Kuluneen viikon hyvät uutiset saapuivat Atlantin takaa – Eurooppa pysähtyi jälleen byrokratian rattaisiin, kirjoittaa Ukrainan-toimittaja Justas Stasevskij.

Volodymyr Zelenskyi, Keir Starmer, Mark Rutte ja Dick Schoof istuvat pöydän ääressä.

Avaa kuvien katselu

Kuva: Chris J. Ratcliffe / EPAJustas Stasevskij.

KIOVA Ukrainan kannalta kulunut viikko on ollut tapahtumarikas, ja siihen on mahtunut sekä merkittäviä päätöksiä että vähemmän toivottuja uutisia.

Positiiviset uutiset tulivat Yhdysvalloista, mikä on yllättävää, kun otetaan huomioon Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja Donald Trumpin jännittynyt tapaaminen Valkoisessa talossa viime perjantaina.

Vaikutti siltä, että asetelma oli palautunut entiselleen – Euroopan oli taas kerran tehtävä kaikkensa vakuuttaakseen Trump Ukrainan tuen tarpeellisuudesta.

Keskiviikkona Trump kuitenkin todella yllätti määräämällä ensimmäistä kertaa Venäjälle tuntuvat öljypakotteet. Ne iskevät maan kahteen suurimpaan öljyjättiin.

Pitkään jatkuneet uhkailut Venäjän suuntaan muuttuivat sittenkin teoiksi.

Mielenmuutoksen taustalla oli ilmeisesti Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubion ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin välinen puhelu, jonka oli tarkoitus valmistella tulevaa Trumpin ja Putinin tapaamista Budapestissa.

Puhelun jälkeen suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, ja Trump ilmoitti, ettei halua tuhlata aikaansa turhaan tapaamiseen.

Venäjä sai Budapestin tapaamisen sijasta tuntuvat pakotteet, joita Ukraina on kiitellyt. Asiantuntijoiden mukaan pakotteet voivat todella tehdä Venäjälle kipeää, mutta lopullinen teho riippuu erityisesti Kiinan ja Intian toimista.

Kyseessä on joka tapauksessa pieni erävoitto Ukrainalle ja päätös lievensi Ukrainan pettymystä Tomahawk-ohjusten jäätyä haaveeksi.

Huonommat uutiset Ukrainan kannalta tulivat tällä viikolla Euroopasta.

Ukrainalle kaavailtu 140 miljardin euron sotakorvauslaina jäi toteutumatta EU-huippukokouksessa Belgian vastustuksen vuoksi.

Ukrainan näkökulmasta on todella turhauttavaa, että EU puntaroi vielä lähes neljän sotavuoden jälkeen varojen vapauttamisen lainopillisia kysymyksiä.

Erityisen ristiriitaiselta se tuntuu Euroopan puheiden rinnalla, joissa vakuutetaan Ukrainan taistelevan koko Euroopan tulevaisuuden puolesta.

Zelenskyi kiitteli kuitenkin sitä, että poliittinen päätös varojen käytöstä Ukrainan hyväksi tehtiin, ja toivoi, että ratkaisu löytyy jouluun mennessä.

Myöskään eilisillan halukkaiden koalition tapaaminen ei tuonut merkittäviä uutisia Ukrainan tukemisesta.

Zelenskyi muistutti tällä viikolla, että myös Euroopan liittolaisilla on Tomahawkeja ja muita pitkän kantaman ohjuksia. Ranska lupasi perjantaina toimittaa Ukrainalle lisää hävittäjiä, ja Britannia kertoi nopeuttavansa ohjustoimituksiaan Ukrainaan.

Kokouksen jälkeisessä huipputapaamisessa kuultiin lähinnä tuttuja korulauseita Ukrainan tukemisesta ja paineen lisäämisestä Venäjälle.

Britannian pääministeri totesi, että nyt on tullut aika sulkea Venäjä maailman öljy- ja kaasumarkkinoilta.

EU on tähän mennessä ehtinyt tukea Venäjän sotakassaa yli 200 miljardilla eurolla täysimittaisen sodan aikana ostamalla siltä öljyä ja kaasua.

Parhaat uutiset Ukrainalle Euroopasta tällä viikolla tarjosi Ruotsi, joka ilmoitti merkittävästä hävittäjäsopimuksesta: Ukraina hankkii tulevaisuudessa jopa 150 Gripen-hävittäjää Ruotsilta.

Myös Euroopan komission päätös jatkaa Ukrainan taloudellista tukemista seuraavan kahden vuoden ajan oli Ukrainalle tärkeä.

Ukraina tarvitsee nyt ennen kaikkea konkreettisia päätöksiä pelkkien korulauseiden sijaan.

Saksassa toimivan Kielin instituutin mukaan Euroopan asetoimitukset Ukrainalle ovat romahtaneet radikaalisti viime kuukausina.

Siksi Naton ohjelma, jolla rahoitetaan asetoimituksia suoraan Yhdysvalloista, on tällä hetkellä Ukrainalle erityisen tärkeä.

Euroopan päätökset jäivät Ukrainan kannalta tällä viikolla laimeiksi, mutta Yhdysvallat toi kaivattua konkreettista tukea.

Katso, mitä presidentti Stubb sanoi Venäjälle määrätyistä pakotteista.