Lääkäri varoitti juoksua harrastavaa Mikki Kunttua kohonneista kolesteroliarvoista jo vuosia sitten, mutta tämä jatkoi elämää kuten ennenkin. – Hetkeäkään en ajatellut, että perimä saisi minut kiinni.
Meilahden tornisairaalan odotushuone heinäkuussa 2025 oli täynnä hiljaisia miehiä. Jokaisella oli vakava ilme, kaikilla yllään samanlaiset hailakan mintunvihreät sairaalavaatteet.
Jokainen oli täällä samasta syystä. Saamassa apua henkeä uhkaaviin sydänoireisiin.
Valo- ja lavastussuunnittelija Mikki Kuntusta, 54, tuntui yhä hieman epätodelliselta istua tässä vaiteliaassa joukossa. Miehellä, joka oli harrastanut ultrajuoksua aktiivisesti jo kahdeksan vuotta, oli äkkiä edessään kiireellinen sydämen pallolaajennus.
Moni kanssapotilas oli häntä vanhempi ja vatsakkaampi. Jollakulla oli menossa jo järjestyksessä toinen tai kolmas pallolaajennus.
Mutta Mikki, joka oli harrastuksensa vuoksi tottunut juoksemaan kymmenien kilometrien lenkkejä, oli täällä ensimmäistä kertaa. Pian hänen ranteensa puudutettaisiin ja suonta pitkin sydämeen ohjattaisiin vaijeri, jolla 95-prosenttisesti tukossa oleva suoni avattaisiin.
”
Äitini menehtyi sydänperäisen äkkikuoleman seurauksena vain 64-vuotiaana.
Rutiinitoimenpide, edes nukutusta ei tarvittaisi. Mutta Mikille ensimmäinen lajissaan.
– Alle viisikymppisenä lääkäri sanoi minulle, että kolesterolini on koholla. Tiesin, että minulla on sepelvaltimotautiin sukurasite – äitini menehtyi sydänperäisen äkkikuoleman seurauksena vain 64-vuotiaana. Silti keskustelu meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja jatkoin elämää kuten ennenkin.
– Hetkeäkään en ajatellut, että perimä saisi minut jonakin päivänä kiinni. Olenhan sata kilometriä viikossa juokseva aktiiviurheilija, laiha kuin latukeppi, Mikki hymähtää nyt, pari kuukautta äkkipysähdyksensä jälkeen.
– Olisin voinut olla laakista vainaa. Lähellä oli klassinen pystylähtö, samanlainen kuin äidillä.
Kummallinen paine
Rinnan keskellä, ylämäkeen juostessa, tuntui kummallinen paine. Kipu, joka säteili leukaan ja yläselkään. Tuntemus alkoi yhtäkkiä rauhallisella, tavallisella kolmenkymmenen kilometrin lenkillä kotona Porvoossa kesäkuun 2025 alussa.
Seuraavana päivänä Mikki lähti naisystävänsä Elisan kanssa lomalle, juoksemaan Ranskan Alpeille, Mont Blancin maisemiin.
– Sama rintakipu palasi joka päivä. Mietin, olenkohan tulossa kipeäksi? Ensin epäilin koronaa, sitten sydänlihaksen tulehdusta, Mikki muistaa.
– Ylämäissä oli pakko pysähdellä ja vetää henkeä. Outo tuntemus katosi aina noin minuutissa, hän kertoo.
Lenkit mentiin tavallista rauhallisempaa tahtia koko viikon ajan.
– Aika nopeasti Elisan kanssa ymmärsimme, että pumppuperäistä tämä on, tavalla tai toisella, Mikki sanoo.
Iloisiakin hetkiä matkaan mahtui. Reissun upeimman juoksupäivän päätteeksi Mikki ja Elisa menivät kihloihin.
Ranskan-loman viimeisenä päivänä tuli kuitenkin lisää harmia – Mikki teloi nilkkansa viikon viimeisessä alamäessä. Nilkka turposi, ja ultrajuoksua niin ikään harrastava kihlattu patisti Mikkiä lääkäriin.
