Kemira julkisti perjantaiaamuna kolmannen vuosineljänneksen tulosraporttinsa. Yhtiö säilytti suhteellisen kannattavuutensa suurin piirtein vertailukauden tasolla samalla liikevaihto sakkasi lievästi.

Yhtiön liikevaihto laski heinä-syyskuussa viisi prosenttia vertailukaudesta 688 miljoonaan euroon. Liikevaihto paikallisissa valuutoissa, yritysostot ja -myynnit pois lukien, laski kolme prosenttia. Kaikkien liiketoimintayksiköiden liikevaihto laski.

Myyntimäärät laskivat edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, kun taas myyntihinnat pysyivät vakaina. Valuuttakursseilla, pääasiassa Yhdysvaltain dollarilla, oli negatiivinen vaikutus liikevaihtoon.

Edelliseen neljännekseen verrattuna myyntimäärät kasvoivat, mutta myyntihinnat laskivat.

Kemiran operatiivinen käyttökate laski vertailukaudesta seitsemän prosenttia 137 miljoonaan euroon ja operatiivinen liikevoitto 13 prosenttia vertailukaudesta 88 miljoonaan euroon. Tuloksen lasku johtui pääosin liikevaihdon laskusta.

Analyytikoiden konsensus odotti 700 miljoonan euron liikevaihtoa ja 136 miljoonan euron operatiivista käyttökatetta. Siten tuloskehitys oli odotettua, mutta myynti laski odotettua enemmän.

Kemiran liikevaihto kvartaaleittain. Kuva: Kemira Oyj.

Kemiran toimitusjohtaja Antti Salminen kertoo, että Kemiran toimintaympäristö pysyi kolmannella neljänneksellä samankaltaisena verrattuna edellisiin neljänneksiin.

”Varsinkin sellu- ja paperiteollisuuden heikko kysyntä vaikutti meihin epäsuotuisasti”, Salminen toteaa.

Vesikemikaalien liiketoiminta eli Water Solutions oli edelleen Kemiran toiminnan vahva tukijalka kolmannella neljänneksellä, Salminen kertoo.

”Kysyntäympäristö pysyi vakaana erityisesti vesiliiketoiminnan Urban-asiakassegmenteissä. Vaikka sekä liikevaihto että kannattavuus laskivat jonkin verran edellisvuodesta, operatiivinen käyttökateprosentti pysyi vahvana ja oli 23,1 prosenttia.” 

Packaging & Hygiene Solutions -liiketoiminnan liikevaihto laski edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Operatiivinen käyttökateprosentti parani kuitenkin 13,6 prosenttiin, mikä johtui toimitusjohtajan mukaan pääasiassa neljänneksen myyntimixistä ja tehokkaasta kustannusten hallinnasta.

Kemiran paperin, kartongin ja pehmopaperin valmistajille kuitupohjaisia tuotteita tarjoavan Packaging & Hygiene Solutionsin kannattavuusohjelma etenee, ja seuraavaksi yhtiö uudistaa liiketoimintayksikön toimintamallia.

”Uudistuksen tavoitteena on lisätä liiketoimintayksikön asiakaslähtöisyyttä, optimoida asiakaskohtaisia kustannuksia ja tehostaa toimintaa edelleen”, Salminen toteaa.

Sellu- ja raaka-ainemarkkinoihin keskittyvän Fiber Essentialsin liikevaihto laski edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna pääasiassa heikon markkinaympäristön takia.

Kemira kertoi ostavansa yhdysvaltalaisen teollisuuden vedenkäsittelypalveluihin erikoistuneen Water Engineering -yhtiön.

”Yrityskauppa, joka saatettiin loppuun viime viikolla, on Kemiralle tärkeä strateginen askel, sillä laajennamme sen avulla Water Solutions -liiketoimintaamme teollisuuden vedenkäsittelypalveluihin. Se on myös hyvä esimerkki tavoittelemistamme epäorgaanisista kasvumahdollisuuksista”, Salminen toteaa.

Lisäksi Kemira ilmoitti kumppanuudesta CuspAI:n kanssa, joka on materiaalien kehittämiseen keskittyvä tekoäly-yritys. Salmisen mukaan kumppanuuden tavoitteena on nopeuttaa uusien tuotteiden kehittämistä ja optimointia, ja ensimmäinen projekti keskittyy PFAS-kemikaalien poistamiseen vedestä.

Toimitusjohtajan mukaan Kemira ei odota pakkaus- ja selluteollisuuden markkinaympäristön paranevan ennen vuodenvaihdetta. Water Solutions -liiketoimintayksikön markkinaympäristö on edelleen vakaammalla tasolla, vaikka yleisen taloudellisen epävarmuuden aiheuttama vaihtelevuus on lisääntynyt teollisessa vedenkäsittelyliiketoiminnassa.

Kemira toistaa lähiajan näkymänsä. Yhtiö odottaa operatiivisen käyttökatteen odotetaan olevan 510 ja 580 miljoonan euron välillä vuonna 2025, kun se viime vuonna oli 585 miljoonaa euroa.

Yhtiön mukaan maailmantalous jatkuu edelleen epävarmana, minkä odotetaan heikentävän Kemiran loppumarkkinoiden kysyntää myyntimäärissä mitattuna. Epävarmuuden odotetaan vaikuttavan erityisesti pakkaus- ja sellumarkkinoihin, kun taas vedenkäsittelymarkkinan odotetaan kasvavan kaikilla alueilla.

Heikentyneessä makrotaloudellisessa tilanteessa raaka-aineympäristön Kemira odottaa pysyvän kokonaisuudessaan melko vakaana.