Suomen paralympiakomitea sai eilen helpottavia uutisia.
Syyskuussa Kansainvälinen paralympiakomitea (IPC) päätti poistaa kaikki rajoitukset venäläisiltä ja valkovenäläisiltä niin, että urheilijat voivat osallistua maatunnuksineen Milano-Cortinan paralympialaisiin maaliskuussa.
Lopullinen sana jäi kuitenkin neljälle lajiliitolle, jotka järjestävät paralympialaisten karsintakilpailut. Hiihto- ja lumilautailuliitto (FIS), ampumahiihtoliitto (IBU) ja curlingliitto päättivät edelleen kieltää venäläisten ja valkovenäläisten osallistumisen. Parajääkiekon osalta joukkueet karsintaturnaukseen on jo valittu.
Torstaina IPC myönsi tappionsa ja tiedotti, että Italiassa ei todennäköisesti nähdä yhtäkään urheilijaa kyseisistä maista.

Suomen paralympiakomitean hallituksen puheenjohtaja Sari Rautio on onnellinen siitä, että asiaan vaikuttaminen on tuottanut tulosta.
Suomen kanta asiaan on ollut alusta asti jyrkkä ei. Rautio korostaa, että Venäjä on hyökkäyssotaa käyvä valtio, joka selkeästi käyttää urheilua hybridisodankäynnin välineenä.
– Tässä on monta ulottuvuutta. Arvonäkökulma on lähtökohta, mutta myös urheilijoiden turvallisuus ja rauha valmistautua kisoihin ovat todella tärkeitä asioita.

Avaa kuvien katselu
Sari Rautio on toiminut Suomen paralympiakomitean hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2021 lähtien. Kuva: Mikko Ahmajärvi / YleKulisseissa kuhisi
Rautio kertoo, että lajiliittoihin alettiin tehdä vaikuttamistyötä saman tien, kun asia eteni niille IPC:n kokouksesta. Tässä vaiheessa tietona oli vain se, että ampumahiihtoliitolta löytyy valmiiksi kielteinen linjaus.
Ensimmäisenä yhteyttä otettiin Suomen hiihtoliittoon. Yhteyttä pidettiin myös pohjoismaisten kollegojen kanssa.
Vastapuoli oli myös liikkeellä.
– Olemme huomanneet vuosien aikana, että venäläiset käyttävät hyvin monenlaisia keinoja. Emme uskaltaneet pitää asiaa varmana, minkä takia viestintä- ja vaikuttamistyötä tehtiin pitkään.
Rautio kiittelee vuolaasti Hiihtoliiton puheenjohtajaa Sirpa Korkattia, joka ”pani itsensä likoon” asian puolesta. Kiitosta saa myös FIS:n hallituksessa istuva Martti Uusitalo.
– He olivat ymmärtääkseni keskustelleet kokouksessa asiasta pitkään, joten ei tämä mikään läpihuutojuttu ollut.
Keskustelua boikotoinnista valmisteltiin
Samalla kun lopullista tietoa Venäjän ja Valko-Venäjän osallistumisesta odotettiin, käytiin Suomessa keskustelua pahimpaan skenaarioon varautumisesta.
Paralympiakomitean hallitus pyysi urheilijavaliokunnalta näkemyksiä siitä, pitäisikö kisoja boikotoida. Urheilijat olivat tulleet omassa kokouksessaan siihen lopputulokseen, että he haluavat urheilijoille mahdollisuuden osallistua paralympialaisiin riippumatta siitä, ovatko Venäjä ja Valko-Venäjä mukana.
– Emme sitten ottaneet boikotointikysymystä siinä vaiheessa käsittelyyn. Päätimme ensin katsoa, miten tilanne elää. Valmistauduimme kuitenkin keskustelemaan asiasta.

Avaa kuvien katselu
Parahiihtäjä Inkki Inola tavoittelee kultamitalia Milano-Cortinan kisoista. Hän sanoi syyskuun lopulla, että IPC:n päätös sallia venäläisten ja valkovenäläisten osallistumisen paralympialaisiin olevan kaikilla tasoilla väärä. Kuva: Getty Images
Raution mukaan Suomella oli tiedossa, että muutamista muista maista poisjääntejä olisi tullut, mikäli Venäjä olisi kisoissa mukana. Tällaisia kansallisen tason linjauksia oli tehty muun muassa Baltian maissa.
– Se on vähän spekulointia, miten asian käsittely meillä olisi mennyt. Urheilijoiden näkökulma oli meillä keskeinen tekijä, mitä halusimme kuunnella. Onneksi ei jouduttu nyt sitä pohtimaan.
Näin boikotointikeskustelu paralympiakomiteassa eteni
IPC:n oma tiedotus hyvä signaali
Vaikka prosessi on jättänyt omat arpensa Kansainvälisen paralympiakomitean toiminnasta, näkee Sari Rautio viime hetken käänteissä hopeareunuksen: IPC oli itse aktiivisesti tiedottamassa, että venäläisiä ja valkovenäläisiä tuskin nähdään Italiassa.
Kun IPC:n yleiskokous teki päätöksen Venäjän ja Valko-Venäjän urheilijoiden rajoitusten poistamisesta Etelä-Koreassa syyskuussa, oli asialistalla myös uuden hallituksen valinta. Kokouksen venyttyä hallitusta ei ehditty valita kokonaan, vaan sitä täydennetään vielä muutaman viikon päästä ylimääräisessä etäkokouksessa.
– Joka tapauksessa uusi hallitus kykeni tekemään tällaisen suoran linjauksen tai johtopäätöksen tilanteesta. Kyllä se ainakin minun luottamustani lisäsi, Rautio toteaa.

Avaa kuvien katselu
Yleiskuva olympia- ja paralympiakylästä Milanosta. Kuva: Anadolu via Getty Images
Vaikuttaminen ei toki pääty tähän. Los Angelesin kesäkisat odottavat muutaman vuoden päästä, ja sama keskustelu voi olla jälleen edessä, ellei Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan saada loppumaan.
– Urheilu on tässä vain pieni sivuseikka, kun miettii sitä kaikkea inhimillistä tuskaa, mitä sota aiheuttaa.
Suomen paralympiajoukkueeseen Milano–Cortinan kisoihin on valittu tässä vaiheessa kaksi urheilijaa: Inkki Inola maastohiihtoon ja Nette Kiviranta pujotteluun. Sari Rautio on luottavainen heidän molempien menestysmahdollisuuksista.
Sari Raunio kommentoi Suomen joukkueen tilannetta Milano–Cortinan paralympialaisiin
Milanon ja Cortinan talviparalympialaiset nähdään TV2:ssa ja Yle Areenassa 6.–15. maaliskuuta 2026.