Sinne mies menikin, mutta vasta Suomeen palattuaan, ilman hötkyilyä. Osoite oli yksityinen lääkäriasema, koska yrittäjänä Mikillä on vakuutus, joka kattaa lääkärikulut.
Lääkärille hän valitti nilkkaansa.
Ja oikeastaan vasta lopuksi otti puheeksi ne oudot tuntemukset rinnassa.
– Lääkärin ilme muuttui sekunnissa: ’Seis tähän paikkaan, nämä ovat erittäin vakavia sydänoireita. Nyt menet suoraan laboratorioon ja perut kaikki työt. Ehdoton liikuntakielto! Tarvitaan pikaisesti kardiologia’, Mikki kertaa keskustelua.
Hän hämmästyi hieman lääkärin reaktion voimakkuutta.
Mikki Kunttu luuli pitkään, ettei sukurasite koske häntä. Kuva: Milka Alanen
Tärkeä avoimuus
Parissa päivässä Mikki oli yksityisen lääkäriaseman varjoainekuvauksessa ja kiitti mielessään vakuutustaan, joka kattoi kalliin tutkimuksen hinnan.
Yksi sydäntapahtumaan viittaavista veriarvoista oli koholla. Sen perusteella voitiin päätellä tilanteen olevan vakava, ja sukurasite oli ilmeinen. Kardiologi ei jäänyt odottelemaan ratkaisunsa kanssa. Varjoainekuvauksella saatiin varmuus diagnoosista. Tuli lähete sydänsairaalaan Helsinkiin, Meilahteen.
– Sain kiireellisen lähetteen. Sydänsairaalassa tehtäisiin uusi varjoainekuvaus, ja samalla tarvittaessa pallolaajennus, Mikki kertoo.
Myöhemmin varsinaisessa operaatiossa kävi ilmi, että tilanne oli vielä pahempi kuin ensimmäisessä varjoainekuvauksessa näytti. Tukkeuma suonessa sydämen vieressä ei ollutkaan 75 prosenttinen, vaan 95 prosenttinen.
”
Hetkeäkään en ajatellut, että perimä saisi minut jonakin päivänä kiinni.
Mikki kiittää yhä hartaasti yksityisen lääkäriaseman kardiologia, joka ymmärsi, että parin päivän päästä veriarvot olisivat palautuneet normaaleiksi, jolloin Mikki ei olisi päässyt julkisella puolella kiireelliseen hoitoon. Yksityisellä tehdyn varjoainekuvauksen jälkeen diagnoosi ei perustunut enää pelkkiin verikokeisiin, ja hoitopolku aukeni heti.
– Hoitohenkilökunnan ilmeistä ja reaktioista tajusin, ettei nyt ole kyse leikistä. Nopeasti kirkastui se, ettei meiltä kysytä, koska olemme valmiita lähtöön. Kaiken väliaikaisuus korostui, Mikki sanoo.
Aikuistuneille pojilleen hän kertoi diagnoosista ja tulevasta toimenpiteestä rauhallisesti mutta suoraan. Vuosia totaaliyksinhuoltajana ollut Mikki on aina kannustanut lapsiaan avoimuuteen, vaikka asia olisi kuinka vaikea.
– Samat perintötekijät liittyvät jokaiseen sukupolveen. Niistä on hyvä puhua.
Kiitollisuuden hetki
Toisesta suhteesta syntyneelle, kymmenvuotiaalle tyttärelleen jutellessaan Mikki otti huomioon ikätason.
– Tyttärelleni tärkeää oli myös se, että operaatio on ajallisesti lyhyt, eikä sairaalaan joudu edes jäämään yöksi, Mikki muistaa.
– Lapset aistivat ja ymmärtävät asioista kyllä enemmän kuin luulemme. Siksi rehellisyyden pitää olla kaiken kivijalka.
Pallolaajennus meni hyvin.
Sen jälkeen Mikin mielen täytti väkevä kiitollisuus.
Miten hienoa onkaan erikoissairaanhoito Suomessa.
