Arttu Heikkinen on osoittanut Rovaniemen hovioikeudelle valituskirjelmän. Sen mukaan 21-vuotiaan miehen ura on ohi, jos käräjäoikeuden tuomio metsästysonnettomuudesta jää voimaan.

Avaa kuvien katselu
Arttu Heikkinen Lenzerheiden MM-kisoissa helmikuussa 2025. Kuva: EPA-EFE / AOP
Viime syksynä tapahtuneesta metsästysonnettomuudesta rikostuomion saanut ampumahiihtäjä Arttu Heikkinen on jättänyt Rovaniemen hovioikeudelle valituskirjelmän. Siinä todetaan, että 21-vuotiaan ammattiurheilijan toimeentulo perustuu täysin urheilusta saataviin tuloihin. Jos käräjäoikeuden langettava tuomio jää voimaan, Heikkisen urheilu-ura on ohi. Asiasta kertoo Savon Sanomat.
Heikkisellä on tähtäimessä myös urheilualiupseerina toimiminen Puolustusvoimissa. Valituskirjelmässä sanotaan, että sekään ei voi nykynäkymässä toteutua. Jos tuomio jää voimaan, aseluvat perutaan.
Valituskirjelmän on laatinut Heikkisen oikeusavustaja. Siinä katsotaan, että kyseessä olisi ollut pikemminkin tapaturmaan kuin tuottamukseen perustuva teko.
Vaatii tuomion kumoamista ja korvausten hylkäämistä
Tuomion taustalla on syyskuussa 2024 Hyrynsalmella sattunut metsästysonnettomuus, jossa Heikkisen ampuma haulipatruuna vei hänen kummisetänsä toisesta silmästä näön.
Puolustuksen mukaan suunnassa, johon Heikkinen metsästystilanteessa ampui, ei olisi näkynyt ihmishahmoa.
Heikkinen sai Kainuun käräjäoikeudelta sakkotuomion törkeästä vammantuottamuksesta ja metsästysrikoksesta. Savon Sanomien mukaan hän vaatii tuomion kumoamista sekä rahallisten korvausten hylkäämistä.
Käräjäoikeus tuomitsi 26. elokuuta Heikkiselle rangaistukseksi 70 päiväsakkoa, joista jää Heikkisen tuloilla maksettavaa minimimäärä 420 euroa. Lisäksi oikeus määräsi Heikkisen maksamaan kummisedälleen vahingonkorvauksia 6 800 euroa.