Vantaan ratikan uusi kustannusarvio on yli sata miljoonaa korkeampi kuin kaksi vuotta sitten. Paisuva hintalappu hirvitti valtuutettuja jo keväällä.

Avaa kuvien katselu
Kuvassa oikealla istuva Paula Lehmuskallio on ollut Vantaan kaupunginvaltuutettu vuodesta 1989. Kuva on otettu syyskuussa 2025. Kuva: Antti Kolppo / Yle
Vantaalla yli 30 vuotta kaupunginvaltuutettuna istunut Paula Lehmuskallio (kok.) nousi viime keväänä näkyvästi esille, kun hän kritisoi voimakkaasti Vantaan ratikkahankkeen kustannuksia.
Lehmuskallion aloitteesta syntynyt, pääosin kokoomuksen ja perussuomalaisten valtuutetuista koostunut ryhmä vaati kaupunkia järjestämään ylimääräisen valtuustokokouksen, jossa tarkasteltiin ratikkahankkeen kokonaiskustannuksia ja Vantaan talousnäkymiä.
Lehmuskallio ja muut valtuutetut vaativat kaupungin johdolta avoimempaa tiedottamista kaupungin historian suurimman investoinnin kustannuksista. Paisuneesta hinta-arviosta oli liikkeellä monenlaisia huhuja.
Kokous ei johtanut mihinkään konkreettiseen muutokseen vaan jäi enemmän infotilaisuuden luonteiseksi.
Kaupunki kertoi perjantaina, että hankkeen kokonaishinta on noussut yli sadalla miljoonalla eurolla.
– Harmikseni olin oikeassa, Lehmuskallio sanoo nyt.
Hän kertoo pitävänsä ratikkaa edelleen tarpeettomana ja tarpeettoman kalliina investointina. Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen kertoi aiemmin syksyllä kaupungin heikkenevästä taloustilanteesta ja 60 miljoonan euron säästöohjelmasta.
Lehmuskallion mukaan kokoomuksen valtuustoryhmässä on muitakin samanmielisiä.
Hän ei osaa kuitenkaan vielä varmuudella sanoa, syntyykö nyt uusi kapinaliike tai aikooko hän itse tehdä vastaesityksen, kun valtuusto marraskuussa käsittelee ratikan päivitettyä hankesuunnitelmaa. Kevään kapinaliikkeen jälkeen valtuusto on vaihtunut.
– Vaikea sanoa, kuinka moni tätä nousee vastustamaan. Tämä tuli aika äkkiä. Minusta olisi täysin aiheellista laittaa nyt kuopat kiinni ja asia uudestaan mietintämyssyyn.
Lehmuskallio pitää myös surkeana tilannetta, jossa ratikan päätepysäkki ei olekaan lentoasema vaan Aviapolis.