Kuinka upeasti läheiset ja ystävät olivatkaan tukena.
Miten kertakaikkisen mahtavaa onkaan saada elää.
Ja kuinka kiitollinen pitää olla, ettei infarkti ehtinyt iskeä eikä sydän vaurioitua.
– Ajattelin heti, että tämä on elämässäni iso, käänteentekevä hetki. Mullistava samalla lailla kuin rakkaudet, erot ja lasten syntymät olivat. Kaiken ohikiitävyys ja se, että saamme jakaa tätä elämää, kirkastui, Mikki Kunttu sanoo.
– Elämä – tapahtumat, ihmissuhteet, tavalliset kaupassakäynnit – muuttui silmänräpäyksessä ajaksi, jota joko on tai ei ole. Jollakin lailla kaikki on juuri niin yksinkertaista.
”Vapaa-aikaa tulee pikkuhiljaa enemmän, kun lapset kasvavat”, vuosia totaaliyksinhuoltajana ollut valosuunnittelija Mikki Kunttu on huomannut. Kuva: Milka Alanen
Armottomat geenit
Ei liharuokia, leikkeleitä, eineksiä tai prosessoitua ruokaa. Lautaselle enimmäkseen kalaa ja kasviksia. Aamuisin kaurapuuroa. Marjoja.
Nämä elämäntapamuutokset Mikki Kunttu otti käyttöön heti operaationsa jälkeen. Kuukauden mittainen lentokielto muutti kansainvälistä työtä tekevän miehen kesän työsuunnitelmat, heinäkuu Kanadassa jäi toteutumatta.
Käyttöön tulivat niin verenohennus- kuin kolesterolilääkkeet, beetasalpaajakin. Osa lääkityksistä päättyy jonkin ajan kuluttua, mutta kolesterolilääkitys on tullut jäädäkseen.
Mikki ei ole tupakoitsija. Viikoittaista liikuntaa hänellä oli jo valmiiksi kalenterissa niin paljon, että lääkäri yllättyi positiivisesti. Ylipaino ei ole koskaan ollut hänelle ongelma.
Ja silti tämä – vaiva, joka on kaatanut ennenaikaisesti niin kovin monta suomalaista.
”
Geeneillemme emme voi mitään. Mutta elintavoille voimme.
– Minun kohdallani tämä johtuu karjalaisesta perimästä, kolesteroliaineenvaihduntaan vaikuttavasta geenistä. Se on Suomessa erittäin yleinen. Mielestäni tarpeeksi ei puhuta siitä, että ne kolesterolin viitearvot, jotka ovat muilla ok, voivat olla kohtalokkaat tätä geeniä kantaville, Mikki miettii.
– Ihan tavallisesta kotiruuasta tuleva eläinperäinen rasva ahtauttaa vuosikymmenten kuluessa verisuonet, mikä voi aiheuttaa infarktin. Sydänpysähdys on yleisin sydänperäisen äkkikuoleman syy ja usein sepelvaltimotaudin ensimmäinen oire, Mikki avaa karua syy- ja seuraussuhdetta.
– Minut pelasti aktiivinen liikunta. Sain oireita, ennen kuin tuli se pystylähtö.
Mikin mielestä informaation jakaminen geeniperimän armottomuudesta ei ole Suomessa tarpeeksi tehokasta.
– Koska olen suhteellisen urheilullinen ja laiha, luulin aina, ettei tämä nimenomainen sukurasite koske minua. Olin väärässä.
– Geeneillemme emme voi mitään. Mutta elintavoille voimme. Minun kohdallani valtimoiden rasvoittumiseen riitti se, etten aiemmin paljon kelannut, mitä suuhuni pistin, Mikki sanoo.
Hän kokee, että jos sairastuminen sysää häntä entistä läsnäolevampaan ja välittävämpään suuntaan elämässä, tapahtuneella on ollut syvempi merkitys.
