavalkoisessa kuvassa.

Avaa kuvien katselu

Jere Räisänen vuonna 2003 otetussa kuvassa. Kuva: Jere Räisäsen kotialbumi

Ensimmäinen iso teollisuuden asiakas yritykselle tuli vuonna 2006, kun Porvoon öljyjalostamo palkkasi yrityksen tuotantolinjan rakentamiseen. Samaan aikaan yrityksen nimestä jätettiin sähköpalvelu-sana pois ja kommandiittiyhtiö muutettiin osakeyhtiöksi.

Yrityksen ensimmäinen vuosikymmen kului maltillisen kasvun merkeissä, kunnes vuonna 2012 tapahtui käänne: yksi avainhenkilöistä lähti ja vei mukanaan merkittävän asiakkaan sekä työntekijöitä.

Tämä oli Räisäsen mukaan iso kriisi eikä konkurssikaan ollut kaukana. Se pakotti myös katsomaan peiliin ja uudistumaan.

– Otettiin ensimmäistä kertaa kunnianhimoiset kasvutavoitteet ja alettiin rakentaa oikeaa strategiaa. Vuosittainen kasvu on ollut sen jälkeen keskimäärin 40 prosenttia, Räisänen kertoo.

Yrityskaupat ovat olleet merkittävä osa kasvua. Elcoline on ostanut kymmenkunta yritystä Suomessa ja Ruotsissa, ja nykyään konserni työllistää noin tuhat henkilöä. Tämän vuoden liikevaihto on 150 miljoonaa euroa.

Varkaus säilynyt sydämessä

Vaikka kasvu ja kansainvälistyminen ovat vieneet Räisäsen perheineen Ruotsiin, on Varkaus edelleen yrityksen kotipaikka ja tärkeä osa Elcolinen identiteettiä. Juvonen asuu perheensä kanssa edelleen kaupungissa.

Varkaus Suomen kartalla.

Avaa kuvien katselu

Kuva: Toni Pitkänen / Yle, Mapcreator, Openstreetmap

Yrityksen historian suurin investointi tehtiin hiljattain Varkauteen, kun yli sata henkilöä työllistävä konepaja kunnostettiin Pirtinniemessä. Perinteikkäällä teollisuusalueella on ollut konepajatoimintaa yli sadan vuoden ajan, ja Elcoline teki miljoonaremontin lämmönvaihdinten tuotantolinjalle ja teollisuuden kunnossapidon konepajalle.

– Varkaus on meille tärkeä, koska olemme täältä lähtöisin. Haluamme olla paras työnantaja näissä teollisuuskaupungeissa. Ei vain hyvä, vaan paras, Räisänen korostaa.

Videolla Jere Räisänen kertoo kotikaupungin merkityksestä yritystoiminnalle Pirtinniemen konepajan avajaisissa lokakuussa.

Video: Tarja Nyyssönen / Yle, Toni Pitkänen / YleMenestys syntyy yhdessä

Elcolinen kasvu on noteerattu laajasti. Yritys on saanut muun muassa Suomen Yrittäjien valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon.

Vuonna 2018 Juvonen ja Räisänen puolisoineen saivat kutsun Linnan juhliin.

Jouko Juvonen on nykyään Elcoline groupin hallituksen jäsen ja Jere Räisänen vt. toimitusjohtaja. Hänelle yrittäjäpolku on merkinnyt jatkuvaa oppimista ja itsensä kehittämistä.

Hän kertoo, että nuoruuden innosta ja kirkassilmäisyydestä on ollut apua yrityksen kehittämisessä.

– Joukon kanssa tunnustimme, että emme osaa kaikkea. Se johti siihen, että kehitimme ennakkoluulottomasti uusia konsepteja, Räisänen nauraa.

Asiakkaat tykästyivät yrittäjien raikkaaseen otteeseen pallotella asioita.

Räisänen näkee Elcolinen menestyksen takana rohkeuden uudistua ja tehdä yhdessä.

– Menestys pitää tehdä itse, mutta sitä ei voi tehdä yksin. Kaikki saavutukset ovat syntyneet tiimin ja ihmisten kanssa yhdessä, hän summaa.