– Niille, joilla tämä perimä on, pitää sanoa jo nuorena: eläinperäinen rasva ja muut raskauttavat tekijät pois lautaselta, tupakka ja muu sekoilu minimiin. Se on kylmä fakta. Sydänterveys, kuten nyt vaikka mielenterveyskin, pitää saada sille tasolle, että itsensä kanssa pärjää ja voi elää hyvää elämää.
– Toivon, että elämäntavat, lääkitys ja liikunta auttavat minua niin, että kuolen sitten aikanaan johonkin muuhun kuin äkilliseen sydäntapahtumaan.
Mikin kerrottua ystävilleen tapahtuneesta moni keski-ikäinen, sukurasitteinen miespuolinen ystävä buukkasi oitis lääkäriajan ja otti käyttöön kolesterolilääkkeet.
Kaverille tapahtunut osui ehkä lähemmäs kuin paraskaan valistus.
”Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän liikuntaa elimistömme kaipaa”, Mikki Kunttu miettii. Juoksukaverina Sona-koira. Kuva: Milka Alanen
Tausta ja juuret
Äkkipysähdyksensä jälkeen Mikki Kunttu on ajatellut paljon perimää, jota tahtomattamme kannamme.
– Voimme toki tietoisesti päättää, että viemme omaa elämäämme eri suuntaan kuin taustamme ja juuremme viitoittavat. Mutta silti voi käydä niin, että jossakin iässä perimä saa meidät kiinni.
– Joskus huomaamme toistavamme edellisten sukupolvien vahingollisia malleja, vaikka nimenomana niin emme halunneet toimia, Mikki sanoo.
Hän antaa esimerkin.
– Isäni kuoli aikoinaan alkoholismiin, ja äitini joutui kasvattamaan yksinhuoltajana minut ja siskoni. Katsoin ja kannoin sitä surua yhdessä ja vierestä ja päätin jo pienenä poikana, etten halua tuollaista elämää, Mikki muistelee.
– Silti päädyin vuosikymmeniä myöhemmin omien poikieni yksinhuoltajaksi, Mikki kertoo.
Tapahtui juuri se, minkä hän ei koskaan olisi halunnut tapahtuvan.
Omaa alkoholinkäyttöään Mikki alkoi tarkastella kriittisesti joitakin vuosia sitten. Kaksi vuotta sitten hän teki päätöksen, joka on pitänyt.
– Ajattelen, että alkoholi häiritsee ja tuhoaa, turmelee ja tylsistyttää. Oli parempi jättää se pois kokonaan, koska koin sen lopulta ainoastaan häiriötekijänä. En tiedä ketään raittiuteen päätynyttä, joka olisi myöhemmin katunut ratkaisuaan, Mikki sanoo.
Jo elokuussa, ollessaan Yhdysvalloissa työmatkalla, Mikki kykeni taas vaivatta juoksemaan kymmenien kilometrien aamulenkkejä. Ensimmäisellä viikolla juoksua kertyi jo 115 kilometriä.
– Lääkitys, ruokaremontti ja urheileva elämäntapa pudottivat veriarvot ihanteellisiksi alle kahdessa kuukaudessa. Sydänsairaalan kardiologi hehkutti, että jos veriarvot pysyvät jatkossakin näin loistavina, sepelvaltimotauti voidaan todeta kokonaan pysähtyneeksi.
– Minulle tämä on voitto ja saavutus, josta olen todella ylpeä.
Syyskuussa Mikki sai luvan palata normaaliin liikuntaan. Ultrajuoksijalle se tarkoitti ilmoittautumista polkumaratonille.
Tossu nousee taas kevyesti, mielen täyttää kiitollisuus.
Mikki Kunttu
Kansainvälisesti tunnettu valo- ja lavastussuunnittelija syntyi 22. helmikuuta 1971 Kymissä. Harrastaa ultrajuoksua.
Valmistui 1995 Tampereen ammattikorkeakoulusta.
Suunnitellut valot mm. useisiin Eurovision-laulukilpailuihin. Asunut ja työskennellyt myös Kanadassa.
Perheeseen kuuluvat 18- ja 20-vuotiaat pojat, 11-vuotias tytär ja samojedinkoira Sona. Asuu Porvoossa.